Viimeinen veto

Eilen kuvittelin etten enää ehdi blogata tämän vuoden puolella, toisin vain kävi. Tätä vuotta on jäljellä vajaat viisi tuntia ja tässä sitä istun koneen äärellä kirjoittelemassa puutaheinää..

Sen verran taikauskoinen olen että uskon vanhaan väittämään siitä että vuosi jatkuu samaan tapaan kuin on vaihtunutkin.. Pari vuotta sitten olin uudenvuoden kaverilla tampereella, sinä vuonna reissasin todella paljon. Viime uutena vuotena olin sitten kuskina kun aamulla piti olla tekemässä häämeikkiä, tämän vuoden aikan on tullut painettua töitä hulluna ja ajeltua tooooodella paljon. Tänään, niin tänään istun yksin (joo-joo karvatassut on seurana) ja otan aikaa vain itselleni. Ehkä tästä seuraa sitten se sopivasti humaltunut, itseään ajatteleva ja tasapainoinen vuosi.. Toivossa on ainakin hyvä elää.. :)
Kaikkea pientä hyvää naposteltavaa olen varannut, olutta ja likööriä on tarpeeksi naukkailtavaksi, tv:stä on tulossa sopivassa määrin mukavaa katseltavaa (nyt taustalla viihdyttää UIT) ja nukkumaan ajattelin mennä juuri siinä vaiheessa kun siltä tuntuu..

Nautin elämästä, lepään ja nostan maljan sille että milleniumista on jo esikouluikäisen verran aikaa, että enää ei tarvitse hötkyillä kuin pieni eläin sen takia että kalenterin vuosiluku vaihtuu uuteen..

Olkaahan ihmisiksi ja nauttikaa elämän iloista, ensi vuonnakin on aikaa murehtia!!
Hyvää Uutta Vuotta 2006

Täysi-ikäinen ihmissuhde

Tänään, juuri näillä kellonlyömillä vanhempieni avioliitto tuli täysi-ikäiseksi. Onnea heille ja ainakin yhtä paljon lisää, täytyyhän se ainakin keski-ikäiseksi saada...

Sukulaiset, tuttavat ja jopa työkaverit kyselevät tikittääkö biologinen kelloni, eikö olisi aika vakiintua ja perustaa perhettä ennenkuin todellakin muutun keski-ikäiseksi. Ehkäpä sisäinen kelloni on pysäytetty siihen maagiseen 17 vuoden ikuisen neitokaisen ikään jolloin ei vielä tarvitse korvissa kitistä kakaran parku eikä elämästä ottaa ihan täyttä vastuuta. Toisaalta kuinka paljon vakiintuneempaa elämän pitäisi vielä olla, vastahan tässä on 9 vuotta olleet lusikat samassa laatikossa saman miehen kanssa, eikä onneksi loppua näy.

Muistan monen monituista kertaa kuulleeni lapsuuden ja nuoruuden aikana isäni suusta lausahduksen:" Sitten kun sinulla on jalat oman pöydän alla niin voit tehdä mitä haluat mutta siihen asti..." Näinhän se on, jostain kumman syystä vain en tähän päivään mennessä ole saanut jalkoja oman pöydän alle, aina se on ollut jonkun kanssa yhteinen pöytä. Ei sillä, kyllähän tässä elämässä on saanut päättää ja huseerata aika monesta asiasta aika monella tapaa. Ehkäpä ihan kaikesta ei tarvitse päästäkään itse päättämään.

Vanhempani ovat toki olleet kaaaauan yhdessä. Voisi kai puhua jonkin asteisesta ikuisesta rakkaudesta, johan he kohtasivat ensimmäisiä kertoja äitini ollessa vissiin viidentoista tietämissä. Kaupunkilaistyttö ja maalaispoika. Tarina kuin korneimmasta suomalais-elokuvasta. Tosin eipä se elämä tainnut olla pelkkää heinälatoa ja onnellisia haaveksivia hymyjä. Kyllä siihen on paljon kyyneleitä mahtunut, työtä, hikeä ja tunteita niin positiivisia kuin negatiivisia. Ei elämä ole helppoa kun koko toisen suku pyrkii osoittamaan ettei paikkasi ole sielä, kyläyhteisö pitää vuosikymmenien jälkeenkin "helsinkiläisenä outolintuna", mutta niin vaan aikanaan asenteet muuttuvat ja oma paikka yhteisössä on lunastettu. Enkä nyt väitä että isän elämä sinänsä olisi ollut yhtään sen helpompaa, vaikka hänen kotipaikalleen jäivätkin.

Eräs tuttavamme totesi vuosia sitten äidilleni että tämän pitäisi kirjoittaa elämästään kirja, tai elokuvakäsikirjoitus, se olisi kaikkinensa mielenkiintoista nähtävää. En tiedä onko äiti koskaan edes harkinnut ajatusta, ehkei, mutta nuoren neidon korviin se jäi kytemään. Ehkä sielä istutettuun yksi haave tähänkin päähän.

Ehkä olen sittenkin tulossa keski-ikäiseksi. Miksi muuten haikailisin menneiden asioiden perään, miksi kaipaan niin lapsuuden kesiä ja jouluja. Taitanee olla ensimmäisiä varmoja VIDen merkkejä, tosin olen jo jonkin aikaa epäillyt NUDEa, mutta toisaalta siihen alkanen olla jo liian vanha.. Toisaalta, tämä lienee merkki erään aikakauden päättymisestä ja jonkin uuden alkamisesta.. Vuosikin vaihtuu huomenna, joten nyt on taas pöytää putsattu niin että uusi koskematon lehti elämästä voidaan kääntää hyvillä mielin. Kastaa sulkakynä vereen ja aloittaa:
Tervetuloa Vuosi 2006

tomte gubbar..

Joulu tuli ja meni. Varsinaista rauhaisaa joulufiilistä en sitten saanut aikaiseksi, johtunee hiukan poikkeuksellisesta joulun vietosta. Ensimmäinen ja toivoakseni viimeinen sairaalassa vietetty joulu. Ei tuntikausien loikoilua suklaan ja hyvän kirjan parissa, ei tuntikausien joulusaunaa eikä tuntikausia jouluruokapöydässä.. Kuitenkin joulu oli ja meni.

Käly (sekös se oli puolison sisko) oli valmistanut joulukinkun, toooodella namia! Sitä tuli kyllä nautiskeltua koko rahan edestä pitkin viikonloppua, milloin laatikoiden kera milloin joululimpun päällä, milloin ihan sellaisenaan.

Kuusi oli kaunis, sen oli perhetutut tuoneet kun tiesivät ettei kukaan meistä ehdi/jaksa noutaa kuusta, anoppi ja käly (vai oliko se nato) olivat koristelleet kuusen: kultaista. Kaikki muut koristeet oli piilotettu, onneksi, sillä kun pääsimme paikalle alkoi sisarusten välinen nahistelu siitä kaipasiko kuusi jotain punaista lisukkeeksi vai ei.. Minulle kelpasi ihan tuollaisenaan, ja niin varmasti muillekin..

Tänä jouluna ei tullut tuijoteltua edes vanhoja Kummeleita. Asiasta oli kyllä puhetta, mutta loppujen lopuksi kukaan ei jaksanut kaivaa nauhoja laatikosta ja kelata niitä kohdilleen. Ehkä ensi vuonna, tai ehkä sitä ennen tulee jo hankittua se kummeli-boxi..

Aatu sairasti koko pyhän. Yöt meni (ulkoiluiden lisäksi) hengityksen kuunteluiksi. Onneksi vaikutti siltä että päivä päivältä henki kulki kuin kulkikin paremmin..

Siinähän se meni. Ensimmäinen "aikuinen" joulu ilman turhia lahja-hössötyksiä. Huomasin kaikesta huolimatta kaipaavani mielettömästi omaan kotiin, oman perheen pariin, viettämään omien perinteiden joulua.. Ehkä ensi vuonna sitten..

Joulukortti

Vapaapäivä

Tänään on vapaapäivä. Huomenna vielä töihin ja sitten alkaa joululoma, kokonaista kolme päivää.. jipii..

Luontomamma hemmottelee meitä ihanilla keleillä, vaikkei valoisaa kauan ole, niin on se vaan niin kaunista kun aurinko saa huurtuneet puut kimaltelemaan samalla kun pakkanen nipistelee nenänpäätä..

Radiossa kertoivat juuri että suomi on flunssa-aallon kourissa, todellako? No meikäläisen tauti alkaa olla taakse jäänyttä elämää, mutta valitettavasti tällä hetkellä sairastaa meidän koiravanhus.. Kaksi päivää nyt ollut niin limaisen kuuloinen koko reppana että itsestä tuntuu pahalta. En uskalla edes kuvietella kuinka pahalta voi Aatusta tuntua.. Tuo ei kyllä yski eikä aivastele, mutta hengitys pihisee ja rohisee todella pahan kuuloisesti. Ensin epäilin toissapäivänä että tuo oli hotkiessaan vetänyt luunpalan tai oksan nieluun poikittan, tai syystä tai toisesta onnistunut saamaan sen nenäänsä. No nyt todella kuulee tuon limaisuuden, eikä kyllä kurkussa ainakaan näkynyt mitään keppiä josta moinen pihinä voisi johtua.. Vanhusta on nyt kyllästetty c-vitamiinilla (jota onneksi syö mielellään) ja lepuuttamalla. Voin kuvitella miten kuumeileva olo toisella on, kun viihtyisi kokoajan ulkona rappusilla jäähyllä, jostain kumman syystä en vain päästä sinne...

Valopäät...

Jos meitä ei näe liikenteessä täytyy autoilijan olla sokia...

Luisuttelua..

Jees, tänään sitten liikkui bubble ekan kerran pariin viikkoon. Hetkeksi lämppäri päälle (no oli se vissiin tunnin), ja niin starttas kuin olis palmun alta liikahtanut.. No ajaminen oli sitten hiukan eri juttu, huomasi auton olevan yltä päältä jäässä kun tuntui niiin kovalta. Tankille, ruokakauppaan ja takaisin himaan.. Sitten en mitään ole saanutkaan tehtyä. Toisaalta huomenna on edessä pitkä päivä kehityskokouksineen ja hemmotteluiltoineen ja torstaina on virallinen työviikko ohi. Sitten lienee aikaa keskittyä siihen niin sanottuun jouluunkin...

Vieläkään ei ole joulufiilis, mutta lienee tuo tuleva ennemmin tai myöhemmin...

odotusta..

Tämä päivä on mennyt odotuksessa:
- jotain viestiä sairaalasta, kuinka leikkauksesta on selvitty.. mitään ei ole vieläkään kuulunut minun korviini..
- kaivo-homman edistymisestä.. siitä tuli jo aavistus tietoa, ensi viikolla viisaampia..

jotenkin vieläkään ei ole jouluinen fiilis, vaikka polttelin kynttilöitä niin jotain puuttuu, paljon puuttuu.. EHkä jos huomenna vaihtaisi jouluverhot ja pöytäliinan. Ripustaisi koristeen oveen ja kynttilöisi kuusen, jos se auttaisi.. tai sitten mikään ei auta..

Eräs frendi totesi joskus vuosia sitten kuinka joulu on juhlista pahin (johtuen huonoista muistoista) tuolloin en sitä itse ymmärtänyt, mutta nyt on jotenkin juuri sellainen olo kuinka kaikilla muilla on käynnissä valmistelut onnelliseen hetkeen, ja itse en edes tiedä mitä koko joululta odotan..

Lisäksi tuntuu todella pahalta tajuta kuinka sitä on pudonnut pois kaikkien tärkeiden ihmisten elämästä. Toisaalta, sen asian tautta ei parane muuta kuin katsoa peiliin ja sojoittaa syyttävää sormea sinne. Silti se harmittaa..

Vesi tuo ihmeellinen

Kuinka usein tulee mietittyä kuinka hyvä tilanne meillä pääsääntöisesti täällä pohjoisessa lintukodossa onkaan. Meillä on maailman puhtaimmat järvet, meillä sataa lähes viikottain ja puhdasta juomavettä saa senkuin avaa vesihanan.

Muistan kuinka epäilin thaimaan matkalla kuinka tulen pärjäämään kun vesijohtovettä ei suositeltu juotavaksi. Onneksi hotellilla oli aina pari täyttä vesipulloa valmiina kun jano yllätti, ja kaupungilla liikkuessa tulee muutenkin juotua yleensä kaikkea muuta paitsi vettä..

Itselläni veden juonti on luontainen tapa, saatan juoda päivän aikana jopa 3-4 litraa pelkkää vettä kaikkien muiden nesteiden lisäksi. Yleensä vesihanan ohittaessa tulee hörpättyä parikin normaalia juomalasillista yhteen putkeen. Jos jostain syystä jonain päivänä en juokkaan niin paljoa, huomaan helposti päätä särkevän tai huulien rohtuvan tavallista enemmän. Sairaana ollessa tulee juotua vielä enemmän. Ei välttämättä kraanakylmää vettä, vaan enemmänkin teetä tai muuta lämmintä.

Entäpä sitten kun vesihanasta tulevaa vettä ei voi juoda?? Lohja-Vihti-Nummela-mikälie kärsi jokin aika sitten vatsatautiepidemian kun vesitorniin oli hukkunut muutama orava. Meillä on koko täällä "kaukana" asuessa ollut pieniä ongelmia kaivoveden kanssa. Huoltotoimia on aikanaan laiminlyöty, joten kaivoon liruu pintavesiä ja varsinkin pakkanen-suoja vaiheessa havaitaan veden maun olevan ei niin mukava.. No jokin aika tuossa makusteltiin ja ennenkaikkea haisteltiin että vesi haisee mädäntyneelle. Kaivo oli paketoitu siistiin pussiin jonka piti ehkäistä ainakin sadeveden pääsy kannen kautta kaivoon. Tämän paketoinnin tautta motivaatio kaivon esiin kaivamiseen ei ollut kovin suuri.

