havahtumisia

Päivittäin on eteeni taas tullut pieniä asioita jotka muistuttavat elämän realiteeteista. Tänään ajatuksia herättävänä oli (taas) jotain mitä Positiivareiden ajatusten aamiainen eteeni kantoi:

Ihmisen, jolla on huono itsetunto, ei ole varaa
myöntää erehtyneensä, kysyä neuvoja, olla
epävarma, olla avoin muille, olla heikko ja
haavoittuva, pyytää anteeksi, antaa tunnustusta
muille, olla ulkoisesti muuta kuin tiukka ja
täydellinen, antaa tilaa lapselle meissä:
huumorille, naurulle ja leikille.

Mietin tuota. Ja tajusin viimeisen vuoden tuoneen paljon muutosta itseeni: Ennenkin olen voinut myöntää erehtyneeni, vaan enää en koe siitä häpeää. Tietyissä asioissa olen aina osannut kysyä neuvoa, toisissa taas on avun ja neuvon pyytäminen ollut äärimmäisen vaikeaa, ei se vieläkään ihan helppoa ole, mutten koe neuvoja hakiessani itseäni huonoksi tai epäonnistuneeksi. Aiemmin olen pitänyt huolen siitä että ulkokuori on särötön, ei ole saanut/voinut näyttää sitä kuinka pahalta jokin asia tuntuu tai kuinka epävarma jonkin suhteen on. Nykyään edetään juuri niin kuin parhaalta tuntuu, voin kertoa ja myöntää epävarmuuteni enkä pidä sitä itseäni huonontavana tekijänä. Saatan kohdata vastaan tulevat ihmiset avoimemmin ilman varautuneisuutta siitä mitä minusta kenties ajatellaan. Toki edelleen haluan tehdä hyvän vaikutuksen. Haluan olla edukseni. Mutta tiedän selviäväni loistavasti hengissä vaikkei niin kävisikään..

Epävarmuus, epäileväisyys ja epäröinti. Toki niitä edelleen ilmenee. Eilen viimeksi kyselin miten epävarmuuttani ja kerta toisensa perään toistuvia pään seinään hakkamisiani jaksaa oppaani katsella ja kuunnella. Tänään, luettuani tuon aamiais-viestin, ymmärsin ettei epävarma horjumiseni polkuani eteenpäin suinkaan ole huono asia. Ei se että kompuroidessa pyydän apua ja tukea. Ajoittain toistan vanhoja virheitäkin vaikka tiedostan ne virheeksi, mutta vähitellen pääsen eroon kaikista noista ei toivotuista toimintamalleista ja ajatuksista. Ei epävarmuuteni ja epäröintini ole huonouttani, se on vain askel tällä polulla..

Eräs havahtuminen oli varsin voimallinen tänään. Heräsin kahdeksalta. Kyllä, työpäiväni alkaa tuohon aikaan. No töihin ehdin puoli kymmeneksi vain poistuakseni töistä yhden maissa vatsa kouristellen. Kotiin päästyäni vetäydyin yrttiteen ja kirjan kera vuoteeseen. Nukahdin ja nukuin vaatimattomat 4 tunnin unoset. Ilmeisesti kroppani ottaa leponsa keinolla millä hyvänsä..