Vastuutonta vasarointia

Reilu vuosi sitten pelottelin s:n huutamalla että kuolemme kaikki. Kevättalvella 2008 riehuin saksien kanssa. Sen jälkeen olen pitänyt huolen ettei sängyn vierestä löydy lusikkaa vaarallisempaa teräasetta.

Viime yönä löytyi sitten sängyn alta VASARA. Muistan unipäissäni kaivelleeni sängyn alta mitälie. Siitä mistä unessa oli kyse en muista mitään. Onneksi kyseessä ei ilmeisesti ollut mikään väkivaltainen tai uhkaava uni, sillä tuolloin vasara olisi varmasti liikkunut muuallekin kuin vain sängyn alta sängyn vierelle. Aamulla herätessäni ihmettelin miksi vasara oli sängyn vieressä (ihmettelin siis astuessani sen päälle). Ja täytyy myöntää että olin melko helpottunut kun sängyn toiselta laidalta kuului rauhallinen unituhina. Aamukahvin äärellä aloin sitten pohtia asiaa enemmänkin..

Entä jos olisin nähnyt unta että minua uhkaa jokin jota vastaan on puolustauduttava vasaralla lyömällä? Entä jos mustelman/murtuman sijasta olisin nuijinut s:n hengiltä. Todennäköisesti tietysti olisin havahtunut ensimmäiseen tuskan parahdukseen, vaan olisinko? Entä jos se yksi lyönti olisi osunut juuri niin täsmällisesti kohdalleen että henki olisi lähtenyt kerralla? Ensinnäkin, en todellakaan halua tietoisesti tai tiedostamatta vahingoittaa ketään. Toisekseen jos nyt onnettomat yhteensattumat johtaisivat murheelliseen lopputulokseen, niin olisinko minä syyllinen? Siis moraalisella tasolla syyttäisin itse itseäni tietenkin, mutta entä juridiselta näkökannalta? Nukkuva ihminen on täyttä ymmärrystä vailla. Nukkuva ihminen elää täysin toisessa todellisuudessa. Vaikka kanssani voi keskustella kun nukun (vastailen sujuvasti välillä jopa ihan järkeviäkin). Vaikka nukkuva ihminen voi kävellä ja tehdä monia muitakin valvemaailmaan kuuluvia asioita, niin ihan oikeasti, kuinka uskottavalta kuulostaisi jos soittaisin hätäkeskukseen ja selittäisin että "tapoin vahingossa". Ja miten niin vahingossa? No kun nukuin...

Täytyy myös todeta tuon olevan melkoista itsetuhoisuutta s:ltä. Hän sen vasaran oli sinne sängyn alle laittanut...

itsenäisyyspäivä

Muistan lapsuuden itsenäisyyspäivät. Kokoontumisen Pro Patria patsaalla. Seppeleen laskut ja ne lumimyräkät..
Televisiossa Helsinki näytti samalta tänään. Tuiskuavaa lunta, viluisen näköisiä ihmisiä. Ja silti sama onnellisuus siitä että saamme juhlistaa vapaata isänmaata.

Ja kotipihalla näytti aivan satumaalta. Tunnin reuhuaminen lapion ja kolan kanssa jotta autoilla on vapaa kulku. Ihastuttavaa..

Kyllästynyt elämään

Olen kyllästynyt valehtelemaan itselleni. Uskottelemaan että kaikki muuttuu paremmaksi. Että kaikki voi palata takaisin siihen unelmien ihmemaahan missä elimme kerran. Olen kyllästynyt keksimään tekosyitä sille miksi elämä on mitä on. Odottamaan sitä pelastavaa ritaria joka yhdellä miekan pyyhkäisyllä poistaa murheet ja tekee elämästä ihanaa.

Rehellinen. Rehellisyys.
Sitä ihmiset aina peräänkuuluttavat toisista. Pitää olla rehellinen. Ei saa valehdella muille. Ei saa pettää odotuksia. Kukaan ei vain muista kertoa ettei saa valehdella itselleen. Ettei saa pettää omia odotuksiaan. Tämän pään kanssa, tässä kropassa, tarkoitus on kai elää hautaan asti. Meillä on vain yksi elämä sanotaan. Ei päiviä hukattavaksi.