Sunnuntaisen kävelylenkin päätteeksi päätimme kuitenkin kurkistaa mikä oli tilanne lähteessämme. Kun S nosti ensimmäiset painot pois pressun päältä, heräsivät todella pahat aavistukset. Kun pressu nostettiin pois, paljastui koko katastorfin kaameus. Olin ollut tyytyväinen kun myyrä oli jättänyt pihamaan rauhaan. Kuvittelin että onni ja autuus johtui syksyllä istuttamistani "myyräliljoista" eli keisarin pikarililjoista. Ehkä mukuloilla oli osuutensa asiaan, mutta joka tapauksessa pihariivaajamme oli päättänyt muuttaa pressun alle sateensuojaan. Koko kaivon seinusta oli kaivettu täyteen pesätarpeita. Kaivo joka ennen sijaitsi reilut puolisen metriä maanpinnan yläpuolella, oli nyt lähes uppeluksissa kekojen kiertäessä kaivoa kannen korkeudelle asti. Pahin painajainen paljastui raivattuamme peitteet kokonaan pois ja nostaessamme kaivon kannen. Kaivosta nouseva haju oli järkyttävä mädän kalman LÖYHKÄ!! Ja syyllinen kellui viimeisessä leposijassaan ympärillään lilluvien rehujen koristamana. Myyrä mokoma oli rakentanut pesäänsä kaivon sisään ja ilmeisesti loppujen lopuksi pesätarpeineen mulskahtanut hyiseen hautaansa.

Tunnin työskentelyn ja pusaamisen jälkeen oli kaivosta saatu kauhottua ylös niin pari viikkoa muumioitunut raato kuin useimmat juurakoista ja muista pesätarpeista. Jostain kumman syystä ei tehnyt mieli juoda enää sitä kaakaota jonka olin ajatellut keittäväni kävelyltä tullessamme. Vaatteiden vaihto ja Sipooseen hakemaan marketista pullovettä.

Ihme sinänsä ettei mitään vatsaoireita ollut ilmaantunut koko parin kolmen viikon aikana jonka raato on juomavedessämme lillunut. Jostain kumman syystä nyt ei ole tehnyt mieli juoda tuota vettä, vaikka tuskin siitä enää sen pahempaa myrkytystä saisi kuin ennen katastrofin paljastumistakaan. Pesukäyttöön olemme toki vettä yhä käyttäneet ja koirat juovat sitä kyllä. Joka päivä tuoksutellessa olen havainnut mädän hajun pikkuhiljaa haihtuneen. Mutta kai se pitäisi tutkituttaa ennenkuin uskaltautuu uudestaan juomapuuhiin..

Arvatkaapa huviksenne onko nyt koko ajan jano kun vesi on kortilla.. Jep, nytkin janottaisi..

Naapureita ja Viipurin kaunotarta

Olo on edelleen melkoisen kökkö. Onneksi näitä flunssia ei tule turhan usein, kai sitä viikon vuodesta voi sairastaa.. Toivonpahan vain että maanantaihin mennessä tämä olotila helpottaisi, pitäisi jo kyetä tekemään niin monta asiaa.

Hyvänä puolena sairastamisessa on ollut se että pitkästä aikaa olen malttanut maata ja lukea. Vaikka kuume välillä polttelee silmiä, niin se että uppoutuu 1500-luvun turun ja viipurin elämään siveellisyyksineen ja haureuksineen, on piristänyt kummasti. Välillä huomaan kyllä huvittavissa määrin eläytyväni kirjan tarjoamaan tunne-elämään: Kun Elina-neito koki vääryyttä miehensä taholta, erehty S sanomaan jotain ja sai turhankin kipakan vastauksen. Toisaalta, kai tuo on jo tottunut siihen että kirjaa lukiessa en näe tahi kuule tästä maailmasta mitään, ja hetken verran aina menee ennenkuin saa tunneskaalat rauhoittumaan..

Wänttyrä aiheuttaa tutustumista naapureihin. Onhan se sinänsä hyvä, kun ottaa huomioon että vuoden verran olemme jo asuneet täällä ja nyt vasta alkaa tietää naapureita ja tuntea jonkin verran. Ehkä tässä vielä ennen pois muuttoa ehtii kutsua noita kyläänkin.. Toisaalta nyt on entistä aiheellisempaa hankkia rakkimukselle se kauko-ohjattava koulutuspanta. Kun ei tuota voi kurittaa enää siinä vaiheessa kun huudon jälkeen tulee luo.. kärsivällisyyttä vaaditaan, tai sitten pitäisi jostain saada turbovoimat jolla 60km/h pinkovan hurtan saisi kiinni.. *huokaus*

It keeps killing me..

Jep, eli flunssa jatkuu ja jatkuu.. ei auta vaikka palkkatöistä saa sairaslomaa, niin yrittäjä joutuu painamaan töitä sairaanakin. No onneksi nyt ei ole mitään suurta ja runsaasti aikaa vievää sovittuna, mutta kun vartti ylhäällä vaakatasosta tuntuu vievän niin tajun kuin hengen niin.. Juu, joku voisi ihmetellä mitä sitten koneellä istun, täytyyhän sitä joitakin elonmerkkejä itsestä antaa, vaikka tuntuu että maailma ympäriltä katoaa. Masentaakin vielä, joten painun takaisin soffalle ja hukutan itseni teemukiin.

Pirullinen flunssa

Se sitten sai minut. Pää täynnä räkää, joka paikkaa kolottaa ja tekemättömät työt painavat mieltä... Kaipaan sääliä ja hellimistä.. Pää hajoaa ja aivastuttaa... painun takaisin soffalle teemukin seuraan.. AAAath-hiii....

Zouth parkz

Tältä meikä näyttää South Parkin maailmassa...

Monta pientä ajatusta

Aamulla junassa istuessa tuli mieleen että pitäisi mennä luovuttamaan verta, itsepäisyyspäivä lähestyy ja moiset pyhät aiheuttavat aina paljon liikehdintää. Juhlapyhinä tarvitaan veri-varastojen täydennystä normaaleja päiviä kriittisemmin.. No seuravaksi tuli sitten mieleen etteivät taida puoli kuntoista päästää luovuttamaan. Täytynee taistella tämä flunssan poikanen pois ensin.. Ehkä sitten maanantaina..

Työpäivä oli hektinen, puheluita, asioita, muistettavia juttuja... huonolla tuurilla maanantaina ihmetellään mikä kaikki jäi tekemättä ja mikä tehtyä väärin... Jotenkin mieleen on tullut ajatus ettei sitä odotettua "normaalia" rutiinia taida enää olla tulossakaan, entistä hektisempää, entistä mukautuvampaa.. Toisaalta nauroimme tänään että mitä sitten tekeekään kun raporttien tulostus toimii niinkuin pitäisi, varmaan heittelee tennispalloa seinään ja täyttelee ristikoita kaikella yli jäävällä ajalla.. Tuskin, eiköhän siihenkin taas täytettä löydy.

Ikävä kaukomaille. Koko viikon olen odottanut kieli pitkällä raporttia thaikkujen matkasta. Suunnittelilla Irkkula keväällä, pitäisi ehtiä pitkäksi viikonlopuksi hollantiinkin ja alkaa säästää omaa thaikkujen matkaa varten.. Aina näinä päivinä kun ulkona on kylmää, märkää ja pimeää haluan pois!! Kun taas sataa ripaus lunta joka heijastaa edes vähän avaruuden valoa, tuntuu paremmalta. Valoa, vaikka kylmääkin pelastamaan näivettyvä sieluni.

Koirasta tehdään rukkaset, tai saappaat, tai talvitakki. Jos tilaisi muutaman dalmatialaisen ja yhdistäisi ne tuohon tummaan lyhyeen karvaan, siitä voisi tulla näyttävä koirannahkaturkki.. Tänään oli sitten syöty lipaston kulma. Voi ***tu, vasta eilen nostin sen siihen kohtaan ja tänään se oli jo järsitty. Alan enempi ja enempi kallistua kuonokopan kannalle. Muuten kohta hommaan aseen ja teetän uuden taljan nojatuoliin.. Eikä mulla edes ole nojatuolia.

Haluaisin kirjoittaa kirjan. Juonenkin olen jo miettinyt valmiiksi, nyt pitäisi vain aloittaa, täydentää raakile runko ajatuksilla, tunteilla ja sanoilla. Puhaltaa sanoihin henki ja koskettaa. Pahoin pelkään että tälläkin kertaa käy kuten ennenkin, jaksan puolikkaan luvun ja hautaan sankarin tomuun odottamaan tulevaisuutta joka nostaa ajatukset takaisin parrasvaloihin..

Jos tänään, ja huomenna tekisi vihdoin sen joulun.. S lähtee huomenna lahteen väsäämään pyttyä paikalleen jne. Itse voin lähteä vasta la iltana tai sunnuntaina.. tosin voi olla etten mene koko viikonloppuna.. katsotaan, ehkä tämä flunssa pitäisi ensin potea kunnolla pois..

ensimmäinen luukku

Joulun odotus alkoi sitten flunssan merkeissä, ilmeisesti sain varasto-roudausta tehdessäni kylmää.. joten nyt on kurkku sen tuntuinen että se on turvonnut ja aivastuttaa.. lauantaihin asti pitäisi jaksaa vetää vaikka väkisin, sitten voi ensi viikon puolen nukkua..

Eilen töistä tullessa oli kipeydestä huolimatta motivaatio korkealla, suunnitelmissa oli tehdä sitä ja tätä ja tuota.. kunnes ovelle tullessa huomasin että S oli taas jättänyt eteisen kaapin oven auki, joten ne pari viikkoa vanhat saappaat oli sitten pistetty parempiin suihin.. suoraan sanottuna VITUTTI! jäi sitten taas kaikki tekemättä, ei oikein moisen fiiliksen kanssa onnistu soittaa asiakkaille, sieltä kun tulee eka Ei-vastaus niin arvatenkin haukkuisin asiakkaan.. :)

Positiivista: Lääkäri oli halunnut jo perjantaina kotiuttaa apen. Anoppi ei suostu vielä ottamaan vastaan.. Eli viikonloppuna S menee laittelemaan heidän huushollin toipilas kelpoiseen kuntoon ja näillä näkymin keskiviikkona on kotiin paluu.. Ja pari kuukautta sitten samainen lääkäri ei antanut mitään toivoa, lähinnä kehoitti hyvästelemään..

Motivaatiota ja liikekannallepano

AJATUSTEN AAMIAINEN 29.11.2005
==============================

AAMUN AJATUS

On helppo arvioida miten jokin asia tehdään.
Paljon vaikeampaa on hilata itseluottamuksensa sille
tasolle, joka laittaa käärimään hihat ja tekee sen.

==========================

vanhat pois ja
UUTTA TILALLE

Pidä yhden viikon ajan mukanasi pieni muistilehtiö, johon
kirjaat aina sen asian, jonka kohdalla ajattelet "minun kyllä
pitäisi...". Pitäisi kirjoittaa kirje, soittaa puhelu, siivota
varasto, huoltaa auto, lähteä lenkille, varata aika lääkäriltä,
käydä tapaamassa mummoa, pyytää palkankorotusta, paikata
katto, rasvata kitisevä sarana, leipoa joulupiparit, ottaa
yhteyttä lasten opettajaan, uusia verhot ...

Ensimmäisen viikon ajan keräät ajatuksista kaikki sitä rasittaneet
"pitäisi" asiat paperille ja toisella viikolla aloitat hoitamaan
niistä yhden päivässä. Kolmannen viikon alkaessa näet omin silmin
kuinka monta asiaa olet saanut pois mieltäsi vaivaamasta ja tilalle
on tullut moninkertaisesti intoa, tyytyväisyyttä ja kohonnutta
itsetuntoa. Älä suotta odota kenenkään puhaltavan sinuun puhtia,
tee se itse.

- Jussi

=========================

Vuoden viimeinen maksuton yleisöluento
Nurmijärvellä 1. joulukuuta

HYVÄN MIELEN JA
VOIMAVAROJEN ILTA

Lammin Säästöpankki ja Positiivarit tarjoavat
Juhani Töytärin menestysluennon Saavutusten Seikkailu
Nurmijärvellä ylihuomenna 1.12.2005 klo 18.30-21.00

Ota sinulle tärkeät ihmiset mukaasi. Lupaan ettet
ehdi silmäillä kelloa ja odottaa tilaisuuden päättymistä.

http://www.positiivarit.fi/seikkailu

=========================

Miksi asiakas menetetään?

1 % Asiakas on kuollut.
3 % Asiakas on muuttanut.
5 % Asiakas on siirtynyt kilpailijalle.
9 % Asiakkaan mielestä hinta on liian korkea.
14 % Asiakas on tyytymätön tai tuntee itsensä huonosti kohdelluksi.
68 % Asiakkaan mielestä myyjä oli surkean vähän kiinnostunut
hänen asiakkuudestaan.

=========================
www.positiivarit.fi
=========================

Sähköpostiini tupsahtaa joka aamu positiivareiden ajatusten aamiainen. Yllä oleva on tiivistelmä tämän päivän motivaatio-paukusta. Jotenkin täytyy taas todeta että osu ja uppos. Eilinen koultusilta muistutti taas kuinka tärkeää on avata suunsa ja laittaa ajatus käytäntöön, sillä muuten huomaa jonkun muun tehneen niin ja silloin on enää turha valittaa että kun minä olisin halunnut... Huomaan valitettavan usein suunnittelevani asiat huolella, teen hyvinkin pikkutarkkoja suunnitelmia, mutta tosiaan sitten kun pitäisi oikeasti alkaa tapahtua, niin pitää ne pyykit pestä ja olohuone imuroida, käydä kaupassa ja lenkittää koira.. Loistavia tekoselityksiä joilla kaikki asiat voi siirtää huomiseen.. Mutta jos taas tänään päättäisi haluta ja alkaisi toimia, mihinkähän sitä pääseekään ennen seuraavaa syntymäpäivää??

Ai niin, kaikki mukaan tuonne Nurmijärvelle kuuntelemaan Jussin saavutusten seikkailua!!

melkeen julkkis...

