torstaina, maaliskuuta 23, 2006

Loman tarpeessa..

Nyt alan todellakin olla loman tarpeessa. Pinna niin tolkuttoman kireällä että huomaan vain tiuskivani kaikille. Työ josta oikeasti pidän mielettömästi ja nautin suunnattomasti aiheuttaa stressiä ja liki hysteerisiä raivokohtauksia. Rakkaimmat joutuvat kärsimään niin tiuskimesesta, huutamisesta kuin jopa fyysisestä pahoinpitelystä, ja kaikki vain sen takia että minulla on olo kuin äärimilleen venytetyllä viulunkielellä.

Oikeasti edes mitään ei ole vialla, ja samalla kuitenkin kaikki. Pässi hakkaa taas päätä seinään umpikujassa kun sisu ei anna periksi myöntää valitun väärän suunnan. Tuntuu kohtuuttomalta huomata ettei mikään riitä, vaikka tietää ja myöntää tehneensä virheitä. Kukapa ei joskus niitä tekisi. Vaikka tekee parhaansa saadakseen asiat oikealle tolalle ja korjatakseen tapahtuneet mokat, niin silti mikään ei riitä. Jos minä olen ollut niin tyhmä että tein virheen, eikö sitten olisi oikein muiden osoittaa paremmuuttaan ja ottaa askel vastaan siinä vaiheessa kun asioita alkaa korjata. En minä odota maailman muuttuvan autuaaksi sormia napsauttamalla, mutta juuri nyt toivoisi sen verran armeliaisuutta että se viimeinen säie joka pitää haljenneen ulkokuoren paikallaan kestäisi, kestäisi edes sen että saisi seuraavan askeleen otettua. Toisaalta miksipä kenenkään pitäisi välittää muusta kuin omasta navastaan kai juuri sen takia tähän on päätynyt kun niin tein minäkin...

Olen hekumoinut ajatuksella viikosta jossain lämpimässä, aurinkoa, lämmintä vettä, kuumaa hiekkaa. Ympärillä erilaisia ääniä kuin täällä. Hetkiä jolloin ei tarvitsisi ajatella töitä, koulua, kipua, tekemättömiä asioita. Edes pieni hetki jolloin ajatukset voisi sammuttaa, sulkea vastaanottimen todellisuudelta ja kuvitella että sinne voisi jäädä.. Tai jos jäisikin. Lento jonnekin on huomattavasi edullisempi kuin sinne ja takaisin..

Olisiko nyt se hetki kun toteutetaan unelmia? Kun ilmoitetaan todellisuudelle: kiitos ja näkemiin. Palataan astialle seuraavassa elämässä..

tai ehkä..

tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

jos vois

Jos vois niin nyt haluis pysäyttää maailman.. Jos vois niin pyyhkisi eilisen pois.. Jos vois niin tekisi monta asiaa toisin.. Jos vois niin jättäisi pelkuruuden..

Tällä hetkellä tuntuu etten jaksaisi elää päivääkään. Haluaisin vain hautautua johonkin pehmeään ja lämpimään, unohtaen koko maailman. Voisin hyvin vajota vaikka kylpylän hellivään poreammeeseen nousematta enää kohtaamaan uutta huomista. Kun ei tarvitsisi kohdata enää yhtään ihmistä. Kun ei tarvitsisi ottaa enää yhtäkään asiaa huomioon. Kun ei tarvitsisi enää kestää tätä pahaa oloa.

En jaksa tänään hymyillä, enkä väittää että välitän. En välitä mitä minulle tapahtuu, en välitä mitä kenellekkään tapahtuu. Oikeastaan enää ei edes tunnu pahalle, enää ei tunnu millekään...

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

ajankulua

1. Nimikirjaimesi? ZMPH
2. Montako syksyä olet elänyt? 31
3. Minä viikonpäivänä synnyit? Sunnuntailapsi
4. Opiskeletko jotain? Koko ajan, tällähetkellä suorituksessa merkonomin tutkinto
5. Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? Pari autokolaria, hengissä selvinnyt

Mielipiteitä:
6. Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? Kumpikin kelpaa, vesisade voi olla lämminkin..
7. Mistä musiikista pidät eniten? suomirokkia
8. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? Kesä, valoa, aikaa ja lämmintä
9. Minkälaisista elokuvista pidät? draamaa, komediaa ja äksöniä...
10. Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? Thaimaan rentous viehättää

Ulkonäöstäsi:
11. Kuinka pitkä olet? 172 cm
12. Minkälaiset hiukset sinulla on? Melko pitkät, brunette..
13. Silmät ovat sielun peili, minkälaiset silmät omistat? Vihreänruskeat, mantelin muotoiset...
14. Pidätkö hymystäsi? Jep, nykyään, ennen inhosin sitä
15. Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? Muuten ei mitään valittamista kun saa pari ekstrakiloa karisemaan...

