äärirajoilla

Väsymys, tuo armoton ystävä on vaivannut. Toisaalta elämä on ollut niin matalaa lentoa ettei väsyminen ole mikään ihme.

Tiedän ja tiedostan kiireeni johtuvan pelkästään siitä että olen yrittänyt estää itseäni ajattelemasta. En välttele kotona olemista. Suorastaan rakastan hetkiä kotona. En vain jaksa katsoa sitä kaaosta joka sielä on vallalla. Torstaina pidin "vapaapäivän" töistä. Tuo tuntuikin fiksulta vaihtoehdolta, sillä heräsin puolen päivän aikoihin (havahduin kyllä kuuden maissa). Elimistö otti heti tilaisuuden tullen mahdollisuutensa lepoon. Nyt viikonloppu on mennyt samalla kaavalla, pitkälle nukkumista, lepoa ja ravintoa.

Se huono puoli näissä lepopäivissä on että mieli alkaa käydä ylikierroksilla. Liikaa aikaa ajatella, liikaa mahdollisuuksia pähkäilyihin. Hiipivä tuska. Tunne että hajoan. Etten jaksa enää näin. En halua taistella jokaisesta askeleesta. En miettiä mikä on oikein ja mihin on oikeus vai onko mihinkään.. Haluan vain nukkua, kaukana kaikesta..

Harmoniaa ja heijastuksia

Viikko on ollut hektinen. Viikonloppukin oli tehokkaasti ohjelmoitu, mukavalla ohjelmalla..

Vaikka tuntuu että kalenteri on ollut kovin täynnä ja elimistö vedetty taas osin äärirajoille (jopa niin että keskiviikon pidin suosiolla kotitoimistoa), on mieli ollut yllättävänkin harmooninen. Päätinhän luopua pähkäilystä. Niin todellakin jopa tein. Vain eilen sallin itselleni hetken miellyttäviä muisteloita tilanteista jotka aiheuttivat perhosia vatsanpohjaan ja kutkutusta mieleen, tietoista egon ja emootioiden ruokkimista. Silti oli tuossakin haikailussa jotenkin erilainen sävy kuin ennen. En pyöritellyt mielessä vaihtoehtoja mitä menneet tilanteet olivat merkinneet, tai olisiko niillä mahdollisuus toistua muodossa tai toisessa. En ripustautunut noiden muistojen varaan, nautin niistä vain muistoina, mielikuvina jotka nostivat samat hyvät tunteet pintaan kuin tapahtuessaan, saivat hymyn huulille. Tällä kertaa tuota hyvänolon tunnetta ei seurannut se riipivä ja rintaa raastava tuska joka ennen on saanut moisten muisteloiden jälkeen olon kovin haikeaksi. Mennyt on mennyttä, saan ja voin nauttia sen muistoista, takertumatta menneen menettämisen pelkoon..