Pöllin idean e:n sivuilta.. täytyyhän sitä tietää kuka julkimo on.. Ensimmäinen vaihtoetho oli Liv, toisena tarjoili Cristina Aguileraa, kolmanneksi Celin Dionia.. enpä ole koskaan tunnistanut muistuttavani ketään heistä... ;) Tuolta voi käydä testaamassa kuka olet

Almond Glaze

Jep, vuoden ensimmäiset ja samalla viimeist firman pikkujoulut... Aloitetaan päivän huonoista puolista. Kuka käski muuttaa keskelle korpea, kun missaa bussin, myöhästyy alunperin suunnitellusta aikataulusta lähes pari tuntia.. Kuka käskee pakkeloida huulet lähtiessä ja unohtaa sen jälkeen puna eteisen pöydälle sen sijaan että se löytäisi suoraan tiensä käsilaukkuun... Kuka käskee asennoitua vain ja ainoastaan siihen että juhla paikassa on kylmä eikä yhtään siihen että jatkopaikassa voi olla jumalattoman kuuma... Ai niin ja ne roihut voi viedä ovelle jo ENNEN tapahtuman alkua, se helpottaa perille löytämistä..

No, siis kaikkiaan, lähtemisen vastoinkäymisistä ja matkasta aiheutuneesta vitutuksesta huolimatta pääsin perille (soitin jo matkalta S:lle ja käskin tulla hakemaan mut kotiin, tuo oli juonu oluen, joten kieltäytyi). Löydettyäni vihdoin ja viimein oikeaan paikkaan, sain lämmintä glögiä, taivaallisen hyvää ruokaa ja kaikin puolin mukavaa seuraa.Pakollisten joulujuhla leikkien ja pukin vierailujen jälkeen ruokaa ja juomia lasketeltuamme päätimme siirtyä paikalliseen tanssi-ravaitsemusliikkeeseen.. Saapuessa väkeä ei ollut suuresti, mutta se ei menoa haitannut, oma porukka piisasi ja suhteellisen vapaa tanssilattia. Musiikista tuli meieleen lähinnä yläaste aikaiset discot, mutta toisaalta mikäs siinä nostalgia-fiilistellessä tanssilattialla. Vanhakin viihtyi, huomasi keräävänsä niin naisten kuin miesten katseita ja voi luoja kuinka hyvältä voikaan taas tuntua pieni säkenövä silmäpeli kauniin neitosen kanssa.. huomasin jopa alkuunsa häkeltyväni, sitten hymyileväni ja lopulta lähteväni täysillä leikkiin mukaan.. Emmekä vaihtaneet sanaakaan, ei tarvinnut, tuskin hän tosissaan olisi minua mukaansa halunnut, mutta hyvältä moinen huomio tuntui silti..

Kotimatka sujui ongelmitta, ihanat bussikuskin, ensimmäinen päästää panikoivan matkaajan ulos bussista nauraen vain:"koeta nyt päättää" ja toinen jättää kyydistä jo jonkin matkaa ennen kotipysäkkiä, kysyen sitä ennen olitko tuonne menossa.. Ihanaa kävellä reilu sata metriä pysäkiltä kotiin nautiskellen totaalisen hiljaisesta maailmasta, sammutetuista katuvaloista ja naapurin pihan valaistuksesta joka näytti kuinka postikorttimaisen huurteiset puut olivat ja kuinka kaunis luojan luoja maailma voi ollakaan..

Kaikkineen illasta jäi erittäin hyvä maku, jolla jaksaa jatkaa jouluun ja ylikin..

Sairasta

Päätä särkee, vatsassa kiertää... yjäk... no, elämä jatkuu..

Mustia sukkia

Loistava viikonloppu, kerta kaikkiaan.
Lauantaina siivousta, shoppausta, tuotteiden toimitusta ja samalla poikkeaminen katsastamaan frendien valmistuvaa taloa (UPEA!!!), kokkausta, saunomista... Ai niin tuossa kokkauksen vaiheessa tuli sitten poltettua tehokkaasti vasen käsi. Laittaessani mausteista makaroonilaatikkoa uuniin, hyökkäsi uuni kimppuun.. No puolisen tuntia käpälä kylmässä vedessä ja extra emolienttiä päälle niin ei kipuillut ennen saunaa. Saunassa alkoi luonnollisesti kirvellä oikein urakalla, sieltä tullessa suihkaus Cothivetiä (Kirveli niin peijoonisti) jonka jälkeen alkoi taas helpottaa.. Aamulla oli jäljellä vain hiukan kuivuuttaan kiristävä rupi, rakkuloista ei tietoakaan..

Sunnuntaina aamu otettiin rauhallisesti. Uuteen härveliin tutustumisella, koiralle naureskelulla ja lähtövalmisteluilla. Hurautimme anoppilaan noutamaan anopin ja sitten sairaalaan appiukkoa morjestamaan. Omasta viime käynnistäni oli vierähtänyt jo kolmatta viikkoa, joten täytyy kyllä todeta että muutos oli melkoinen. Sieltä kurkisteli pirteä, täysissä tolkuissaan oleva mies. Kipujahan tietysti vieläkin on, jalat ei vielä kanna ja jokainen pienikin ponnistus saa maailman pyörimään ja silmissä vippaamaan, mutta huumori kukkii ja sisulla sieltä tullaan. Kävimme ajeluttamassa häntä "rengasmatkalla", rullatuolila ympäri sairaalan. Kurkistus lasitetulta parvekkeelta ulkomaailmaan, pyörähdys aulassa katsomassa ihmisvilinää ja takaisin petiin.. Jostain kumman syystä matka kotiin ei tunnukaan enään kaukaiselta ajatukselta, varsinkin kun hoitaja naureskeli epäilevänsä ettei appi enää ole häntä kiusaamassa kun hoitaja palaa lomaltaan pohjoisesta viikon kuluttua... Toivotaan..

Luupäämme on pahuksen mustis. Vanhan herran ollessa saamaassa sitä vähäistä huomiota joka hälle muistetaan antaa, jyrää juniori häikäilemättä päälle. Suomen lätkämaajoukkue voisi tulla ottamaan oppia oikeaoppisesta taklauksesta, kuinka vastustaja sysätään huomaamatta syrjään.. Toinen juniorin mustiuden osoitus on totaalinen ignooraus. Vanhus makaa pedillään ja meikäläinen rapsuttelee sitä. Junnu tulee paikalle, ottaa omat rapsutuksensa toiselta kädeltä ja loppujen lopuksi istahtaa vanhuksen päälle... "Mitä, oliko siinä joku..." Karkailuista ja fasaanijahdista en viitsi edes mainita... vielä...

Mustia sukkia

Loistava viikonloppu, kerta kaikkiaan.
Lauantaina siivousta, shoppausta, tuotteiden toimitusta ja samalla poikkeaminen katsastamaan frendien valmistuvaa taloa (UPEA!!!), kokkausta, saunomista... Ai niin tuossa kokkauksen vaiheessa tuli sitten poltettua tehokkaasti vasen käsi. Laittaessani mausteista makaroonilaatikkoa uuniin, hyökkäsi uuni kimppuun.. No puolisen tuntia käpälä kylmässä vedessä ja extra emolienttiä päälle niin ei kipuillut ennen saunaa. Saunassa alkoi luonnollisesti kirvellä oikein urakalla, sieltä tullessa suihkaus Cothivetiä (Kirveli niin peijoonisti) jonka jälkeen alkoi taas helpottaa.. Aamulla oli jäljellä vain hiukan kuivuuttaan kiristävä rupi, rakkuloista ei tietoakaan..

Sunnuntaina aamu otettiin rauhallisesti. Uuteen härveliin tutustumisella, koiralle naureskelulla ja lähtövalmisteluilla. Hurautimme anoppilaan noutamaan anopin ja sitten sairaalaan appiukkoa morjestamaan. Omasta viime käynnistäni oli vierähtänyt jo kolmatta viikkoa, joten täytyy kyllä todeta että muutos oli melkoinen. Sieltä kurkisteli pirteä, täysissä tolkuissaan oleva mies. Kipujahan tietysti vieläkin on, jalat ei vielä kanna ja jokainen pienikin ponnistus saa maailman pyörimään ja silmissä vippaamaan, mutta huumori kukkii ja sisulla sieltä tullaan. Kävimme ajeluttamassa häntä "rengasmatkalla", rullatuolila ympäri sairaalan. Kurkistus lasitetulta parvekkeelta ulkomaailmaan, pyörähdys aulassa katsomassa ihmisvilinää ja takaisin petiin.. Jostain kumman syystä matka kotiin ei tunnukaan enään kaukaiselta ajatukselta, varsinkin kun hoitaja naureskeli epäilevänsä ettei appi enää ole häntä kiusaamassa kun hoitaja palaa lomaltaan pohjoisesta viikon kuluttua... Toivotaan..

Luupäämme on pahuksen mustis. Vanhan herran ollessa saamaassa sitä vähäistä huomiota joka hälle muistetaan antaa, jyrää juniori häikäilemättä päälle. Suomen lätkämaajoukkue voisi tulla ottamaan oppia oikeaoppisesta taklauksesta, kuinka vastustaja sysätään huomaamatta syrjään.. Toinen juniorin mustiuden osoitus on totaalinen ignooraus. Vanhus makaa pedillään ja meikäläinen rapsuttelee sitä. Junnu tulee paikalle, ottaa omat rapsutuksensa toiselta kädeltä ja loppujen lopuksi istahtaa vanhuksen päälle... "Mitä, oliko siinä joku..." Karkailuista ja fasaanijahdista en viitsi edes mainita... vielä...

Koira söi..

Muistanette ne kootut selitykset joita koululaiset opettajalle keksivät kun läksyt on tekemättä. Milloin oli vanhemmat epähuomiossa polttaneet aineen, milloin siihen oli kaatunut mitäkin, milloin oli ollut ovet lukossa ja laukku väärässä paikassa... Kaikkein parashan oli tämä: koira söi.. no, joskus sille on naureskeltu, eipä naurata enää. Tuo täystuho jota Wäiskiksi kutsutaan söi eilen sitten S:n ajosaappaan.. se oli sitten päälle parinsadan kertalaaki... Nyt ei oikein kunnolla edes tiedä pitäisikö kiittää vai tehdä koirasta rukkaset, se kun oli hakenut saappaat kellarin rappusilta (paikka jota pelkää kuin ruttoa)
Harkitsin jo häkin hankkimista, toisena vaihtoehtona olisi tietysti kuonokoppa.. elämme jännittäviä aikoja, katsotaan mitä pukki tuo Wänelle...

hengissä.. ehkä..

Ei sitä ihminen ainakaan nuorene näköjään.. Viikonloppu meni kauniisti messutellessa, ja nyt sen kyllä huomaa. En muista koska viimeksi olisi messujen jäljiltä ollut näin hajalla niin jalat kuin selkä, yleisestä väsymyksestä puhumattakaan. Tietyllä tapaa on rankkaa olla messuilla vain edustamassa, ilman että myy tai tyrkyttää mitään. Flaijereita tietysti jaettiin, mutta niitäkään kun ei tullut tyrkytettyä kaikkiin käsiin..

Nyt loppuvuosi meneekin sitten kontakteja peratessa, saa nähdä kannattiko tuo..

elämää toisten puolesta

Joskus vain menee sananmukaisesti kuppi nurin, enkä nyt tarkoita koiran ruoka tai vesikupin kipsahdusta lattialla. Olkoonkin että sekin harmittaa.

En ole itse täydellinen, en lähelläkään, enkä tee kaikkia asioita taiteen sääntöjen mukaan. Ymmärrän sen ettei kaikki ole samanlaisia kuin minä (luojan kiitos!). Jotain samankaltaisuuksia silti toivoisi: kun ilmoittaa jostain ja toivoo vastausta, on ihme jos edes kaksi kymmenestä edes reagoi asiaan välittömästi. Yksi ilmoittaa viime tipassa että hänellä on jotain muuta joka ajaa asiassa edelle ja loppujen osalta saa toivoa parasta ja pelätä pahinta (tai päin vastoin). Onko se tosiaan niin vaikeaa laittaa vastausta yksinkertaiseen kysymykseen? Pitäisikö minun muuttua niin skeptiseksi että luottaisin siihen ettei kukaan kuitenkaan ole kiinnostunut, joten mitä sitä suotta kenellekään mitään edes ilmoittamaan, mitä varten mitään edes järjestämään.. Välillä olen jo ollut valmis heittämään hanskat nurkkaan ja unohtamaan koko jutun, sitten seuraavassa hetkessä tapahtuu taas jotain joka herättää toivon, ehkä sittenkin.

Joitakin aikoja sitten eräältä tuli viesti jossa kertoi että nyt voisi olla aikaa, kutsui tapaamaan perjantai-iltana että saadaan asioita sovittua. Tyhmyyksissäni ilostuin ja ajattelin että jotain todellista edistystä olisi tapahtunut. Tapaamisen aikana kävi ilmi että ainoa syy miksi seurani kelpasi oli työasoiden (muiden) purkaminen, ja seuran puute kun mies lähti kavereiden kanssa kaljalle.. Olisihan häntä kiinnostanut yhteisen juttumme tekeminen JOS kaikki olisi kannettu eteen valmiina, kun kerroin että vain sellaisille jotka ovat jo jotain tehneet tuodaan asioita helpommaksi, katosi mielenkiinto.. No lopulta selvisi varsinainen syy, jos vaikka minulta olisi saanut ilmaisen lipun kauneus- ja terveys messuille.. Yllättäen nyt kun olisi ollut muuta asiaan liittyvää niin olikin tärkeämpää tekemistä toisaalla.. No, meressä on kaloja ja maailmassa ihmisiä, turha vain tulla uudestaan minulle asiasta itkemään, ei taida kiinnostaa enää..

nostalgiaa

Tänään on pikkusiskon syntymäpäivä. Jotenkin koko ajan oli fiilis että jotain muutakin tärkeää tässä päivässä oli. Äsken koneelle istahtaessa se iski mieleen. Olisin halunnut laittaa edes viestiä, muistuttaa olemassaolostani, kertoa muistaneeni, välittäväni. Mutta se aika on ollutta ja mennyttä. Ne valinnat on tehty ja niistä yritän pitää kiinni. Vaikka sisällä kaihertaakin pieni kaipuu menneeseen, se pieni hiertävä kivi joka kertoo ettei menneeseen ole paluuta. Silti ajatuksen voin uhrata ja vaikka illalla sytyttää kynttilän menneen muistoksi. En jossittele, en haikaile mahdottomia, elän vain nyt ja hautaan muistot taas vuodeksi eteenpäin...

