äärirajoilla

Väsymys, tuo armoton ystävä on vaivannut. Toisaalta elämä on ollut niin matalaa lentoa ettei väsyminen ole mikään ihme.

Tiedän ja tiedostan kiireeni johtuvan pelkästään siitä että olen yrittänyt estää itseäni ajattelemasta. En välttele kotona olemista. Suorastaan rakastan hetkiä kotona. En vain jaksa katsoa sitä kaaosta joka sielä on vallalla. Torstaina pidin "vapaapäivän" töistä. Tuo tuntuikin fiksulta vaihtoehdolta, sillä heräsin puolen päivän aikoihin (havahduin kyllä kuuden maissa). Elimistö otti heti tilaisuuden tullen mahdollisuutensa lepoon. Nyt viikonloppu on mennyt samalla kaavalla, pitkälle nukkumista, lepoa ja ravintoa.

Se huono puoli näissä lepopäivissä on että mieli alkaa käydä ylikierroksilla. Liikaa aikaa ajatella, liikaa mahdollisuuksia pähkäilyihin. Hiipivä tuska. Tunne että hajoan. Etten jaksa enää näin. En halua taistella jokaisesta askeleesta. En miettiä mikä on oikein ja mihin on oikeus vai onko mihinkään.. Haluan vain nukkua, kaukana kaikesta..