Taiteelliset energiat jylläävät (kuulen mielessäni oppaani äänen joka kertoo ettei ole erikseen parantavaa tai taiteellista energiaa, että on vain energiaa). Erottelen edelleen kaiken energian sen mukaan mihin sitä käytetään, vähän samaan tapaan kuin veitsi on aina veitsi, riippumatta siitä käytetäänkö sitä voin levittämiseen (voiveitsi), pihvin leikkaamiseen (lihaveitsi) vai kasvisten suikalointiin (wokkiveitsi). Tunnen suunnatonta tarvetta luoda jotain. Ennenkaikkea tallentaa jotenkin näitä tuntemuksia joita ympärilläni ja sisälläni jyllää. Olen aikanani saanut kuulla olevani hyvä sanojen ja tarinoiden kanssa, musiikin sarallakin on jotain taiteellista tullut tehtyä. Samoin jonkinlaisia piirusteluita ja valokuvauksia. Jostain syystä tanssi on aina ollut kirjoittamisen ohella se luontevin taiteellisen ilmaisun muotoni. Tanssissa vain ei jää mitään muistoja tallenteeksi jälkipolville. Mietin tänään tuota kriittisyyttäni musiikin ja kuvataiteen osalta. Olen aina vaatinut niiden kanssa jonkinlaista perfektionismia itseltäni. Jos piirtämäni/maalaamani kuva ei välitä sitä tunnetta jonka mielessäni näen ja sisälläni tunnen, heitän pensselit pois ja menee kuukausia, ellei vuosia ennenkuin yritän uudelleen. Tiedostin tuon ongelmani, sen ytimen. Olen aina pyrkinyt kaikella taiteellisuudellani (tanssia lukuunottamatta) jättämään muiston tästä hetkestä myöhempään aikaan. Vaan kun tosiasia on kuitenkin se että tämä hetki on vain nyt. Tämä hetki ei tallennu teokseen elettäväksi uudestaan myöhemmin. Tämän hetken tunteet voivat heijastua luomani kautta, välittyä muille ihmisille ja/tai muistutella omaan mieleeni muistikuvia ja tunteita menneestä. Kriittinen ja vaativa, katoamista pelkäävä, egoni on kuitenkin aina vaatinut luomaan täydellisen kuvan tästä hetkestä. Eikä se ole mahdollista. Ei yksikään taidemaalari, valokuvaaja, kirjailija tai muukaan taiteilija ole kyennyt vangitsemaan sitä hetkeä ikuisuudesta jolloin luomus on syntynyt. Kaikki he välittävät heijastuksia siitä mitä ovat kokeneet sillä hetkellä, mutta eivät juuri sitä hetkeä.. Ehkä tämän tiedostaminen antaa vihdoin mahdollisuuden antaa taiteellisen inspiraation virrata juuri niin vapaana kuin se tahtoo, ilmentyä niin kirjoittamisena, kuvina kuin tanssinakin.. Ja ehkä, ehkä vielä jonakin päivänä palaan soittotunneille kyetäkseni heijastamaan silläkin saralla niitä tuntoja joita elämäni ikuisuus minussa herättää..

läsnäoloa ja takertumista

Autoni akku sanoi sopimuksensa irti maanantaina. Auto toki liikkui, mutta yöt meni laturissa ja päivällä piti aina varmistaa että ajoin pidemmän pätkän ennenkuin sammutin auton uudestaan, tai kaapeleille tuli käyttöä.. Akun sippaamisen johdosta ajoin maanantaina kotiin ilman radion pauhaamista. Samoin tiistai aamuna ja taas iltapäivällä, sama vielä eilenkin. Eilen sain haettua uuden akun ja nyt on sähköongelmat taas pois päiväjärjestyksestä.

En vain tänäänkään avannut radiota työmatkalla. Näiden muutaman päivän aikana olen huomannut hiljaisuuden ja oman itsensä kanssa kahden olemisen muuttaneen jotain. Olen todellakin oppinut erottamaan läsnäolon hetket. En väitä että pääni sisällä olisi hiljaista. Tuttu purputus ja itseni kanssa keskustelu saattaa värittää läsnäoloakin, mutta noihin hetkiin todellakin kuuluu SE tietoisuus. Edelleen varmaan yli 90% ajasta olen muualla kuin läsnä, mutta näiden kilometrien aikana olen oppinut huomaaman nuo "kaukomatkani" ja huomaamaan sen tunteen mikä tulee kun palaudun tähän hetkeen.

Aamulla ajatukseni harhailivat jonnekin menneeseen tapahtumaan, soimausta itselleni siitä kuinka eri tavalla asian olisin voinut hoitaa. *naps* Tiedostin etten ollut tässä hetkessä läsnä vaan roikuin taas jossain olleessa ja menneessä. Samalla hetkellä hyväksyin tapahtuneen (oikeasti, mitä muuta olisin voinut tehdä, mennyttä ei saa tekemättömäksi) ja tunsin kuin olisin ollut kiinni benji-köydessä joka nykäisi minut takaisin tähän hetkeen. Leffoissa usein näkee kohtauksia joissa ihminen kiskaistaan läpi ajan johonkin paikkaan ja ympäristö sumentuu tuon matkaajan ympärillä. Juuri siltä minusta tuntui. Riuhtaisu läpi ajan takaisin tähän hetkeen.

Noita "palautumisia" nyt-hetkeen on viime päivinä ollut useampi. Kaikki tähän mennessä auton hiljaisuudessa. Seuraan mielenkiinnolla alanko saada samoja tuntemuksia muissakin tilanteissa.