Arvaamaton elämä

Aina ei elämä mene niinkuin suunnittelee. Aina ei voi pelata täysillä niillä korteilla jotka sattuu jaossa saamaan. Välillä sitä tekee vääriä valintoja, välillä taas oikeat valinnat johtavat vääriin lopputuloksiin. Toisinaan tosin käy niinkin että vaikka kaiken tekee niin väärin kuin mahdollista, niin lopputuloksesta voi nauttia ja kerätä kaiken kunnian, kunhan muistaa jättää paljastamatta että kaikki oli puhdasta elämän narripeliä..

Joitakin aikoja sitten olin onnellinen ystäväni puolesta, vuosien kissa-hiiri-leikki näytti vihdoin päättyvän ja tarina saavan onnellisen lopun. Aina ei siltikään käy kuin elokuvissa, ei tälläkään kertaa. Onneksi vanha viisaus näyttää silti pitävän kutinsa: mikä ei tapa se vahvistaa! Ja onneksi todellakin näyttää siltä että vahvasta tulee entistä vahvempaa. Miksi muuten heikoille ei koskaan käy näin. Miksi vahvoja usein testataan, kun toistet luikkivat elämän seinänvieriä pitkin selviten helpommalla. Ei sillä että minä haluaisin selvitä helpolla, elämä olisi pirun tylsää jos kaikki menisi liian helposti. Ihmettelen vain onko maailma kovempi vahvemmille, vai johtuuko se vain siitä että vahvempi uskaltaa ottaa riskiä ja testata rajojaan..

Niin hennon hauras on verkko mustan leskenkin
voittavatko kyyneleet kimmellyksen timantin
Ohjaako askeleet kohtalo tai sattuma
päättyykö tänään taas joku tarina
Elä tänään, elä nyt
ei huomista kukaan ole löytänyt

vuosi elämästäni

Huomasin tuossa että olen jotakuinkin vuoden pitänyt tätä blogia. Voisi olla aiheellista talletella näitä tekstejä johonkin talteen etteivät häviä taivaan tuuliin..

Samoin huomasin että on vuosi siitä kun teimme vuokrasopimuksen tästä huushollista. Aika on mennyt todella nopsaan.

Muutosten vuosi, koskakohan tämä jatkuva muutostelu laantuu.. toisaalta miksi sen pitäisikään, ehkä silloin pysähtyy ja sammaloituu..

hammastikkutehdas piip-piiip-piip...

Oliskos joku hammastikkuja vailla. Hullu juniorimme on päättänyt tehtailla tikkuja.. koko kämppä on täynnä haapatikkuja. Positiivista sinänsä, kenkien tuhoamisesta on siirrytty vähemmän kalliiseen tuhoon, vaikka saunapuut vähenee niin vähemmän tästä onneksi on haittaa kuin mamman kenkien mutustelusta.. mutta miten joku jaksaa pureskella noita tikkuja halosta (35 cm pitkästä ja n 10 cm halkaisijalla...)

Wänttyrä on vissiin myös nielaissut vinkulelun pillin, koirasta kun kuuluu enempi tai vähempi koko ajan vaan piip-piip-piip.. vai onkohan sillä sisäinen kännykkä.. Onneksi ulkona sentään haukkukin irtoaa ja nuuskiessaan tuo kuulostaa ihan pölynimurilta..

Pari päivää sitten sattui hiukka äksidenttiä: S heitteli wäntylle frisbeetä ja kumartui sitten ottamaan lättyä maasta, koira (joka kuvittelee myös olevansa kengurun tai jäniksen jälkeläinen) pomppasi suoraan S;n nenään, tulos: ilmeisen murtunut nenärusto ja kaunis kenttäturvotus.. Onneksi tuli pari viikkoa sitten ostettua Lidlistä kylmätyyny joka onneksi oli valmiiksi pakkasessa, pahimmalta mustuudelta vältyttiin...

Voi elämä.. huomenna taas messuille.. tulkaahan morjestamaan viikonloppuna..

Pari muistikuvaa lähimenneisyydestä...

Juniori on pelkkää kinttua ja kuonoa..

Ensilumi havahdutti naapurit taas näyttäytymään pihamaalla...

Elämäni miehet..

Soffalöhöystä

"Menisiksä mun kanssa naimisiin?" Kuuluu toiselta sohvalta ja käsi ojentuu toista sohvaa kohden.
Pienen hetken hiljaisuus, suklaan rippeiden nielaisu, huokaus:"Onks tää nyt virallinen kosinta?", "No jos olis, niin menisitkö?"
Sekunnin tuhannesosan harkinta:"Tietty menisin, joo."
"Ai, miks?" Hetken tuumaus:"Noku haluun tehdä sun kanssa juusooskareita ja lottaemilioita ja vanheta yhdessä ryppyiseksi ja harmaantuneeksi..."
"Mulla on jo ryppyjä.."
"..ja mulla harmaita hiuksia"
Hillitön naurukohtaus

arvotonta..

My blog is worth $0.00.
How much is your blog worth?

Lunta tupaan ja pihamaalle..

Liukasta on, luistelen edelleen kotikutoisilla kitkoilla (viime talviset talvinakit joista keväällä napsin nastat pois). Toisaalta kun pitää mielessä isoäitini kertomukset siitä kuinka kelillä kuin kelillä hän ajeli helsinki-sulkava väliä 60-70-luvun taitteessa jolloin ei ollut puhettakaan talvirenkaista, jolloin ajaminen oli asenteesta kiinni: kun on liukasta niin ajetaan kelin mukaan eikä luoteta siihen että nastat pitää tiellä... Ja toisekseen, sunnuntaille näyttivät säämiehet lupaavan jo +10 astetta joten ehtiihän tässä...

Se on sitten taaksejäänyttä elämää tuo tallentajan homma. Keskiviikkona olin viimeistä päivää töissä. Hiukan jäi kyllä haikea fiilis, paikka ja ihmiset olivat ihania, olisin sielä viihtynyt kauemminkin, jos vain tuo aamuinen ajomatka olisi sujunut hiukan helpommin ja, ja... No ehkä se ei varsinaisesti kuitenkaan ollut ihan 'minun paikkani', tai sitten vain tökki se kaksoistyöläisyys: ei meikäläisestä näköjään ole vuokratyöläiseksi, suora suhde työpaikkaan toimii paremmin... :)

Eilen tuli sitten työskenneltyä Jumbon Stockan avajaisissa. Ne oli pettymys. Ainakin meikäläisen mielestä Stokka teki totaalisen riman alituksen, eikä kyllä henkilökuntakaan vaikuttanut hirvittävän tyytyväiseltä. Ehkä asiakasvirtaa ei riitä houkuttamaan se että avataan 7. myymälä eikä se että paikalla on lurauttelemassa jokunen levyn juuri julkaissut musisoija, tai että tasatunnein muksut pääsee halailemaan muumipeikkoa.. Työvuoroni päätyttyä katsastin loput uudesta Jumbosta ja totesin että jengiä oli joka puolella jopa välillä ahdistukseksi asti, mutta muilla olikin avajaistarjoukset tyyliin -15-40% kaikesta, joka 50. asiakas saa -50% ostoistaan, osta kaksi saat kolme jne jne... Stokka panosti siihen että sielä oli "asiantuntijoita". Ruoka puolella maistattelijat toimivat, kyllähän ihmiset ainakin maistavat (itsekin lankesin ostamaan juustoa ja teetä), ja meikkiosastolla oli jonoa ilmaisiin ehostuksiin, mutta muuten, ei ketään kiinostanut se onko paikalla huivien tai paistinpannujen esittelijää, varsinkin kun myymälän kapasiteetti ei riittänyt esittelijä-kylttien tekemiseen.. No, ainakin urheiluosastolla henkilökunta oli kyllä erittäin ystävällistä ja osaavaa, joten toivon todellakin homman lähtevän nousuun ja asiakkaiden löytävän tuonkin myymälän..

Niin, lunta tupaan, meillä onneksi tupaan tulee vain hurttimusten tuomat lumet. Wäntty oli onnesta (ja järkytyksestä) sekaisin kun ensilumi tuli. En ole nähnyt tuon turbon pyörähtävän niin vauhdilla takaisin sisälle kuin aamulla lumen sadettua. Kun sitten pakotin pojan pissille ja päästin sen jälkeen takaisin sisään meni puikula pitkin seiniä ja lattioita yrittäen kuivata kastunutta turkkiaan. Hassu otus. Illalla ja seuraavana päivänä suhde lumeen olikin sitten jo ihan toinen: lumipallot oli maailman vaarallisimpia vastustajia joille piti murista ja yrittää tappaa, ja lumessa oli kiva juosta..

Kaikilla ja kaikki ei sitten näköjään menekään niin hyvin: Ystävä kenen elämän loksahtamisen puolesta olin onnellinen, saikin sitten parin päivän päästä lunta tupaan oikein urakalla. Toisia elämä näköjään kouluttaa rankemman mukaan. Toivon todellakin koko sydämestäni että asiat kääntyvät parhain päin. Rakkaudelle ei mitään voi, kun vieläkään ei ole keksitty sitä on/off-nappulaa...

Positiivista sairas-rintamalta: Appi pääsi keskiviikkona tavalliselle osastolle. Tietyllä tapaa perhe pelkäsi teholta siirtoa, siihen kun loppuu se totaalinen 24/7 tarkkailu, mutta tuskinpa nuo hoitajat ihan oman onnensa nojaan jättävät.. :) Eli paraneminen etenee loistavasti. Onhan tästä vielä paljon matkaa terveeksi mutta silti...

Syömishärö on mitä syö

Aamulla lupasin kirjoittaa enempi näistä tasapainottomuuksista... Elämä on ollut melkoista harakiriä katastrofista asti, joten oikein aikaa itsensä huoltamiseen ei ole ollut. Alitajunnassa jytää sekä apen tilanne että koko perheen reagointi siihen. Tietyllä tavalla pelkään joka kerta puhelimen soidessa että kyseessä on uusi katastrofi-viesti. Osa perheestä menetti ruokahalunsa alku vaiheessa, itselläni valitettavasti sekä ruokahalu että unenlahjat ovat sen verran vahvat että niitä ei kunnolla hetkauta mikään. En väitä että tekisi varsinaisesti mieli ruokaa, mutta varsinkin nyt kun päivät menevät paikasta toiseen kiitäessä ja yrittäessä saada kaikki rästit järjestykseen tulee hoidettua välttämättömät polttoaineet mitä oudoimmalla tavalla. Esimerkkinä maanantaina ruokalista:
- 4 kuppia mustaa kahvia
- 4 mukillista teetä, maustettuna sokerilla ja/tai hunajalla
- lähes levyllinen fazerin uutta marianne-suklaata (- 4 palaa)
- ½-putkilollista thai-maustettuja pringlesejä
- 3 ruokalusikallista kinkku-sulatejuustoa
- 2 marianne-karkkia
- 1 saunan kiukaalla kypsytetty grillimakkara.

Tiedän ettei tuo ole kovin fiksua eikä tervettä. Toisaalta, en kyllä aio loputtomiin elääkään tällä "ruokavaliolla" nämähän on kaikki vain ja ainoastaan nopeita hiilareita, kun huikoo niin äkkiä jotain suuhun.. Eikä sinänsä ihmetytä että sydän paukuttaa 80-90 lyöntiä minuutissa, kädet tärisee ja päässä vippaa.. En vain jaksa valmistaa terveellistä ja monipuolista ruokaa.. Toisaalta nyt kyllä jääkaapissa odottaa muutama kuha-file, kukkakaali ja parsakaali, niiden lisukkeeksi vielä uuniperunat niin eiköhän tästä taas...

Onnellisuutta puolesta

"Aika kuluu nopsaan, kun paljon tapahtuu...." Päässäni soi taas lastenlaulut. No onneksi ei ihan vielä sentään joululaulut.. Viime ajat on todellakin olleet hektisiä niin ettei aikaa/motivaatiota ole oikein riittänyt päivittelyyn tänne. Varsinkin kun tarkoituksenani ei ole tehdä tästä ihan perinteistä 'Rakas päiväkirja'-tyylistä tapahtumien listausta. Vaikka oma kirjoituspuoli on ollut jotenkin tukkoista, niin silti olen käynyt lueskelemassa toisten blogeja. Ystävä- ja tuttavapiirissä näyttävät asiat löytävän oikeaa muotoaan.

"Salarakas" (En tarkoita nyt sen nimistä blogia)on putsannut pöytää ja monen vuoden vääntäminen näyttää pikkuhiljaa hakevan paikkaansa sen todellisen elämän rakkauden kanssa. Jotkut asiat vain on tarkoitettu tapahtuvaksi. Vaikka välillä on käynyt mielessä jotta unohtaisivat toisensa ja yrittäisivät elää omaa elämäänsä, niin minkäs sille voi jos ja kun sydän kuuluu toiselle. Hienoa että nyt on vihdoin nostettu kissa pöydälle ja ravistettu, nyt voivat alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta siitä mitä karvojen alta paljastui. Olen todella onnellinen heidän puolestaan.

"Tulitukka" kävi hoitamassa finaalipaikan rock karaoken sm-skaboihin. Olin koko ajan varma että niin kävisi, vaikka neito itse yritti väittää meedioiden yms härpäkkeiden varoitelleen ettei pidä pettyä jos ei pääsekään jatkoon.. Meikäkin voisi perustaa ennustuspuhelimen ja antaa ympäripyöreitä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin: "Löydänkö elämäni rakkauden?" "Jokaiselle meistä on joku varattuna jossain.." Täytyy järjestää itsensä kannustimeksi finaaliin. Way to Go Lady!!!

Virtuaalin ulkopuolella tapahtuu myös hyviä asioita: lääkärit ovat tyytyväisiä appiukon paranemisen edistymiseen, kärsivällisyyttä tämä vaatii, mutta on se ihmisen keho vaan melkoinen masiina kun noin korjailee itseään. Käly (vai oliko se nato) miehineen muuttaa uuteen kotiin, todella ihana huusholli, todella mukavalla alueella. Olen todella onnellinen heidän puolestaan.