Suhteet:
16. Ketä perheeseesi kuuluu? S ja Wäiski, ja tietysti hiukan etäisemmin omat vanhemmat ja sisarukset, S:n vanhemmat ja sisko miehineen
17. Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? S
18. Seurusteletko? jep ;)
19. Minkälaisessa seurassa viihdyt? Vaihtelevassa..
20. Tunnetko paljon ihmisiä? Todella paljon

Ruoka:
21. Eksoottisin ruoka jota olet maistanut? hmmm... riippuu mikä on kenenkin mielestä eksoottista..
22. Onko sinulla erikoisruokavalio? ei muutoin kuin erikoisesta tavastani yhdistellä ruokia..
23. Mistä juomista pidät? Vesi, kahvi ja olut
24. Mitä ajattelit syödä tänään? varmaan jotain pastamössöä
25. Pidätkö ruuanlaitosta? Välillä

Vapaa-aika:
26. Pidätkö piirtämisestä? juu..
27. Pyöräiletkö paljon? En kun ei ole fillaria
28. Mitä musiikki merkitsee sinulle? elinehto
29. Harrastatko mitään vakituisesti? töitä.. ;)
30. Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? salille ja uimaan olisi tarkoitus mennä

Kotisi:
31. Asutko vanhempiesi luona? En enää 15 vuoteen
32. Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? työhuone on romunkeräys piste..
33. Onko kotisi kodikas? Omasta mielestä juu
34. Mitä muuttaisit kodissasi? että se pysyisi itsestään siistinpänä
35. Millaisessa talossa asut? Omakotitalossa

Unelmia...
36. Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? sekä että, tulevaisuutta odottaen eläen hetkessä..
37. Mihin suurin haaveesi liittyy? Uraan, perheeseen, matkailuun
38. Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? haaveilen päivittäin
39. Uskotko kohtaloon? Jossain määrin
40. Kerro jokin pieni mukava toiveesi? Että rakkaan ystävän suurin haave toteutuisi

Taide:
41. Oletko taiteellinen? jossain määrin
42. Minkälaisesta taiteesta pidät? kuvataide, valokuvaus, musiikki, tanssi...
43. Käytkö näyttelyissä tms? harvoin
45. Suosikkitaiteilijasi? Niitä on niin monia, sanotaan nyt vaikka Juha Lehti
Vielä loppuhöpinää:
46. Onko sinulla hyvä ryhti? Muistaessani on
47. Oletko onnellinen? Olen
48. Nautitko olla yksin? Kyllä, jonkinlainen erakkoluonne
49. Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? Riippuu tilanteesta, nyt nautin auringosta

keskiviikkona, maaliskuuta 08, 2006

hop hop

Elämä on täynnä mielenkiintoisia yllätyksiä. Toisista tykkää, toisista yökkää, onneksi niitä ei voi valita...

Hyvää Naistenpäivää Kaikille Upeille Naisille!!

perjantaina, maaliskuuta 03, 2006

Sokerisia ajatuksia

Viikko on taas vierähtänyt ihan huomaamatta, elämä on täynnä äksöniä. Kiirettä en suostu valittamaan, sillä tiedän että ainoa kiire mikä tulee on omasta laiskuudestani ja asioiden viivyttämisestä viime tippaan.

Sokeria. Juu, kiitos! Tosin olen tämän viikon pyrkinyt vahtimaan mitä suuhuni laitan. Valitettavasti tämä on mennyt perinteisen kaavan mukaan, vahdin tarkkaan jokaista käden liikettä ennenkuin suupala päätyy suuhun, ja siinä vaiheessa kun suu pureskelee miettii aivot jo kuumeisesti mistä seuraava suupala löytyisi.. No niin tai näin, niin onneksi puntari on kuitenkin ollut ystävällinen ja pienentänyt lukemia lähes kilolla edellisestä viikosta.. Pienillä teoilla näyttää sittenkin olevan suuri vaikutus..

Niin mutta siis se sokeri.. Kuulin tuossa pari viikkoa takaperin "sokeri-vahauksesta" eli siis ihokarvojen poistamalla sokerin avulla. Kaikkein parhaalta kuulosti väite että karvoitus vähenisi, tai siis kasvaisi hennompana ja vaaleampana seuraavalla kerralla. Tosin onhan tuota väitettä esitetty myös vahan käytön yhteydessä, mutta kuten joku ehkä muistaa miten meikäläiselle kävi tuossa kesällä, en todellakaan allekirjoita niiden osalta tuota väitettä... *virn*

No ei sitten muuta kuin etsimään netistä sopivaa ohjetta ja testailemaan. Virallisen ohjeen mukaan homma pitäisi tehdä liedellä jatkuvasti sekoitellen, mutta kärsimätön kun olen niin ajattelin testata löytämäni pikaohjeen (mikroon) ja mikä parasta, homma toimi. Tosin koin hiukan ongelmaksi sen että mössö jäähtyessään ei enää tarttunut niin hyvin eikä poistanut karvoja kuten kuuluisi. Mutta periaatteessa siis ihan toimiva kokonaisuus.. Nyt on tavoitteena lähitulevaisuudessa malttaa tehdä seos huolella liedellä ja muutoinkin noudattaa annettuja ohjeita..

Uteliaille tässä ohje:
0,5 dl vettä
0,5 dl sitruunamehua
4 dl sokeria

Keitä 15 min hiljaisella koko ajan sekoittaen, sokeri ei saa palaa tummaksi. Anna jäähtyä ja kaada mikronkestävään astiaan. Ennen käyttöä lämmitä max. minuutti mikrossa, levitä ohuelti iholle lastalla, paina päälle puuvillakangaslappu (joku 5x15cm pala on ehkä hyvä) ja repäise nopeasti irti vastakkaiseen suuntaan kuin mihin tahna on sivelty. Jos vaha jäähtyy liian jähmeäksi kesken käsittelyn, sitä voi lämmittää mikrossa uudestaan.