Päätökseni luopua pähkäilyistä on pitänyt melko hyvin. Kyllähän mieleni yhä vaeltelee menneen muistoissa ja suunnittelee tulevaa, mutta se mistä olen päässyt irti on menneiden ja tulevien keskusteluiden uudelleen läpikäynti. Varsinkin nuo "tulevat" keskustelut ovat niitä joihin huomaan nyt tuhlanneeni hirvittävät määrät energiaa. Olen käynyt pääni sisällä lukemattomia keskusteluita "ennakoiden" niitä joita tulisin käymään.. tosin valtaosa (99,9%) niistä ei ole koskaan toteutunut. Joitakin vastaavia haamuja on yrittänyt tunkeutua menneisyydestä mieleni riesaksi, mutta nekin olen päättäväisesti ravistanut pois. Päästän irti, kaikesta.

Sain oppaaltani kehoituksen siivota pöytäni, johan sen tein aiemminkin, mutta jostain syystä egoni tueksi on hiljalleen hiipinyt jos jonkinmoista egotukipilaria. Nyt lakaisin nuo pois. Itseasiassa tuntuu kuin kaikki ne olisivat kaivautuneet jostain kuin kutsuttuna. Ja vuoron perään olen todennut että "ystävyytemme" on väärällä perusteella, enkä tarvitse enää egolleni pönkittäjää, joten toivottelen hyvää jatkoa.. Kaikkein mielenkiintoisinta on että jokainen, ihan joka ikinen, jolle olen näin toivotellut, on ymmärtänyt, hyväksynyt ja tyynesti poistunut kuvioista. Ja minua ei ole jäänyt kaivelemaan yksikään. Ei ainuttakaan ajatusta "entä jos..."

Yhtä asiaa olen pähkäillyt (niin, ihan kaikesta en päässyt eroon). Se on tämä huomionkipeyteni. Olen miettinyt miksi olen kasvanut tällaiseksi? Onko lapsuudessa tapahtunut jotain, onko minua rakastettu liikaa tai liian vähän, huomioitu liikaa tai liian vähän..

Mietin myös suhdettani huomioon: Huomion saamisesta nauttiminen ei ole huono piirre. Mielestäni huomiota ei tarvite ansaita, vaan huomioinnista voi olla iloinen ja onnellinen miettimättä mitä taka-ajatuksia huomion jakajalla mahtaa olla. Se mikä omalla kohdallani on varmasti se kaikkein negatiivisin asia, piirre josta haluan päästä eroon, on pelkoni huomion menettämisestä. Tiedostan kyllä etten minä häviä mihinkään tai muutu sen huonommaksi ihmiseksi jos en saa jokapäiväistä huomio-annostani. Silti, tiedostamatta alan käyttäytyä kuin mikäkin kakara jos porukassa on joku muu jota huomioidaan enemmän. Pelkään etten enää kelpaakaan jos en ole huomion keskipiste. Tämä on se pahin kompastuskivi. Vaikkakin, osaan olla myös se huomaamaton "harmaahiiri" ja vetäytyä (usein tosin martyyrin elkein) syrjään jos joku toinen kaipaa huomiota vielä itseänikin palavammin..

Seuraavana kehittymishaasteenani on oppia pääsemään huomioimattomuuden pelosta. Edelleen aion silti nauttia täysin siemauksin joka ikisestä huomiosta jonka saan. Nauttia ilman syyllisyyttä tai tarvetta estellä tahi kiellellä huomion kohdentamista itseeni..

Enneagrammi II

Kaivelin hiukan vielä lisää tulkintoja.. Eri selitykset kun avaavat enemmän mahdollisuuksia ymmärtää.