Viimeinen viikko tätä tallennusprojektia jäljellä. Ensi viikolla alkaa uusi kuukausi ja uudet haasteet. Perheemme potee talokuumetta ja koirahepulia. Meikäläisellä on rytmihäiriöitä ja alipaineisuutta puhumattakaan syömishäiriöistä, mutta niistä kaikista illalla lisää jos ehtii/jaksaa/viitsii....

muutoksen tuulet

Kolme mustikkasoturia
Pitäisi varmaan oppia pitämään päänsä kiinni, juuri viime postauksessa kaipailin syysmyrskyjä, ja niitähän tuli: vettä sataa ja tuntuu tuulevan niin että talon seinät natisevat.. Eilen tuntui isekevän se syysmasennus/väsymyskin. Mutta elättelen yhä toiveita että kaikki johtuu kyttäilevästä syyslunssasta ja fyysisestä väsymyksestä.


Kaikesta päätellen maailma on muutoksia täynnä. Tuntuu taas että maailman pyörä on ottanut useamman naksahduksen "oikeille raiteilleen". Yhä useammalla näyttää alkavan tai päättyvän väännön aikakausi ja portit uusiin mahdollisuuksiin aukeavat.

Itsellä suurimmat muutokset ovat tapahtumassa työrintamalla. Kävin kesän mittaan itseni kanssa kovaa kamppailua siitä mitä haluan. Olenhan jatkuvasti liputtanut vapauteni ja oman hallinnan perään. Edelleen rakastan yrittäjänä olemista, enkä aijo siitä luopua, mutta jos päätään hakkaa tarpeeksi kauan seinään niin yleensä jossain vaiheessa havaitsee että se sattuu... Vihdoin tuossa parisen viikkoa sitten eteeni kannettiin työmahdollisuus kultatarjottimella: Paketti joka antaa varmuuden siitä että rahat elämiseen löytyy joka kuukausi, vastuullinen työ jossa on myös liikkumavaraa, ihanat työkaverit ja vapaus edelleen tehdä omia juttuja lähes kuten ennenkin.. Ei tarvinnut kauaa harkita. Jos tämä vaikka antaisi kyvyn rauhoittua.. *virn*

Uutta alkua

Syksyn kauneus jatkuu vain. Tänään taas totesin kuinka ihastuttavat kelit meitä hellivät, kaksi kuukautta jouluun ja aurinko paistaa, linnut laulavat ja osa puista on säilyttänyt lehtensä vieläkin vihreänä. Missä ovat tämän syksyn myrskyävän pimeät kelit, vesisateet ja masennus..? Ei sillä että niitä oikeasti kaipaisin, jotenkin vain tuntuu että tämä on outo syksy.

Murhettahan on ollut, ilojakin. Elämässä tapahtuu taas muutosta, minusta johtumatonta, mutta sellaista muutosta jota vastaan en halua pullikoida. Ehkä tämän levottoman eläimen on aika asettua aloilleen. Seestyä ja rauhoittua. Vaikka, mihinkäs tiikeri pilkuistaan pääsisi, se pieni hätähuuto menetettävän vapauden perään on, mutta silti maailma muuttuu, ja minunkin on aika muuttua.. Kai... Kerron enemmän kunhan asiat varmistuvat.

Elän

...vaikka hiljaista on..

Pikku hiljaa elämä normalisoituu, pienen pieni askel kerrallaan appi kerää itseään elävien kirjoihin. Ihmeitä todellakin tapahtuu.

Kirjoitan paremmalla ajalla enemmän kaikesta. Nyt töihin nukkumaan...

syksyä

Pää hajoaa. Vaikka luotan siihen että teho-osastolla tekevät parhaansa ja yläkertaan suunnatut pyynnöt kuullan, tuntuu pahalta kun ei voi tehdä mitään konkreettista. Vain odottaa.

Pienen pieniä toivon murusia on meille näiden päivien aikana annettu. Keuhkot, sydän ja sisäelimet näyttävät merkkejä pikkuhiljaisesta elpymisestä. Kuitenkin veitsenterällä mennään koko ajan.

Päätin että haluan huomenna lähteä töihin. Sulkeminen vielä pidemmäksi aikaa näiden ihmisten kanssa samaan taloon ei auta ketään, jos oma pääni hajoaa, en voi tukea ketään. Kuulostan varmasti kovalta ja kylmältä, mutta minun on ajateltava (taas) itseäni voidakseni ajatella muita. Rukouksia voin lähettää työpöydänkin äärestä, tukena voin olla puhelimen välityksellä, tai voin ajaa joka päivä yöksi anoppilaan. Mutta minun on päästävä ulos!!! Kaiken murheen keskellä elämä jatkuu: Aatu sai orapihlajan piikin tassuunsa ja teloi kyntensä: antibioottikuurilla. Wäiski ja Elmeri ovat peuhanneet niin että tänään on pojilla lepuutuspäivä, Elmeri on suljettuna makkariin (nukkuu tyytyväisenä) ja wäne vaeltaa kuin levoton sielu kun ei ole tekemistä. Aurinko saa hymyilemään vaikka kirkossa ja ehtoollisella kyyneleet virtasivat vuolaana. Kuinka sitä ihminen vasta hädän hetkellä hyväksyy sen että korkeampi voima voi auttaa, miksei sitä voi päivittäin muistaa..

Kun maailma romahtaa

voiko oikeasti mikään olla hirveämpää kuin saada aamuherätyksenä puhelu: appi on viety yöllä ambulanssilla sairaalaan, lääkäri toivoo että jos lapset saa paikalle niin olisi hyvä tulla.

Odotus omaisten huoneessa, missä jokainen sekuntti tuntuu tunnilta, tunti vuodelta. Omaisten huone, eikö omaisista puhuta kun puhutaan vainajasta.

Paljonko ihmisessä on verta? Jos salissa vuotaa 20 litraa, eikä vuoto tyrehdy tehollakaan...

Kun lääkäri toteaa että kaikki on tehty mitä voidaan, että vain ihme pelastaa. Ihmeitähän tapahtuu, pakko tapahtua!

Illalla pieni toivon kipinä, hyytymistekijöitä on alkanut muodostua. Munuaisista tullut jo puoli desiä virtsaa..

En tunne mitään. Vain poltteen vatsassa kuristuksen kurkussa. Kyyneleet polttavat. Katselen kaikkea analyyttisesti ja mietin kuinka harvoin sitä ajattelee että varmasti joka päivä joku käy lähes samaa taistelua teholla.

Saa rukoilla, muttei sääliä.

Minun on pakko jaksaa.

Tuhottu omaisuus

Jep, tänään meni sitten viimeiset parit pikkukenkiä.. Töistä tullessa oli eteisen kaapinovi auki ja todellakin ne viimeisetkin ehjät kengät syötyinä keskellä eteisen lattiaa.. Olen kyllä aina tiennyt olevani turhankin sitkeä käyttämään samoja kenkiä, vuodesta toiseen, mutta nyt viikon aikana on koko repertuaari mennyt uusiksi.. Hiukan harmittaa nuo viimeiset syödyt pp-kävelykengät, ne kun olivat todellakin suosikkini, mutta toisaalta asian valoisa puoli on se että nyt on pakko mennä shoppailemaan uusia kenkiä.. Jeee.. Olkoonkin ettei finanssipolitiikka olisi juuri tällä viikolla ollut hirvittävän suotuisa sen asian suhteen.. Mutta nou can doo..

Tapasin tänään koulutuksen merkeissä vanhaa ystävää, olin luullut että homma oli hänellä hyvin hanskassa, mutta ilmeisesti ihan niin ei ollutkaan. No toivottavasti keskustelutuokiosta oli apua, itse nautiskelin saadessani viettää aikaa iloisessa seurassa ja nähdessäni että jotakin avautui..

Elämme muutoksen aikoja kuten sanotaan. Huominen tuo muutaman ison sellaisen tullessaan...

Hassuja hakutuloksia

Heh, päivän pieniä piristyksiä on käydä kurkistamassa tuon eXTReMe Trackingin tilastoja meikäläisen blogista. *virn* Tänään esimerkiksi huomasin kuinka hulluilla googletuksilla on tullut linkki sivuilleni. Toivon todellakin ettei suurin osa näistä hakijoista ainakaan minua ole etsineet... ;)

Luonnollisesti hakulistan ykkösenä komeilee ihan blogini nimi (frendi joutuu töissä tulemaan sivuilleni aina googlen kautta kun työpaikan koneen estot eivät suoraan päästä). Toisena on syystä tai toisesta Pohjoishelsingin auto, tuonne on joku pyrkinyt peräti neljä kertaa. Satunnaisosumia ovat antaneet myös: takkahuone kellarissa, Juha Lehti, virtsaamisongelmat, kauneus, rakastelu, ruukkuchili ja tämän päivän piriste: Mike Monroen Isä *reps*

Huvittavaksi asian tekee (eniten) se että eiväthän nuo googlettajat minua ole hakeneet, vaan vastausta omaan kysymykseensä. Itse tiedän mitä jokaisen hakusanan kohdalla blogissani lukee. Kuvitellaanpa tilannetta missä joku etsii esim juuri tätä viimeisintä, hän haluaisi tietää kuka on monroen isä (kannattaisi varmaan käyttää hakusanaa hanoi rocks tuolla jossain välissä) ja vastauksena (listalla toisena) hänelle kerrotaan Miken pillikintuista ja oman isäni vahvoista käsivarsista.. jep, juuri sitähän hän varmasti etsikin...

Persoonallisuus..

Liityinpä minäkin tähän viimeisimpään villitykseen . Ja mikä olikaan tulos: ENFP
Extroverted 1% Intuitive 50% Feeling 50% Perceiving 56%
You are:

* slightly expressed extrovert
* moderately expressed intuitive personality
* moderately expressed feeling personality
* moderately expressed perceiving personality

Nappasin suomennoksen suoraan tänne:ENFP (Ekstrovertti-Intuitiivinen-Tunteva-Spontaani)

ENFP on vilkas persona, joka etsii alati uusia, kiinnostavia asioita, joita voisi kokeilla. Hän puhuu paljon, eikä viihdy paikoillaan viittä minuuttia kauempaa. ENFP ei suunittele asioita etukäteen, vaan luottaa mieluumin mielikuvitukseensa ja improvisaatiokykyyn. Työympäristössä ENFP on suunnittelukokousten tähti, joka pursuaa ideoita. Parhaimmillaan yhteistyö sujuu jonkun kanssa, joka omaa järjestelykykyä ja pitää jalat maassa, sillä ENFP:llä innostus asioihin loppuu nopeasti eikä hänellä ole kärsivällisyyttä viedä prjojekteja loppuun saakka, kun maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia asioita. Luonnollisesti ENFP vihaa virkavaltaa ja byrokratian asettamia sääntöjä ja tekee kaikkensa ehtojen kiertämiseksi ja kumoamiseksi.

ENFP on luonteeltaan persoona, joka haluaa auttaa muita ihmisiä. Hän solmii uusia ystävyyssuhteita koko ajan ja unohtaa sitä mukaa vanhat. Tästä voi seurata konflikteja, sillä ENFP:n luontainen empatia voi antaa vihjeitä pitempiaikaisesta ystävyydestä, jolloin vastapuoli tuntee tulleensa narratuksi.

ENFP:lle on ominaista vahva esiintymisvietti. Hän nauttii huomion keskipisteenä olemisesta. Vähemmän kypsille yksilöille ihmisten auttamishalu voi olla keino saada suosiota.


Aikas monen kohdan voin allekirjoittaa, tosin en tiedä kuinka pitäisi suhtautua väitteeseen paljosta puhumisesta.. minähän olen niin hiljainen ja huomaamaton...

Elämää on ..

Kun sitä olisi vain aikaa todentaa luettavaan muotoon.

Sain vihdoin ja viimein tarpeeksi elimistöni hiivapolitiikasta (jep, tää on juuri se juttu josta lääkärit sanoo olevan vain akkojen vaiva ja ilmenevän vain haarojen välissä) No anyway, itse koin olevani niiiin täyttä hiivaa koko ihminen, voihan olla että olen pahasti opiskellut biologiani aikanani väärin, mutta käsittääkseni naisen sukupuolielimet eivät ihan fyysisesti sijaitse myös päänahassa tai korvissa.. Jep, korvani vuotavat kuin viimeistä päivää ja kutina on sietämätön. Puhumattakaan hirvittävästä väsymyksestä, sumeasta kalvosta silmien päällä jne jne jne. Olen joskus vuonna miekka ja kirves pitänyt parin kuukauden tiukan hiivattomuus-dietin. Silloin tuo tuntui auttavan, joten eiköhän tuo auttaisi nyttenkin..

Ensimmäinen lähes hiivaton, jauhoton, sokeriton viikko takana. Eilen tapahtui ajattelematon virhe. Duunissa oli pöydällä iso malja marianneja. Ennenkuin edes ajattelin, olin laittanut karkin suuhuni. No, lipsahduksia sattuu, mutta se oli kertaluonteinen erehdys. Kahvinkin olen jättänyt kahta aamukahvikupillistani lukuunottamatta pois. Päivän mittaan tulee juotua teetä. Silti huomasin tänään sydämeni paukuttavan kuin viimeistä päivää. Olinkohan jotenkin liian uppoutunut tuohon tilausten naputteluun vai väsymyskö painaa.. no niin tai näin niin lienee aiheellista seurailla hiukan tuon pumpun toimintaa..

Mutta nyt siis jatkamaan kukkakaali-purjo-sellerisosekeiton tekoa..

Takana loistava viikonloppu

ihana viikonloppu, löhöten, kävellen, syöden ja lähes uiden.. Ei siitä sen enempää

Vieraantumisia

Viimeisen parin viikon aikana on tapahtunut paljon, todella paljon. Eräs ehkä tietyllä tavalla merkityksellisin asia on tämän kirjoittamisen vähentymienen. Pähkäilen edelleen asioita kuten ennenkin, mutten vain ehdi istumaan koneen äärelle muokkaamaan niitä tallentuvaan muotoon. Toisaaltahan tämä on jopa harmillista (vaikka kaikki ne jotka väkisin joutuvat lukemaan juttujani huutavat hurraata) osa ajatuksista kun tulee ja menee jos niitä ei taltioi mihinkään 'todelliseen' muotoon... Toisaalta, ehkäpä kaikkien ajatusten ei ole tarkoitus jatkaakaan elämäänsä tässä maailmassa..

