perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Sieniä, sieniä, sieniä

Olen tänä vuonna saanut jonkinlaisen sieniherätyksen. Osin ajatus siitä että hyödyntää niitä herkkuja joita luonto ihan ilmaiseksi meille tarjoaa ja osin se että sienimetsässä tarpoessa saavat koirat peuhata vapaana ja itselle tulee samalla mielekästä liikuntaa..

Lapsuudesta oli mielessä sienistä vain Kanttarelli ja karvalaukku (siis rousku) ja tietysti tunnistin punaisen kärpässienen ja mustan torvisienen sekä korvasienen. Kärpässienet ja korvasienet jätän suosiolla metsään yhäkin, vaikka jälkimmäinen olisi kuulemma ihan herkullinen. Muistan tuosta lapsuudesta vain sen että keittiössä roikkui vissiin koko vuoden nauhallinen korvasieniä kuivumassa ja loppujen lopuksi kai kukaan ei niitä syönyt, tai edes ruuaksi valmistanut... Mustia torvisieniä löytyy kuivattuna kaapista, joitakin vuosia sitten niitä löytyi mökiltä muovikassillinen ja tuolloin tuli kuivattua saalis. Säästeliäästi olen niitä käyttänyt ihan vain makua antamaan kastikkeisiin.

Kanttarellit ovat tuttuja ja turvallisia, vaan metsässä samoilun tuloksena saalis oli vain muutama hassu yksilö. Niillä ei vielä kovin kummoisesti juhlittaisi. Mutta sitten silmiini osui jackpot! Kännykkä esille ja googlen kuvahakuun hakusana: Suppilovahvero. Vertailin kuvaa maassa tönöttävään ryppääseen ja vakuutuin. Kyllä! Edessäni oli elämäni ensimmäisen kerran itse tunnistamani suppikset. Ja kun silmänsä avasi näkemään, löytyi noita lisää ja lisää...

Viikon kuluttua tuosta ensimmäisestä löytöretkestä sain ystäväni koiralenkkeilemään ja antamaan samalla hiukan sienivinkkejä. Nyt tunnistettiinkin jo tatteja (olin toki tatin tunnistanut tatiksi, mutta mikä alalaji), haaparouskuja ja kehnäsieniä. Saalis oli melkomoinen ja sainkin viettää retken jälkeen tovin jos toisenkin putsaten sienisaalista, kuivattaen, paistaen, suolaten ja pakastaen..

Sienistä ruuan valmistaminen ei ollut mikään ongelma, kun vain tiesi mitä piti ryöpätä (rouskut) kitkeryyden poistamiseksi, mitä saattoi syödä raakanakin ja mitkä olivat hyviä ihan perinteisesti paistettuna.

Muistin lapsuudesta kauhukokemukseni lehmän- tai ukontatin "pakkosyönnistä". Muistan kuinka tuo oli hirveää limalöntti jonka nielaiseminen oli lähestulkoon mahdoton tehtävä. Se muisto lienee pitänyt tatit tähän asti pois ruokalautaseltani. Ravintolassa en ole nirsoillut sienien suhteen, mutta kotona tuota ei ole tullut valmistettua. Nyt kuitenkin yksinkertaisuudessaan pilkoin tatit kuutioiksi, paistoin voinokaressa sipulisilpun kera, ripsautin joukkoon hiukan suolaa ja rouhin päälle pippuriseosta. Koko homman kruunasin reilulla nokareella kreikkalaista maustamatonta jugurttia. Yksinkertaisesti LOISTAVAA!!

Toinen hyvä makuelämys oli perus makaroonilaatikon maustaminen suppiksilla. Jauheliha ja sienet pannuun ruskistumaan. Mausteiden kanssa sekaisin ja keitettyjen makaroonien joukkoon. Seos uunivuokaan, juustoraaste päälle ja uuniin puoleksi tunniksi.. Yksinkertaisesti hyvää..

Parhaillaan tuolla on ryöpätyt karvarouskut valumassa ja vuorossa on niiden silputus sienisalaattia varten. Hiukan sipulia, ripaus ruususuolaa ja pippuria ja taas tuota kreikkalaista juggea.. Taidan mennä tekemään herkun valmiiksi..