Seiska (seikkailija, nautiskelija, optimisti):
“Älä koskaan sano ei, sano ehkä.” Seiska haluaa pitää kaikki mahdollisuudet avoinna. Hänen huomionsa suuntautuukin kiehtoviin mahdollisuuksiin, tulevaisuuden suunnitelmiin ja vaihtoehtoihin, joita elämässä täytyy aina olla ja onkin. Umpikujaa ei ole. Työssä hän ideoi ja rakentaa siltoja. Myönteinen lähestyminen avaa hänen kanaviaan yhteistyöhön. Rajoittamisesta hän ei pidä. Hän rakastaa hauskanpitoa, hänen mielikuvituksensa toimii, hän on charmantti, utelias, optimisti, energinen, huumorintajuinen, iloinen ja innostunut. Hän voi olla myös narsisti, impulsiivinen, keskittymiskyvytön, levoton ja itsetuhoisa. Häneltä saattaa puuttua kurinalaisuutta.
Seiskan kasvuhaasteena on keskittyminen ja syvempi paneutuminen asioihin ja ihmisiin. Pysähtymällä kuuntelemaan saakin enemmän. Selkeämpi priorisointi ja satsaus vain muutamiin vaihtoehtoihin merkitsee rikkaampaa ja antoisampaa elämää ja seiskan oman luovan panoksen laadun kasvua.

Kahdeksikko (vaikuttaja, johtaja, itsevarma):
Kahdeksikko kysyy: “Kuka täällä johtaa?” ja otta itse mielellään johdon, jos on pienikin mahdollisuus.
Hänen huomionsa suuntautuu vaikuttavuuteen, kontrolliin, oikeudenmukaisuuteen, tulokseen ja valtakysymyksiin. Häneen liitetään adjektiivit suora, autoritatiivinen, lojaali, energinen, itseensä luottava, tarmokas, omiaan suojeleva ja ei-hienosteleva. Toisaalta hän voi olla kontrolloiva, määräilevä, itsekeskeinen, aggressiivinen ja itseriittoinen.
Kahdeksikon kasvutehtävänä on tutustua omaan pehmeämpään puoleensa ja oppia hyväksymään se. Silloin hän kykenee ottamaan vastaan tukea toisilta ja alkaa ymmärtää ihmisten keskinäistä tarvitsevuutta. Silloin hän myös tunnistaa oman vilpittömyytensä ja tulee maltillisemmaksi suhteessaan muihin. Hän alkaa luottaa, että oikeus voi tapahtua, vaikka hän ei olisikaan sitä toteuttamassa oman näkemyksensä mukaisesti.

Kakkonen (auttaja, antaja, uhrautuja):
“He tuskin olisivat selvinneet ilman minua.”
Kakkosen huomio suuntautuu siihen, miten hän voi olla avuksi ja mitä hän voi tehdä toisten hyväksi. Hänellä on tarve olla tarvittu. Ihmissuhteet ovat hänelle tärkeitä. Hän haluaa olla korvaamaton ja mieluummin taustalla kuin ykköspaikalla. Parhaimmillaan kakkonen on rakastava, huolehtiva, sosiaalisesti taitava, eloisa, kodikkuutta ja viihtyvyyttä luova, herkkä, verkostojen ja yhteyksien luoja. Pahimmillaan hän on marttyyriyteen taipuvainen, epäsuora, manipuloiva, liikaa sopeutuva, omistushaluinen ja itsensä kadottava.
Kakkosen kasvutehtävänä on oppia tunnistamaan omia tarpeitaan ja tunteitaan ja pitää niitä tärkeinä. Kauneudesta ja rauhasta kakkonen voi löytää uutta sisältöä elämäänsä pakonomaisen auttamisen tilalle. Hän alkaa arvostaa itseään ja pitämään huolta itsestään. Hänen omanarvontuntonsa ei perustu enää tarpeellisena oloon, vaan hänen persoonansa todellisiin ominaisuuksiin.

Enneagrammi

Tutustuin tänään enneagrammiin, kiitos isoisäni. Aihe alkoi kiehtoa ja kotiin päästyäni perhedyin hiukan aiheeseen RHETI-testin kevytversion avulla.. Ja mitä se kertoikaan minusta..