Osaltaan kiireeni, tai siis bloggailemattomuuteni aiheuttaa tuo täystuho tornado joka tänään oli sitten lopullisesti päättänyt pistää Vanhan herran paikan päreiksi.. No saa sitten pojat ihmetellä missä makaava kun ei ole enää pehmyttä paikkaa.. tai on jos tykkään rouhevuoteesta, vaahtomuovipatja kun on parin sentin paloina.. Heti kun löydän mihin piilotin turvaan kameran siirtopiuhan niin laitan kuvia nähtäville näistä tuhoista. Eihän näitä tuhoja kestäisi jos tuo otus ei muuten olisi niiiiin ihana.. JA mikä parasta, Aatu on herännyt aivan uuteen eloon. Ai niin, eikös joku fiksu joskus väittänyt ettei koirat diggaa sitrushedelmistä?? No meillä ainakin pojat juo pitkin päivää appelsiinin makuisia c-vitamiiniporeita... jos laittaa vierekkäin kupit joissa toisessa on poretabletti ja toisessa ei niin taatusti nuo kaksi kahjoa haluavat juoda sitä maustettua..

Huomenna pitäisi mennä taas pitkästä aikaa messuilemaan. Onneksi nyt on "rennot" messut, eli ei tarvitse päivystää osastolla, vaan voi ihmetellä toimintoja pitkin poikin muutoin.. Ehkäpä sieltä tarttuu löytöjä mukaan.. who knows.. Ai niin ja seuraavana perjantaina on sitten kynttiläilta, eli näin avoin kutsu kaikille syksyisille kynttiläfriikeille, perjantaina meille uppoutumaan syyspimeyden karkoittajien ihmeelliseen maailmaan...

Käpy kärysi

Woi Widdu! Tämä oli se tunne jonka olin jo totaalisesti unohtanut pentukoiran kanssa. Tule kotiin pitkän työpäivän jälkeen ja ensimmäinen mitä näet oven avatessa on totaalisesti pilalle järsityt avokkaat.. Ei pänni eipä..Tuli tuosta sitten kiukuteltua S:llekin, vaikkei se suoranaisesti hänen vikansa ollut(eikö? Kuka sitten jätti vaatekomeron oven laittamatta säpiin niin että koira pääsi kenkien kimppuun)

No todellinen syy kiukutteluun on tämä jäytävä selkäsärky ja väsymys. Kumma kun aikuinen ihminen ei opi sanomaan ei.. Näpyttelyprojekti on saanut aikaan sen mikä oli tarkoituskin, elinrytmini on kääntynyt siihen että herään reilusti ennen kuutta, jopa niin että saan rauhassa loikoilla sängyssä ennenkuin on kömmittävä pukeutumaan ja meikkaamaan. Aamuruuhka ei saa mieltä iloiseksi, ainoa hyvä puoli on ajellessa kuunneltava cityn aamushow.. No, maanantai aamuna tein periaatepäätöksen (taas) jouluun asti annan "velttoilu aikaa". Nautiskelen rivityöntekijän eduista ja sen jälkeen taas täysi höyry päälle.. Ehkä siihen mennessä on tämä jäytävä syysmasis saatu tapettua, ellei se tapa minua sitä ennen.. Njääh!

Jotain outoa..

Aivan, kello ei vielä ole edes seitsemää ja meikäläinen istuu päivittelemässä blogia, ja mikä oudoita: olen jo työ valmiudessa, eli vaatteet päällä, meikki nassussa, hiukset kammattuna. Aamun toinen kahvikupillinen edessä ja tosiaan vain hampaiden harjaus puuttuu.. Outoa!!

Viime viikko oli rankka. Uusi työprojekti, uusi koira, uusi vaihe... No aikaiset aamut on kivoja, muttei välttämättä silloin jos vieressä nyhjää yksi vaatimassa huomiota joka askeleella. Onneksi tuo paniikki siitä että mamma katoaa kesken kaiken, on viikon mittaan laantunut. Tällä hetkellä Wäiski vetää makkarissa sikeitä S:n vieressä omalla paikallaan. Siis omalla paikalla, ei sängyssä... *virn* Viikonloppu on ollut kovasti koirapainotteinen. Lauantaina kävimme nautiskelemassa ihanasta syyssäästä. Aatukin jaksoi tarpoa mukana tuon kolmen kilsan lenkin. Tosin vanhaherra pääsääntöisesti tyytyi katselemaan kun juniori viuhtoi pitkin peltoa ja yritti kaivautua kiinaan.. Silti ihana nähdä vanhuksen nauttivan pelto/metsä samoilusta kun vasta kuukaus sitten vajaan kilometrin tallustelu oli sisältänyt jo pari kolme kompurointia ja pahimmillaan kuperkeikkaa..

Eilen tein elämäni ensimmäisen syyskukkaistutuksen: Pari kanervapuskaa ja koristekaali. Pihan pahin myyränmylläys muutettiin kukkapenkiksi. Istutin pohjille pari Keisarin pikarililjaa joiden pitäisi olla ei-niin-suosittua-myyräherkkua, asettelin uudestaan kauniiseen järjenstykseen helmilijojen sipulit ja pari tulppaanin tapaista. Samoin aitan (tai siis se pihamme aitan oloinenrakennus) seinustalle istutin kymmenkunta yön kuningatarta ja totesin samalla että keväällä maahan lykkimäni sekalaiset tulppaanit päättivät sittenkin elää, joten vaihdoin niidenkin sipulit uuteen järjestykseen.. Eli keväällä pitäisi sitten olla seinustalla upeat kukat. Tuon kun pitäisi olla 'myyräproof' aluetta betonilaatikkona.. Katsotaan..

Kaikkea pientä

Ihmisen elämä voi olla pienestä kiinni. Pari päivää on mennyt hunningolle blogauksen kannalta kun kone sekosi.. ensin tökki kaikki muu, sitten kun alkoi muut toimia niin näppis simahti toissa päivänä.. No S joka on sairaslomalla kotosalla, oli sitten niin aktiivinen että pusaili masiinan kanssa koko päivän ja sai näppiksen taas toimimaan, ja nyt näyttää kovasti siltä että ainut syy oli oikeasti tietokoneen päällä latauksessa ollut kännykkä.. Wierd...

Kasvanut perheemme on hakenut oikeaa muotoaan. Ihana enkelimäinen Wäiski on osoittanut myös pikkupiruutensa. Kun 35kg 70cm säkäkorkeutta viritetään varhaisteineyden vimmaan tuntuu että huushollissa on äärimmilleen viritetty laukausua odottava tuhoase.. Onneksi poitsu pääsee meuhkaamaan pihalle omia aikoja, mutta eihän sielä ole kiva yksin peuhata.. Aatukin on innostunut taas keppien perään, eli sen verran on pojista toisilleen seuraa. Täytynee itse yrittää nipistää vähintään joka toinen päivä aikaa "pienen" peuhuuttamiseen. Itsellekin tekee kyllä vähintään tunnin ulkoilu päivässä hyvää.

Sen vain sanon että jos selviän seuraavista kolmesta viikkosta kunnialla, niin uskon kykeneväni mihin vain.. Otin taas vastaan tallennusprojektin jonka pitäisi kestää vajaan kuukauden (uskallan epäillä että menee pidempää) sitten on tulossa Habitare-messut ja näiden lisäksi pitäisi selvitä kunnialla niin omista töistä kun kurssin vetämisestä.. No, ainahan sitä sanotaan että nuorena jaksaa.. ja onneksi kaikki nämä hommat on niin vaihtelevia että ainakin mielenkiinto säilyy yllä...

Tänään pääsee pitkästä aikaa olkkoselle ystävän kanssa. Kyllä sitä on odotettukin..

maanantai testi

You scored as Gandalf. You are Gandalf! This wise, old mage is loyal and brave. He is known for his counsel and advice to his friends and allies during tough times.
"All you have to do is decide what to do with the time that is given to you."

Arwen		75%
Gandalf		75%
Samwise		69%
Pippin		56%
Eowyn		50%
Aragorn		50%
Frodo		44%
Gollum		38%
Faramir		31%

Which LOTR character are you?
created with QuizFarm.com

Kaunis maamme

Kävin tänään taas kääntymässä Lahdessa. Ajelin osan meno ja osan paluumatkaa vanhaa lahdentietä. Nautiskelin maisemista ja siitä ettei kaasujalka paina ihan niin paljoa kuin moottoritiellä.

Maisemat olivat oikeasti todella kauniita. Kellastuneet koivun lehdet, vihreäkin joka puissa vielä oli on jo jotenkin ruskeaa sävyiltään. Haavat ja pihlajat ovat punastuneet. Luonto todellakin näytti iltapäivän auringossa kauniilta. Mietiskelin siinä ajaessa kuinka vähän sitä osaa/muistaa arvostaa tätä kaikkea jokapäiväsistä kaunista joka ympärillämme on. Tänään on kaunis ruska, huomenna voi olla jo todella harmaata ja mädäntyneen näköistä.. Mutta se on vasta huomenna tai ylihuomenna...

Kiireistä elämää

Jos nyt ehtisi vaikka naputella muutaman rivin, tässä on ollut sellaista matalaa lentoa muutaman viimepäivän etten oikeasti ole edes sähköposteja ehtinyt avaamaan...

Toissapäivänä soitti vuokraisäntä: tulisivat asentajan kanssa katsomaan miltä urakkatyömaa vaikuttaa. Mikäs siinä, ikkunat ovat odottaneet pihamalla asentamistaan tammikuun lopulta, joten jos nyt tulee katsomaan niin hyvä... No alkuiltapäivästä pyrähtivät paikalle, hetken patsastelivat ja sitten asentaja totesi, mites jos he tulisivat huomenna aamusta puoli kasilta niin pääsisivät kasilta aloittamaan.. No mikäs siinä, senkun.

Ihastuttavan täsmällistä toimintaa, hiukan puoli kasin jälkeen torstai aamuna pyrähti paku pihaan ja kaksi reipasta nuortamiestä alkaa purkaa tarveaineita pihalle.. No meikäläinen keräilee kiireessa tietokonetta pois jaloista (kone siis sijaitsi ikkunakulmassa) ja siiretelee muutenkin tavaroita pois jaloista, sitten raivaus työhuoneessa ja lopuksi autotallissa.. Tunnin kuluttua saapumisesta pojat olivat repineet kaksi isoa olohuoneen ikkunaa paikoiltaan, uudet ikkunat olivat aukoissa ja työhuoneen ikkunan kimpussa jo hääräsivät
Muutoinkin koko homma meni rivakasti ja jälki oli ensiluokkaisen kaunista. Todella hienoa. Olkoon että asennus maksoi 150 jurpa aukolta, mutta kyllä tuo nopeus ja jäljen laatu oli joka sentin arvoista.

Illalla töiden jälkeen oli sitten vielä ohjelmassa uuden perheen jäsenen noutaminen. Hiukan oli jännitystä ilmassa, mutta muutaman alkumurahtelun jälkeen näytti kaikki olevan ok. Aatu hyväksyi Väiskin ongelmitta. Ruuan saantikin sujui hyvin ja jos ei oteta lukuun Vänen pientä epävarmuutta ja ikävöintiä automatkalla sekä hellyyden hakua kun oli outo ympäristö niin todella ihmeteltävän hyvä sopeutuminen.. Aamulla oli kyllä pieni shokki kun koira joka on tottunut aamupissille menoon klo 5 herättää haukunnalla.. ja olisi pihalla ollut virtaa täynnä... No, pisujen jälkeen takaisin nukkumaan ja homma hyvä.. Ja parempihan oli että herätti haukulla kuin että olisi lurauttanut lattialle...

Joten, saanen esitellä, perheemme tuorein jäsen Väne:
ja tuoreet ikkunanpuitteet....

elämä on oppimista..

Viime päivät ovat olleet suht kiiruista, syksyinen 'koulutus-buumi' jyrähti päälle taas.. viimeisimpänä eilen parisuhdekoulutusta. No kyllähän sitä tietää mitä toiselta haluaa, mutta entäs tämä oma alitajunta, sillekin kun pitäisi saada tolkutettua asioita.. Onko puoliskoni ollut tavatessa minulle: hoivattava, hoivaaja, sukupuolikohde, paettava, toteltava vai hyökättävä..? No, oikeasti, tavatessamme voin sanoa että mielessä oli vain ja ainoastaan tuo sukupuolikohde.. mutta mikä mahtaa olla merkitys nykyään.. *virn*

No huomenna olisi sitten tarkoituksena jatkaa kouluttautumista positiivisessa hengessä. ja sitten koulutuksen painopiste siirtyykin aivan muihin näkökohtiin... Kerron siitä enempi sitten vasta viikonlopun jälkeen..

päivän testi

You scored as Match. You are a MATCH.
Some people are afraid of you.
Others are attached to you.
Once you've had one, you want another, but the time can just seem too short...
You can go from happy to sad in .06 seconds, but it works well both ways.

Match		83%
Box		67%
Pillow		67%
Tampon		50%
Lemon		50%
Paper		33%

Which Random Object Do You Represent?
created with QuizFarm.com

Liikunnan riemua

Eilen olin Kunnon Nainen.. Tai siis olimme.. Kohta vuoteen en ole rehellisesti sanottuna tehnyt mitään kuntoni eteen, joten tuo n. 7 kilometrin kävely alkuveryttelyineen ja loppuvenyttelyineen tuntui todella hyvältä. Kaikkein parhaalta ehkä kuitenkin tuntui se kuinka paljon positiivista huomiota joukkiomme herättikään. Saimme aploodeja missä liikuimmekin, ihmiset hymyilivät, tulivat kysymään mistä on kyse jne jne. Ihanaa piristää toisten ihmisten päivää vain olemalla oma itsensä.. :)
Lihakset ovat tuntuneet tänään todella hyviltä, kivalla tapaa kipeiltä. Voisin jopa taas luvata alkavani tehdä jotain yleisen hyvinvointini eteen.. tänään jos kuntoilisin hiukan sienimetsässä ja huomenna aamulla salille... No, tunnen itseni ja tiedän että tuo sali jää varmaan haaveeksi, mutta saahan sitä suunnitella...