Olen kyllästynyt elämään.
Kyllästynyt välittämään muiden ajatuksista. Välittämään kuinka pahasti ketäkin loukkaan eläessäni omaa elämää. En suostu enää kitumaan. Valheissa vellomaan. Selittelemään itselleni.

Tiedän että kaikki muuttuu paremmaksi. Kaikki muuttuu. Vaaditaan vain että MINÄ teen jotain. Ei joku muu..

Olen kiitollinen että viimein näen sen. Ja onnellinen!

muuttunut minä

Kun ihminen muuttuu, muuttuu myös se miten hän näkee asiat ympärillään. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota muutamiin asioihin:

Terveys, hyvinvointi ja ylipaino.
En ole vieläkään itse ihannepainossani (4 kiloa extraa kesän jäljiltä), mutten voi syyttää tuosta ketään muuta kuin itseäni ja itsekurin puuttumista. Mutta mitä onkaan tapahtunut ihmisille ympärilläni? Koska ihmisistä on tullut kasvoiltaan turpean vahamaisia? Miksi useimmat näyttävät tuksulta tai mervi tapolalta? Jopa ns normaalivartaloiset näyttävät päällepäin sairaan turpeilta ja ihonsa osoittaa vointinsa olevan kaikkea muuta kuin hyvä. Ihmiset elävät flunssa-poskiontelotulehdus-kierteessä tai kärsivät jatkuvista muista sairauksista ja silti kukaan ei ole valmis tekemään asialle mitään.. Onhan se kova paikka jättää piparipurkki ostamatta, sipsit kaupan hyllyyn tai mäkkärillä käynnin sijasta valmistaa herkullinen ja terveellinen ateria kotona. Ylipaino on kuulemma aina suuria luita, stressiä tai geeneistä johtuvaa.. Omaan itsekin ylipainoon johtavat geenit, juuri siksi tiedostankin mitä suuhuni laitan. Ja edelleen, tiedän ettei jääkaappiin ostamani metukka ole se paras vaihtoehto. Tiedän todellakin jauhotuotteiden olevan itselleni epäterveellisiä, puhumattakaan siitä suklaapatukasta jolla korjaan romahtaneen verensokerin. Sallin silti ajoittain itselleni näitä epäterveitä herkkuja. Ajoittain tarkoittaa siis kerran pari kuukaudessa, ei kerran pari viikossa tai ei todellakaan päivittäin.

En silti halua paasata ihmisille. Kerron kyllä terveydestä. Kerron vitamiineista ja ravinnon tärkeydestä, mutta jokainen tehköö oman valintansa kuinka haluaa elää.
Statuspäivityksiäni naamakirjassa ihmetellään. Positiivisuuteni herättää niin kiinnostusta kuin negaatioita. Jaan mielelläni sen mitä olen oppinut ja kokenut. Ja tiedän että moni näistä kielteisesti reagoivista kaipaa vastaavaa muutosta elämäänsä. Ehkä voin näyttää jollekin tien. Toiset pelkäävät vielä liikaa ottaakseen vaaditun askeleen.

Tiedän että meidät on luotu elämään terveinä ja tasapainoisina. Olen onnellinen jokaisesta askeleesta joka vie minut lähemäs tätä todellisuutta. Itseasiassa olen jo perillä! <3

Hyvästi jää

Olen ollut onnekas. Olen saanut pitää rakkaat ihmiset luonani kauan. Tänään päättyi tuo aikakausi osaltaan isoisäni, Fafan, nukkuessa pois meilahden sairaalassa klo 17.05.



Fafalle
Levy suklaata kirjahyllyssä
Pinossa lukemattomia kirjoja
Puhuit kanssani elämän tarkoituksesta
Opetit solmimaan kengännauhoja

Suuri nahkainen nojatuoli
shakkilauta ja tikittävä kello
Tuoksuit tallilta ja jotenkin kaupungilta
Hyvän yön suukkosi kutitti ja partasi sai minut nauramaan.

Hemmottelit minut piloille, prinsessasi.
Opetit olemaan ihmisiksi
elämään täysillä tänäänkin!