Eniten pisteitä saivat 7. ja 8. tyyppi, seuraavaksi ensiten 2. tyyppi. Mitä nämä sitten ovat? Persoonallisuuteni kahden eri selityksen kera olkaa hyvä:

Seiska:
Innostuva Suunnittelija. Innostuva Suunnittelija on vilkas ja aikaan saava persoonallisuustyyppi. Seiskat ovat ulospäin suuntautuneita, optimistisia, monipuolisia ja spontaaneja. He ovat leikkisiä, reippaita ja käytännöllisiä, mutta saattavat myös laiminlyödä lahjojaan tekemällä liikaa asioita yhtä aikaa ja tulemalla hajanaisiksi ja kurittomiksi. Seiskat etsivät jatkuvasti uusia ja mielenkiintoisia kokemuksia, mutta saattavat tulla myös keskittymiskyvyttömiksi ja uupuneiksi jatkuvasta vauhdissa pysyttelystä. Heillä on tyypillisesti ongelmia kärsimättömyyden ja impulsiivisuuden kanssa. Parhaimmillaan Seiska keskittää lahjakkuutensa jonkin tärkeän tavoitteen saavuttamiseen ja on kiitollinen, onnellinen ja tyytyväinen elämästään ja kokemuksistaan.

7 Innostuva suunnittelija

iloinen * optimistinen * seikkailija * monipuolinen * innostava * hauska * myönteinen * kiitollinen * leikkisä * kekseliäs * eteenpäin menevä * korkealentoinen * nopea * inspiroiva * eloisa * idearikas * visionääri * spontaani * monilahjakkuus * lyhytjännitteinen * kärsimätön

Parhaimmillaan: iloinen, idearikas, innostava
Huonoimmillaan: itsekäs, hajanainen, lyhytjännitteinen

Seiskat nauttivat uusista ideoista, ihmisistä ja paikoista. He suunnittelevat mukavaa tulevaisuutta välttääkseen tylsistymisen ja kivun. Ovat hurmaavia, nautintohakuisia, täynnä uusia ideoita, energisiä ja myönteisiä. Kaikki hyvin, kunhan tiedän, että edessä on jotain jännittävää koettavaa.

Kasi:
Vahva Vaikuttaja. Vahva Vaikuttaja on voimakas ja jopa aggressiivinen persoonallisuustyyppi. Kasit ovat itsevarmoja, vahvoja ja vakuuttavia. He ovat suojelevia, kekseliäitä, suorapuheisia ja päättäväisiä, mutta saattavat myös olla itsekeskeisiä ja dominoivia. Kasit tuntevat tarvetta kontrolloida ympäristöään ja toisia ihmisiä, mikä tekee heistä joskus haastavia ja jopa pelottavia. Kaseilla on tyypillisesti ongelmia oman temperamenttinsa kanssa. Heidän on myös vaikea antaa itselleen lupa olla haavoittuvainen. Parhaimmillaan Kasi on vahva esikuva, joka käyttää voimaansa toisten elämän parantamiseksi tullen sankarillisiksi, suurisydämisiksi ja inspiroiviksi.

8 Vahva Vaikuttaja

rehellinen * rohkea * suora * päättäväinen * suojelija * itsevarma * sitkeä * rehti * riippumaton * järkkymätön * tinkimätön totuuden puolesta taistelija * johtaja * yksinäinen susi * voimakastahtoinen * kallio * yrittäjähenkinen * konfliktihakuinen * painostava * pelottava *

Parhaimmillaan: suora, rehti, voimakas
Huonoimmillaan: vaativa, pomotteleva, pelottava

Kasit haluavat olla vallassa ja vahvoja. He etsivät totuutta ja pyrkivät kieltämään haavoittuvuutensa. Ovat itsenäisiä, johtavaa asemaa tavoittelevia ja reiluja. Ylenpalttisia.

Kakkonen:
Avulias Huoltaja. Avulias Huoltaja on välittävä, huolehtiva ja ihmiskeskeinen persoonallisuustyyppi. Kakkoset ovat empaattisia, vilpittömiä ja lämminsydämisiä. He ovat ystävällisiä, anteliaita ja uhrautuvaisia, mutta myös tunneherkkiä, imartelevia ja joskus muita mielisteleviä. He ovat hyvää tarkoittavia ja pyrkivät lähelle toisia ihmisiä, mutta saattavat myös tehdä palveluksia muille tehdäkseen itsensä tarpeelliseksi. Kakkosilla on monasti ongelmia omistushaluisuuden ja omien tarpeiden tunnistamisen kanssa. Parhaimmillaan Kakkoset ovat epäitsekkäitä ja heillä on todellista pyyteetöntä rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.