Vitutuksen tappoa..

En sitten lähtenyt tänään oluelle.. Valinta oli ihan omaehtoinen ja vapaavalintainen, en kiukuttele siitä, aivan muut asiat saavat mielen kiehumaan... Olkoonkin että kelihän olisi ollut mitä mainioin terassioleiluun mutta toisaalta se on yhtä loistava ellei loistavampikin nurmikon leikkuuseen, mustaviinimarjojen poimintaan.... Huomenna vuorossa reippailua ystävien kera, illalla ehkä lisää marjojen poimintaa tai ehkä sieniä.. sunnuntaille samaa nautiskelua.. Ah, aurinko palvon sinua!!

Bensasota

Ihmettelin tuossa kirjanpitoa tehdessäni mihin kaikki rahani ovat huvenneet, kunnes kohdalle tuli bensakuittini.. Voi taivasten elämä!! Se ei hirvittävästi lohduta että verottaja huojentaa verojeni määrää osaltaan näiden bensojen kulutuksesta, mutta kun näyttää että ajeluihini kuluu lähes puolet tienisteistä.. Täyisikös tässä tosiaan ottaa ja nöyrtyä ja palata taas kiltisti julkisten kulkupelien käyttäjäksi.. Omalla autolla liikkumisessa on ollut se tietty helppous ja vaivattomuus, jos aikataulu hiukan mättää niin raskaammalla kaasujalalla on tuo ongelma kuitattu, toisaalta taas tiedän kyllä että kun totuttaudun bussielämään niin matka-aikojen laskeskelusta tulee normaalia joten saatan jopa saapua joka paikkaan ajoissa...

opettelua ja totuttautumista se kyllä vaatii ja rutkasti.. mutta.. toisaalta niille rahoille keksin kyllä huomattavan mielekkäämpää käyttöä kuin poltella pakokaasuna ilmaan..

Ansaittu onnellisuus

Mietin tuossa tänään autoillessa (bensanhinnan lisäksi) ihmisten onnellisuutta. Ja ennen kaikkea parisuhteiden onnellisuutta. Joku viisas on joskus sanonut meidän saavan sellaisen elämän kuin ansaitsemme. Toiset taas sanovat että päätämme itse millaisen elämän saamme. Tavallaan kumpikin on varmasti oikeassa oleva näkökanta. Mutta mikä sitten määrittää sen minkä ansaitsemme?? Monta kertaa jos joku on kokenut kovia, toivomme hänellä olevan vastaisuudessa helpompaa ja asioiden sekä parisuhteiden sujuvan helpommin. Eikö sitten yhtälailla se onnellista elämää elänyt olisi ansainnut loppuelämäkseen vastoinkäymisiä ja **skaa niskaan??

Olisiko kuitenkin niin että jokaisella on oikeus mahdollisimman onnelliseen elämään. Ja tavallaan se että päätämme elää sitä hyvää ja onnellista elämää vaikka mikä olisi antaa meille vielä suuremman oikeuden saada sitä kaikkea hyvää.

Itse haikailin vuonna miekka ja nappi löytäväni menestyvän, komean rockstaran joka kainalossa olisin saanut sitten kimaltaa pitkin maailmaa. Jonkin hetken noissa "stara"piireissä pyörittyäni totesin että useimmat silmääni miellyttävät yksilöt olivat joko varattuja tai luoja oli suonut heille järkeä yläpäähän vähemmän kuin alapäähän. Toisaalta totesin myös että ehkä luontainen huomionkipeyteni ja jossain määrin älyllinen lahjakkuuteni tuskin soisi rauhaisaa perhe-elämää minkään maailmaa kiertävän staran kanssa. Ainoa vaihtoehto olisi tietysti se että meikäläisellä olisi joku suunnattoman tärkeä tehtävä aina mukana kiertueella. Sitä kiltisti kotona odottavaa rokkitähden puolisoa meikäläisestä ei tällä mustasukkaisuus-asenteella tulisi.. No, jostain kumman syystä en sitten löytänyt omaa rokkaria..

Samoin muistan joskus haikailleeni löytäväni samanlaisen miehen kuin mitä ystävälläni oli, mies joka tuo kukkia ja lahjoja. Mies joka vie ulos syömään ja leffaan ja ulkomaan matkoille... Eipä löytynyt ihan sellaistakaan prinssiä.. Toisaalta osaan arvostaa yhtä hyvin sitä kevään ensimmäistä leskenlehteä joka tuodaan minulle muikeasti hymyillen kuin arvostaisin sitä kallista kukkakaupasta sihteerin kautta tilattua kukka-asetelmaakin. En tarvitse niitä koruja ja matkoja tietääkseni että toinen rakastaa minua. Ei sillä ettenkö joskus toivoisi saavani näitäkin huomionosoituksia..

Osa ystävistäni pitää minua aivan hellan ja nyrkin välissä olevana. Tietyllä tavalla tiedän sen juontuvan lapsuudestani: aina jos olimme äidin kanssa lähdössä jonnekin, piti ensin saada isän lupa menemiselle. Osaltaan tuo lupa oli tietysti nimellinen, eläimiä kun ei voinut jättää oman onnensa nojaan, ja yleensä toinen syy kyselyihin oli tietysti se että sai rahat menemiseen.. Itselläni on oma palkkani ja oma lupani. Mutta silti mielelläni kysyn toisenkin mielipidettä menemisistäni. Olen mielelläni illalla kotona siinä vaiheessa kun S tulee töistä kotiin, vaikka tiedänkin ettei hän pahastu vaikka kotiudun vasta myöhemmin. Toisaalta aivan samaan tapaan toivon hänenkin kysyvän mielipiteeni omiin menemisiin.. Se on kai niitä parisuhteen kompromissejä..

Oikeastaan taidan elää juuri sitä elämää ja parisuhdetta jossa olen onnellinen ja jonka olen ansainnut..

Pieniä onnellisuuksia

Silloin kun tuntuu että asiat lähtevät sujumaan, ei pidä etsiä nurkan takana odottavia painajaisia vaan nauttia pienistä onnellisuuksista. Omassa elämässä näyttävät asiat sujuvan kohtuudella, ystävien elämät näyttävät vaihteeksi löytäneen onnellisempia uomia... Joten nauttikaamme elämästä ja lämpimistä syyspäivistä..

Huomenna aion unohtaa flunssan ja nautiskella kesän viimeisiä terassioluita kallion kulmilla rakkaan ystävän kera.

Lazy Day

Flunssa!
Tuo jumalten keksimä keino pysäyttää ikiliikkuja.. No ehken sentään ikiliikkuja ole, mutta muuten hyvin ja tehokkaasti edennyt viikko otti nyt välttämättömän lepopäivän. Laivamatkailu ja bussielämä ei oikein sovi elimistölleni, minua ei ole suunniteltu ilmastoituun ympäristöön. Joten nyt sitten nessu vuotaa ja pää on täynnä, eikä todellakaan viinaa..
Mutta toisaalta, tuulisessa auringonpaisteessa on hyvä kuivatella pyykkejä (mielenkiintoinen tunne kun laittaa pään alaspäin ottaessaan ripustettavan pyykkikorista), puolikuntoisena voi istuskella teemukin kera tietokoneella ja käydä välilä loikomassa sohvalla niiskuttelemassa.. Kyllä tässä töitäkin tulee hoidettua.. kaiken muun ohella..

Huomenna olen taas jalkeilla, uskokaa vaan..

1200 kaunista naista

Mitä saadaan aikaiseksi kun laitetaan samaan huoneeseen 1200 kaunista naista??
Mieletöntä ja todellista naisenergiaa!! Aitoja menestyjiä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Vielä suurempia menestyjiä Amerikasta. Joukkoon ujutettuna arkoja ihmettelijöitä, kuulostelemassa mihin ihmeen barbimaahan ovat joutuneet. Kahden päivän jälkeen kämmenet olivat mustelmilla taputtamisesta, vatsa kipeänä nauramisesta, kasvoille juurtunut onnellinen (idioottimainen) hymy.

Ei tuo suinkaan pelkkää hurmosta ollut, välillä keskityttiin kuuntelemaan viisaampien ohjeita ja koulutusta. Ei mitään ylimalkaisia 'kunhan löydätte niin voitte tehdä' vaan selkeän yksinkertaisia:" Minä tein näin, näin ja näin. Jos minä pystyin niin pystyt sinäkin.." Nyt tiedän taas suunnan mihin olen menossa.. Minä haluan tuollaisen
Kaikkein ihastuttavinta ehkä koko jutussa oli huomata ulkopuolisten katseet, kun ohi marssii ryhmissä 2-10 upeaa naista, luentolehtiöt käsivarrella ja puhuen vilkkaasti ruotsi-englanti-suomi sekamelskaa, kaikkien, niin naisten kuin miesten, päät kääntyivät. Samoin illalla kun ohi purjehtii toinen toistaan näyttävämpiä iltapukuja.. *huokaus* seuraavaan on enää vajaa vuosi...

Jeah-Jeah-Jeah

Takana on loistava viikonloppu Göteborgissa!! Edessä loistava viikko pitkin suomea. Mahtavaa!!! Kerron enemmän kun maltan pysyä tarpeeksi kauan näppiksellä...

Sipoo vaikenee..

.. mutta vain hetkeksi.. Ääh! Jostain kumman syystä tuon lausahduksen takaa tunkee aina vaan ja edelleen Taru Valkeapään ääni... *väristyksiä*

Niin, mutta siis muutaman päivän päivitystauko on luvassa. Tosin varokaa vaan, sunnuntaina sitten paukkuu varmaan tekstiä senkin edestä. Mutta, elämä on ihanaa ja meikäläinen aikoo nauttia täysin rinnon iltapukugaalasta ja imeä itsensä täyteen uutta oppia, joten sitten....

Nyt imuroimaan auto ja silittämään reissuvaatteet..

test.test.test.

Vaikken mikään Twin Peaks fani olekaan niin täytyihän sitä testata kun Blogoslaviakin..

You are Audrey Horne. You're spoiled and
manipulative, but you're also whip-smart and
indomitable. You always get your way, even if
you first have to get into deep trouble. You
are so feisty and independent that you like to
think you need no one -- unless, of course, you
WANT them -- but in fact, what you really need
is a good friend.


Which Twin Peaks character are you?
brought to you by Quizilla

Pyhä peltilehmä

Oikeasti tarkoituksenani on kirjoittaa tästä jo varmaan kuukauden ajan, mutta kuten joskus ennemmin olen maininnut, siinä vaiheessa kun istahtaa koneen äärelle, ei enää muista niitä mahtavia kirjoittamisen aiheita joita aikaisemmin on päissään pyöritellyt...

Olin tänään tuossa hiukan neljän jälkeen matkalla lahdentietä kohti helsinkiä. Heti siinä kehä kolmosen pohjoispuolella oli kaupungista poispäin tulevalla ohituskaistalla napsahtanut. Kaikesta päätellen ainokaiset vauritot olivat tulleet autoihin, sillä takimmaisen auton etukulma oli rutussa (etummaisen perää en onnistunut katselemaan kiitäessäni 120 km/h kohti ydintä), ja pari ihmistä taivasteli siinä kaistojen välisellä alueella autojen vierellä. Tokihan näitä napsahteluita aina sattuu. Ja varsinkin silloin kun mukamas on hirveä kiire jonnekin niin niitä voi sattua useammin. Oma varjelusenkelini on onneksi ollut valppaana ja olen välttynyt moisilta havereilta. Niin no jos ei oteta lukuun sitä onnettomuutta samaan aikaan kuin prinsessa Di heitti henkensä ja viime syksyistä lähituntumaa vesisateisena perjantaina rekan kanssa... Onneksi aina on vauriot olleet pellissä eikä ihmisissä. Mutta siis näitä 'turhanpäiväisiä' pellin napsumisia ei ole sattunut..

Tuossa viimeisen kuukauden aikana seurailin mielenkiinnolla juuri tuota lahdentien pätkää kehä III:lta keskustaan. Ensin joku oli ajanut kehä ykkösen eteläpuolella kaseikkoon. Auto seisoi poliisinauhoin koristeltuna pusikossa jonkin aikaa. Sitten sattui joku sateisempi ilta (olikohan se se kunnon myräkkä) ja kuinka ollakaan seuraavana aamuna katselin että nyt sielä oli sitten toinenkin, reilut 50 metriä oli välimatkaa. Toinen näytti siltä että oli otettu oikein vaihtia kierteellä ja kerien.. Eikö normaalin ihmisen järki sano että jos kyseisellä kohdalla joku on jo onnistunut autonsa volttaamaan kaseikkoon niin siinä kohden kannattaa olla varovainen? Ei näköjään sano. Itselle on ainakin muutamaan otteeseen riittänyt kaasujalan höllentämisen muistutukseksi se kun on nähnyt että jollekulle on käynyt köpsästi. Kaikki eivät näköjään voi oppia toisten virheistä vaan on kokeiltava ihan itse..

Itselleni auto on vain kulkuväline, ja sen valitettavasti myös huomaa. Salama/Bubble (rakkaalla lapsella on monta nimeä) on yleensä enempi tai vähempi rapainen, vahauksesta ei tietoakaan ja sisältä kuin kiparin roskis. Olen toki pyrkinyt niin viemään roskat pois kuin pyyhkimään pölyt. Pesemistäkin olen tänä kesänä harrastanut huomattavasti enemmän kuin menneinä kesinä yhteensä. Mutta kun en jaksa jatkuvasti puunata ja putsata. En ole joka päivä ajelemassa säärikarvojani tai nyppimässä kulmianikaan, joten miksi minun pitäisi jaksaa panostaa autoon yhtään sen enempää.. Toiset jaksaa, minä en.. Ehkä sitten kun alla on se pinkki porche tai volvo niin sitten.. tai silloin mulla on jo se lakeijakin joka hoitaa moiset tehtävät...