Aurinko

Kesä on täällä!
Jo muutama päivä biksuttelua pihamaalla takana. Tänään en ollut ollenkaan pahoillani muuttuneista aikatauluista jotka mahdollistivat loikomisen terassilla auringossa paistatellen. Nautinnollista! Asioiden hoidon saatoin onneksi jättää iltaan ja pyykkikone hoitaa oman tehtävänsä ilman että tarvitsee päivystää vieressä..

Toivottavasti sunnuntaille luvatut sateet välttelevät eteläsuomen ja saadaan nauttia auringosta tuolloinkin.

varpunen

Vietin hellyyttävän hetken keskustellen sormeeni takertuneen varpusen kanssa.. Raukka oli eksynyt terassin lasien sisään ja poukkoili lasista toiseen. Kun vihdoin sain varpusen kiinni istui tuo sormella sen oloisena kuin olisi kuulunut siihen aina.. ♥

Uuteen aikaan

Olen aina ollut huono tekemään päätöksiä. Varsinkin jos päätöksillä vaikuttaa muidenkin elämään. Voin toki helposti päättää haluanko suklaata vai salmiakkia, juonko teetä vai kahvia tai vietänkö koti-illan vai lähdenkö baariin.. Mutta silloin kun pitää päättää isoja asioita saatan jäädä pitkäksi aikaa roikkumaan parin vaihtoehdon välille. Usein ne päätökset jotka teen nopeasti intuitiolla ovat onnistuneita, hyviä valintoja. Vaan heti jos otan järjen mukaan päätösten tekoon on suuri vaara että valinta ei olekaan se paras mahdollinen.

Olen viime aikoina huomannut herkistyneeni intuitiolle enemmän ja enemmän. Kohdalle tuli kuitenkin jälleen eräs päätös jonka kanssa jäin arpomaan. Toisaalta halusin niin, toisaalta näin. Tuossa vaihtoehdossa oli nämä hyvät puolet. Tässä taas nämä. Annoin aikarajan. Päästin asian irti ja jäin odottamaan päätöstä. Tiesin asian kirkastuvan minulle kyllä ajoissa. Ja kun se päivä koitti josta olin takarajan tehnyt, soi puhelin. Ja päätös oli tehty. Universumi osoittaa kyllä oikean tien kun vain annan sille mahdollisuuden kertoa.

Erkaantuminen

Muutos. Se on pysyvää. Jatkuvaa.

Muutoksen alaisena ei viime aikoina olekaan olleet ne asiat joita ole odottanut, vaan tuo on kohdistunut kovin ennalta-arvaamattomaan osaan elämässäni. Huomasin erkaantuneeni ystävistä, ja mikä hulluinta aikaisemman minuuteni valossa, tuo tuntuu hyvältä.

En ole erakoitunut. En vetäytynyt eroon ihmisistä. Tapaan yhä viikottain lukemattomia ihmisiä. Olen yhä mukana sosiaalisissa verkostoissa. Keskustelen yhä päivittäin verkon kautta lukemattomien kanssa. Mutta jotain on muuttunut. En kaipaa enää ystäviä sen takia että saisin heijastaa tuntemuksiani heihin. En kaipaa tukeaan tai kannustustaan selvitäkseni päivistäni. Tunnen olevani vahvemmin omien ratkaisujeni takana. En halua väkisin muuttaa ketään tai saada ketään näkemään omia valintojani siinä valossa kuin itse ne näen.

Voin nykyään todella hyvin. Olen tyytyväinen itseeni. Olen terveempi kuin koskaan aiemmin. Olen tasapainoisempi kuin koskaan. Nautin elämästäni päivä päivältä enemmän. Toki vieläkin on asioita joihin kaipaan muutosta, joiden kohdalla haen oikeaa reittiä ja tasapainoa.

En silti ole hyljännyt teitä rakkaat ystävät. Olen kyllä olemassa jos haluatte nähdä kahvilla ja vaihtaa kuulumisia. Mielelläni kuulen mitä teille kuuluu, silloin kun haluatte sen kertoa. Ja vastaavasti kerron mielelläni omat kuulumiseni, mikäli niitä haluatte kuulla. Täällä minä olen, olemassa. Sitten jos satutte tarvitsemaan.