2 Avulias huoltaja

välittävä * palveleva * huolehtiva * tuki * antava * auttava * empaattinen * antelias * tunteikas * miellyttäjä * parantaja * uhrautuva * sydämellinen * kehuva * hoivaava * rakastava * ymmärtäväinen * lämminhenkinen * tuttavallinen * neuvoja * ylpeä * manipuloiva *

Parhaimmillaan: lämminhenkinen, toiset huomioiva, auttavainen, myönteinen
Huonoimillaan: tunkeileva, toisista riippuvainen, manipuloiva

Kakkoset haluavat kovasti, että heistä pidetään. He pyrkivät täyttämään muiden toiveet avuliaisuudellaan. Ovat optimistisia, anteliaita, empaattisia, ymmärtävät toisten tarpeet hyvin, antavat saadakseen, eivät tiedä mitä itse haluavat.

Tällainen minä olen, tunnistan itseni näistä erittäin hyvin. Nyt voin jatkaa matkaa muutoksessani..

päätös pähkäilyille

Olenko minä masokisti? Onko hoitaja sadisti?? Siltä tuntui siinä vaiheessa kun jaloissani olevia tukoksia avattiin. Ja minä kun olin ajatellut niiden johtuvan vain runsaasta istumisesta, niin jälleen kerrottiin tuon olevan jalkoihin padottuja tunteita..

Ei, en ole sikäli masokisti että haluaisin huutaa tuskasta noiden tukosten avauksessa (kuten tänään tein) joten päätin pyhästi etten enää murehdi ja pähkäile ja patoa asioita..

Vaikka naiselliset tippaleivät eivät varmasti ihan noin vain pysähdy ja lopeta pähkäilyä, niin voin tietoisesti lopettaa pohdiskelun aina yllättäessäni itseni siitä. Ei minun tarvitse murehia mielessäni tulevia keskusteluita tai työtehtäviä. Ei ajatella valmiiksi parisuhteen kiemuroita tai asiakkaiden ajatuksia. Voin elää ja ottaa avoimesti vastaan sen mitä elämä kohdalle tuo. Edelleen voin ja saan tehdä omat valintani, muttei niitä tarvitse vatvoa ja pyöritellä mielessäni miljoonaan otteeseen.

Haluan muuttua. Haluan löytää sen minän jonka kanssa voin elää kaikkein onnellisempana. Vaikka kapinoin, egoni kapinoi, tuntuu jokainen tapahtuva muutos hyvältä. Välillä muutos koskee. Välillä se pelottaa aivan vietävästi, silti jokainen askel tuntuu vievän pikkuhiljaa kohti kaukaisuudessa häämöttävää maalia. Eikä sinne maaliin ole kiire, sen vahvistuksen sain tänään. Aikaa on koko ikuisuus, jokainen päivä, jokainen silmänräpäys on oma ikuisuutensa, jokainen hiuksenhieno muutos on yhden päämäärän saavutus. Tällä hetkellä tunnen oloni jälleen turvalliseksi ja varmaksi. Tiedän minne olen matkalla ja tämä matka on elämäni suurin seikkailu. Miksen siis nauttisi jokaisesta hetkestä, takertumatta haluihin, murheisiin tai epäilykseen..
Olen tästä päivästä äärettömän kiitollinen!

Nuoruuden innolla

Sain tänään olla osana hetkeä joka edusti niin uutta nuoruuden intoa kuin mieletöntä nostalgiaa..

Muistan kuinka silloin joskus yläasteen aikaan frendin kanssa roikuttiin bändikämpillä. Elämä tuntui olevan vain pirstaloitua kaukorakkautta, mutta tuota kaukaa rakastamisen tuskaa lievensi se että sai istua treenikämpän nurkassa kajarin päällä ja kuunnella kun rakkauden kohde soitti..

Muistan vieläkin miten katselin tuolloin pillifarkkuja, hihatonta paitaa ja leveää niittivyötä. Muistan kuinka katselin kaulassa roikkuvia ketjuja ja lukkoa, ja kuinka pienen tytön mielessä toivoin että joskus saisin jonkin noista omaan kaulaani.. Muistan kuinka mielestäni maailman ihanin asia olivat nuo hiuspehkon alta välkkyvät silmät ja se hymy joka aika ajoin valaisi kasvot. Muistan kuinka toivoin niiden käsivarsien hyväilevän vartaloani kuten ne nyt hyväilivät kitaran tai basson kaulaa..