Aurinko

Lähes pilvetön taivas, mahtavaa!!! Tästä pitää nauttia kun vielä voi...

Uusi namiskuukkeli

Kuten huomaa ei tänään ole taas mitään tähdellistä sanottavaa, sen takia onkin hyvä kiinnittää huomio tuohon oikeaan yläkulmaan ilmaantuneeseen *Flag?* namikkaan. Ilmeisesti tuon olisi tarkoitus toimia karsivana tekijänä kaikkien sairaiden blog-sivujen osalta. Vaan kun ottaa huomioon jotta blogger on monikielinen yhteisö niin kuinka monta harmitonta sivustoa saakaan "paskanakin" kun joku ilkeyksissään (tai vahingossa) liputtaa jonkun sivun. Se on helppoa jos sivuston materiaali on kuvien suhteen arveluttavaa, mutta entä jos arveluttavuus piilee tekstissä?? Tuskinpa bloggerin palveluksessa on suomenkielentaitoista henkilöä joka suit sait sukkelaan tarkistaa tekstin ja poistaa arveluttavuuden/koko blogin. Ajatushan on sinänsä erittäin hyvä. Vaikken hirvittävästi itse surfaakaan sivuja tuolla toiminnolla *next blog*, kun olen havainnut että eteeni avautuu lähes poikkeuksetta joku epsanjankielinen tai muuten vaan outo sivusto. Tiedän myös sen että blogeja nykypäivänä surffaavat suuresti kouluikäiset joiden osuminen jonkun pedofiilin sivuille ei ole kovin suotavaa (ei sillä, en pahastuisi vaikka joku ottaisi kaikki pedofiilit ja veisi ne saunan taakse lopetettavaksi)..

Mutta siis jos kaikki te kaksi lukijaani huomaatte minun/blogini kadonneen niin joku on liputtanut mut ulos.. kai.. ellei J.A.G ole siepannut minua..

Malja muistoille

Viimeaikoina mielialani on ollut jokseenkin melankolinen. Osaltaan syynä on kai syksy, osaltaan se kun on joutunut viime aikoina toteamaan useammankin asian siirtyneen todellakin peruuttamattomasti menneisyyteen. En ole kuvitellut että voisin palata takaisin lapsuuteen tai villeihin teinivuosiin, mutta silti joka kerta kun tästä maailmasta poistuu jotain johon liittyy vahvoja lapsuuden muistoja, tuntuu kuin osa minua revittäisiin riekaleiksi.

Tämän päiväistäkin ilmoitusta tiesin jo odottaa, asiasta oli ollut puhetta jokin aika sitten, mutta silti, tänään nousivat kyyneleet silmiini.

Lapsuutenihan vietin pienessä itä-suomalaisessa kunnassa, asuen "pienessä" saaressa. Nykyään tuonne kulkee hulppea silta, jolta voi ihailla upeita maisemia, mutta lapsuudessani sinne kuljettiin lossilla. Lossimatkassa oli oma hohtonsa, vaikka se olikin tietyllä tavalla arkipäivää. Jos lossi oli juuri irronnut rannasta kun rantaan saavuttiin, tilanteesta riippuen saattoi joutua odottamaan kymmenisen minuttia kun kyydissä ollut auto vietiin vastarannalle ja tuotiin sieltä uusi lasti takaisin. Toisinaan kävi kyllä hyvä tuuri ja huomatessaan auton juuri tulevan rantaan, lossari jarruttikin ja palasi takaisin noukkimaan saapuneen. Näin kävi usein varsinkin juuri ennen lossin lakisääteistä kahvitaukoa jonka kestäessä olisi joutunut odottelemaan jopa varttitunnin. Riippuen siitä kuka oli lossivuorossa saatoin kipaista ylös ohjaamoon matkan ajaksi. Tai sitten vain taivastella veden pärskeitä kaiteilla kurkistellen. Kovalla tuulella oli mahtava tunne kun lossi meni 'sivuluisussa' pingottaen ohjausvaijerin äärimmilleen. Todella jännää oli myös ne kerrat kun lossi vaihtui, toinen lossi oli ajettu tilalle ja kaapeli vaihdettiin lossista toiseen, saattoi olla että olimmekin vapautuvan masiinan kyydissä ja vastarannalle suunnistettiin "käsivaralla".

Samaan yhteyteen liittyy myös muistikuva taivaallisesta nektarista jota sain nautiskella omalla tavallani. Tuo jumalten juoma oli 0,33 litrainen coca cola. Se aidon ja oikean muotoinen lasipullo, ja juoman nauttiminen tapahtui tuopin muotoisesta snapsi-lasista.. Hassua kuinka jotkin hetket, tuntemukset, maut ja tuoksut voivatkaan nousta näin vahvasti mieleen. Muistan miltä penkki tuntui tuossa hieman hämärässä tupakeittiössä. Miltä kokis tuoksui poreillessaan pienessä tuopissani. Millainen tuoksu koko tuvassa oli. Miltä lettini tuntuivat heiluessaan kun ravistelin päätäni kieltäessäni etten ollut mikään peppi pitkätossu.

Ei ole enää tuota tupaa, sillalle johtava tie menee nykyään sen paikan yli. Ei lossia tuolla kohdalla. Eikä enää tuota ihanan lämmintä ihmistä.

Syksyistä oloa

Oikeasti tällä hetkellä ei olisi aikaa istua naputtelemassa tässä mitään, mutta kun tiedän vanhasta kokoemuksesta että jos en kirjoita fiiliksiä saman tien kun ne pykäävät pintaan niin unohdan koko asian ja sitten kun olisi aikaa istua koneella ja kirjoitella niin saan kauan tuijotella tyhjää ruutua..

Eilen tuli ensimmäinen kunnolla syksyinen fiilis. Illalla teki mieli sytyttää kynttilät (taistelin halua vastaan), katselin suht täytenä möllöttävää kuuta ja fiilistelin oloa. Varsinaisesti ei vieläkään ollut kylmä. Ilmassa tuoksui kyllä jo syys, viljan puinnit kun on lähipelloilla käynnissä niin viljan tuoksu on muutamana viime päivänä ollut vallalla. Pidän pimeistä illoista, pidän siitä että saa käpertyä huovan alle teemukin kanssa ja katsella leffaa tai lukea hyvää kirjaa.. Jotenkin syksyyn silti liittyy jonkinlainen haikeus. Olkoonkin että työrintamalla syksy tarkoittaa aina uuden alkua, lomat loppuu ja uudet haasteet nousee pintaan. Silti jotain päättyy taas. Onkohan niin että kesä on jokin alitajuinen viimeinen yhteys lapsuuteen/nuoruuteen jolloin vuoden muuten täytti armoton pakerrus ja kesä oli sitä leikin ja pelaamisen aikaa.. *huokaus* Syksy on se aika kun kesän vapauden siivet täytyy sitoa narikkaan odottamaan uutta vapauden aikaa..

Arvostuksia

Kuten jotkut ehkä tietävät, omaan puhelinkammon. Minun on aina helpompi naputella tekstari tai lähettää meiliä kuin soittaa. Nyt olen kuitenkin viime aikoina pyrkinyt uudistamaan tapojani ja soittaa ihmisille. Olen todennut kammoni täysin turhaksi, sillä yleensä kukaan ei vastaa minulle soittoihini. Ymmärrän sen jos on kiirettä, itsekään en säntää vastaamaan puhelimeen aina sen soidessa, sillä nyt kännyköiden aikakaudella numerosta näkee kuka on soittanut ja voi soitella perään, tai useimmille voi jättää vastaajaan viestin. No, itselläni on käytössä vastaaja, ja johtuen osin juuri tästä 'kammostani' en soittele jokaisen minulle soittaneen perään ellei hän jätä viestiä vastaajaan. Tosin jos huomaan jonkun pommittaneen minua kymmenellä puhelulla jättämättä viestiä, saatan tulkita asian niin että on kyse jostain niin tärkeästä ettei soittaja halua jättää asiaa vastaajaan, tällöin saatan soittaa vaikkei soittopyyntöä olekaan jätetty.

Osalla taas on hassu tapa jättää vastaajaan vain nimensä ja numeronsa (hyvä sinänsä, eihän mulla välttämättä niitä ole tallessa) muttei mitään viittausta mitä asia koskee. Jos kyse on jostain akuutista niin se olisi tietysti hyvä mainita viestissä, samoin kuin se jos soitteli ihan vain ajan kulukseen kuulumisia kysyäkseen. Koska jos tiedän että kyse on jostain kiireisestä voin pirauttaa takaisin saman tien kun kuulen viestin vaikka olisinkin jonkin kiireen keskellä, jos taas kyse on vain jaariti-jaariti puhelusta valitsen ajankohdan jolloin ehdin juoruilemaan tunnin jos toisenkin..

Oma lukunsa ovat sitten nämä vastaajattomat kännyköitsijät jotka eivät vastaa puhelimeen (vaikka soittaisi mihin aikaan) eivätkä soita takaisin vaikka yrittäisin tavoitella heitä kymmeniä kertoja. Itse olen tosiaan ainakin niin utelias että jos en tiedä mistä monenkertainen pommittaminen johtuu niin soittaisin takaisin ihan vain kysyäkseni mistä kyse. Sieluni kiehahtaa myös näistä jotka jättävät vastaamaan puhelimeen sen sijaan että sanoisivat sitten suoraan ettei yhteydenpito kiinnosta. Toisaalta osaan kyllä aika nopsaan vetää johtopäätökset ja viedä seurani jonnekin muualle jossa saan kommunikoinnilleni vastapainoa. Toisaalta, sitten ei tarvitse odottaa myöskään minun enää reagoivan heidän yhteydenottoihinsa. Kun nimi on pyyhitty kirjasta niin sille paikalle kirjoitetaan joku toinen..

Itselleni tolkutettiin aikanaan kun tapoja opetettiin että on kohteliasta vastata kun puhutellaan. Nykyään tosiaan näiden kännyköiden ja muiden virtuaaliviestimien aikana on tuo perus kohteliaisuus tuntuviksi kadonnut maailmasta. Sähköpostiin vastataan jos huvittaa ja jos jaksetaan. Tekstiviestit ovata sama juttu, ja tosiaan nyt puhelutkin ignoorataan. Eihän siinä mitään jos nämä 'torjunnat' tulevat vain yhdeltä taholta, mutta taidan olla aika vittumoinen akka kun vastaava kohtelu tulee useimmilta tahoilta samana päivänä...

------- odotusta -------------

Odotan tulevaa torstaita todella innoissani. Tiedossa on koulutusviikonloppu ruotsissa. Koulutusta, iltapukugaalaa, biletystä.. Jee!! En vielä hehkuttele sitä sen enempää, kerron vain että olen aivan täpinöissäni. Tänäkin vuonna.. huimaa... Melkein kuin olisi menossa linnanjuhliin, paitsi että taatusti tulee olemaan hauskempaa...

Mitä tiedämme ihmisistä

Kuinka hyvin oppii tuntemaan ihmistä netin välityksellä? Elämässäni on jokunen ihminen joita pidän ystävinä vaikken juuri koskaan ole 'livenä' tekemisissä heidän kanssaan. Joidenkin kanssa on vain niin helppoa keskustella verkossa, joskus puhelimessa, joskus irl. Tietenkin on niitä ystäviä jotka on ensin oppinut tuntemaan jotain muuta kautta ja sitten yhteydenpito on siirtynyt virtuaalimaalimaan syystä tai toisesta. Tällaisia ihmisiä on helppo tulkita virtuaalisestikin; tekstiä lukiessa kuulen mielessäni heidän äänensä, tapansa puhua, näen jopa ilmeet ja eleet. Kaiken kaikkiaan osaan tulkita heidän viestejään helposti.

Mielenkiintoista sinänsä on huomata joidenkin ihmisten kanssa se kuinka oikeaan olen kuvitellut heidät mielessäni virtuaalisen kanssakäymisen kautta ennen kasvokkain tapaamista. Toki vastaavasti on myös osunut totaalisia virhearvioita: ihminen jonka kuvittelin olevan pitkä ja punahiuksinen ladylike, osoittautui olevan aivan toisesta ääripäästä. Tosin luojan kiitos luonteelliset oletukset osuivat kohtalleen kuitenkin. Joistain ihmisistä ei saa tolkkua, heidän live-minänsä on aivan erilainen kuin virtuaalinen, johtuuko tämä heikosta tottumuksesta tietokoneiden ihmeelliseen maailmaan, totaalisesta lukosta kirjoittamiseen vai jostain muusta..? mene ja tiedä. Itselle kuitenkin kun näppis on automaattinen keino ilmaista itseään niin kirjoittaminen sujuu lähes samaan tahtiin kuin ajattelu (onneksi kukaan ei tiedä kuinka hitaasti tai nopeasti kirjoitan *virn*) kirjoitusvirheiden määräkin on ruhtinaallinen, kieliopista puhumattakaan, mutta toisaalta, enpä pahemmin kiinnitä niihin huomiota puhuessanikaan, joten varmaankin ilmaisen itseäni aika yhteneväisesti kummallakin tapaa. Paha mennä arvioimaan itseään...

Niin, hullulta kuin se kuulostaakin niin tosiaan muutamia 'ystävyyksiä' on tullut solmittua niin että pääsääntöisesti ihmisestä oppii lukemalla hänen blogiaan, täydennettynä messangerilla ja meileillä. Varmasti taustalla on vielä paljon mistä en mitään tiedä, mutta toisaalta oppiiko ystävistään ihan kaikkea vaikka näkisi säännöllisesti ja valtaosa yhteydenpidosta tapahtuisi irl?? Ehkä toisinaan on verkossa helpompi mennä kertomaan oudommalle ihmiselle sellaisiakin asioita joita ei välttämättä edes lähimmille ystäville kerro. Joskus ne kerrotut asiat nousevat esiin myöhemmissä olosuhteissa, aiheuttaen hämmennystä ja harmia kun todetaan kuinka paljon helpompaa elämä olisikaan ollut jos olisi voinut ystävälle suoraan kasvokkain sanoa mitä oikeasti ajatteli sen sijaan että pelkää miten toinen reagoisi asiaan..