Tänään en katsellut noita hiuspehkoja ja pillifarkkuja saman rakastuneisuuden vallassa, mutta nautin siitä samasta ilmapiiristä aivan kuin silloin joskus. Olin yhtä ulkopuolinen kuin silloinkin, silti jotenkin osallisena. Ei se maailma silloin, eikä tuo nyt, ole sitä minun todellisuuttani. Silti tuntui hienolta, erittäin hienolta saada olla edes tämän verran osa sitä..
Kiitos!

Tänään

havahtumisia

Päivittäin on eteeni taas tullut pieniä asioita jotka muistuttavat elämän realiteeteista. Tänään ajatuksia herättävänä oli (taas) jotain mitä Positiivareiden ajatusten aamiainen eteeni kantoi:

Ihmisen, jolla on huono itsetunto, ei ole varaa
myöntää erehtyneensä, kysyä neuvoja, olla
epävarma, olla avoin muille, olla heikko ja
haavoittuva, pyytää anteeksi, antaa tunnustusta
muille, olla ulkoisesti muuta kuin tiukka ja
täydellinen, antaa tilaa lapselle meissä:
huumorille, naurulle ja leikille.

Mietin tuota. Ja tajusin viimeisen vuoden tuoneen paljon muutosta itseeni: Ennenkin olen voinut myöntää erehtyneeni, vaan enää en koe siitä häpeää. Tietyissä asioissa olen aina osannut kysyä neuvoa, toisissa taas on avun ja neuvon pyytäminen ollut äärimmäisen vaikeaa, ei se vieläkään ihan helppoa ole, mutten koe neuvoja hakiessani itseäni huonoksi tai epäonnistuneeksi. Aiemmin olen pitänyt huolen siitä että ulkokuori on särötön, ei ole saanut/voinut näyttää sitä kuinka pahalta jokin asia tuntuu tai kuinka epävarma jonkin suhteen on. Nykyään edetään juuri niin kuin parhaalta tuntuu, voin kertoa ja myöntää epävarmuuteni enkä pidä sitä itseäni huonontavana tekijänä. Saatan kohdata vastaan tulevat ihmiset avoimemmin ilman varautuneisuutta siitä mitä minusta kenties ajatellaan. Toki edelleen haluan tehdä hyvän vaikutuksen. Haluan olla edukseni. Mutta tiedän selviäväni loistavasti hengissä vaikkei niin kävisikään..

Epävarmuus, epäileväisyys ja epäröinti. Toki niitä edelleen ilmenee. Eilen viimeksi kyselin miten epävarmuuttani ja kerta toisensa perään toistuvia pään seinään hakkamisiani jaksaa oppaani katsella ja kuunnella. Tänään, luettuani tuon aamiais-viestin, ymmärsin ettei epävarma horjumiseni polkuani eteenpäin suinkaan ole huono asia. Ei se että kompuroidessa pyydän apua ja tukea. Ajoittain toistan vanhoja virheitäkin vaikka tiedostan ne virheeksi, mutta vähitellen pääsen eroon kaikista noista ei toivotuista toimintamalleista ja ajatuksista. Ei epävarmuuteni ja epäröintini ole huonouttani, se on vain askel tällä polulla..

Eräs havahtuminen oli varsin voimallinen tänään. Heräsin kahdeksalta. Kyllä, työpäiväni alkaa tuohon aikaan. No töihin ehdin puoli kymmeneksi vain poistuakseni töistä yhden maissa vatsa kouristellen. Kotiin päästyäni vetäydyin yrttiteen ja kirjan kera vuoteeseen. Nukahdin ja nukuin vaatimattomat 4 tunnin unoset. Ilmeisesti kroppani ottaa leponsa keinolla millä hyvänsä..

Get stressed.. stay stressed..

Jep! Elämä on!

Jälleen kerran melkein riittäisi tylyssä yksinkertaisuudessaan tuo toteamus, mutta ehkä on syytä hiukan avata ajatuksia..

Perjantaina työpäivä venyi, olkoonkin että se oli odotettavissa, silti hiukan harmitti. Olinhan ajatellut nollaavani viikon kiireet rauhassa jotta olisin viikonloppuna messuilla hymyävä itseni.. No toisin tosiaan kävi. Duunin jälkeen pika pikaa ruokakauppaan ja kilautus kotio jos vaikka sauna olisi lämpimänä kun ehdin kotiin.. Sen jälkeen olisi pitänyt sulkea puhelin. Ehdittyäni postilaatikolle asti soi puhelin ja tiedustelu kuului olinko valmiudessa lähtemään etsintään. Mietin tasan kaksi sekuntia: Olen! Järki huusi heti perään että olen hullu, että takana on rankka viikko ja edessä messuviikonloppu eli en todellakaan olisi fiksu lisä etsintäporukkaan. Jotenkin kuitenkin toivoin ja kuvittelin että keikka peruuntuisi ennenkuin tarvitsisi lähteä mestoille.

Puolisen tuntia ja tuli uusi soitto: Etsintä toteutetaan, joten ei kun menoksi. Onneksi en ollut saunaan vielä ehtinyt. Ne muutama hätäinen suupala joita olin hätäpäissäni varmuuden vuoksi syönyt olivat ainoa "elvytys" ennen lähtöä, onneksi olin kannattanut duunikaverin muksujen urheiluharrastusta ja ostanut rasian toffeeta, tuolla pysyisi ainakin verensokerit koholla. Kamat kasaan, pussillinen pähkinöitä, pussiin toffeita ja vesipullo. Lämmintä päälle ja reppuun, kompassi, fikkari ja itselle ja koiralle heijastinliivit. Tässä vaiheessa oli Wäne jo aivan täpinöissään. Vaikka tiesin ettei tuo pääse vielä tosihommiin, sai jätkä lähteä mukaan totuttautumaan siihen mitä tositoimet voisivat olla.

Tunti ajamista etsintäalueelle. Ilmoittautuminen ja suoraan maastoon, kyseessä oli vanhat kotinurkat, joten paikallistuntemustani hyödynnettiin koirakon mukaan. Juuri kun pääsimme metsään kuului kopterin ääni, haravointi olikin otettu kalleimman mukaan heti.. No tunnin ehdimme suunnilleen hortoilla pitkin liejuisia maastoja kun vihdoin tuli soitto että etsittävä oli löytynyt ja voimme etsiytyä lyhyintä reittiä pois alueelta.. Harmi sinänsä ettei koirakko ollut löytävä taho, mutta pääasia että kadonnut saatiin ehjänä takaisin ihmisten ilmoille..

Olin kotona puoli yhden maissa. Sauna oli jo aikaa sitten kylmennyt ja oma väsymyksen taso oli sitä luokkaa ettei kyllä muuta kaivannutkaan kuin pikaisen kuuman suihkun ja unten maille. Aamulla kellon herätellessä pirteään messuaamuun voin myöntää olon olleen kaikkea muuta kuin pirteän..

No viikonlopusta selvisin kaikkineen kyllä kunnialla (ellei messuilla sekoilua oteta lukuun). Huvitti vain sunnuntaina kun mieleeni tuli ystävän viimeinen huikkaus perjantaina mesessä: Muista säästää itseäsi! Liekö joku etiäinen antanut hälle varoituksen kuinka yritän polttaa itseäni loppuun tehokkaimman mukaan..

Duunikaverin kanssa puimme tänään stressitasoja. Hänellä oli melkoisen rankka kesä läheisen menetyksineen ja tuosta aiheutuneine stresseineen. Lääkärit totesivat lähellä olevan burn outin ja paniikkihäiriöiden. Nyt sain häneltä varoitukset siitä kuinka näköjään yritän poltella omaa kynttilääni kummastakin päästä. Tiedän. Myönnän. Tiedostan myös sen että jos nyt pysähdyn, on ihan oikeasti vaara etten enää pääse liikkeelle.. Kunhan on taas varmuus siitä että aurinko ei ole kadonnut kokonaan, sitten voin hidastaa tahtia ja luottaa siihen että pieni hengähdys ei sammuta moottoreitani kokonaan..