Get stressed.. stay stressed..

Jep! Elämä on!

Jälleen kerran melkein riittäisi tylyssä yksinkertaisuudessaan tuo toteamus, mutta ehkä on syytä hiukan avata ajatuksia..

Perjantaina työpäivä venyi, olkoonkin että se oli odotettavissa, silti hiukan harmitti. Olinhan ajatellut nollaavani viikon kiireet rauhassa jotta olisin viikonloppuna messuilla hymyävä itseni.. No toisin tosiaan kävi. Duunin jälkeen pika pikaa ruokakauppaan ja kilautus kotio jos vaikka sauna olisi lämpimänä kun ehdin kotiin.. Sen jälkeen olisi pitänyt sulkea puhelin. Ehdittyäni postilaatikolle asti soi puhelin ja tiedustelu kuului olinko valmiudessa lähtemään etsintään. Mietin tasan kaksi sekuntia: Olen! Järki huusi heti perään että olen hullu, että takana on rankka viikko ja edessä messuviikonloppu eli en todellakaan olisi fiksu lisä etsintäporukkaan. Jotenkin kuitenkin toivoin ja kuvittelin että keikka peruuntuisi ennenkuin tarvitsisi lähteä mestoille.

Puolisen tuntia ja tuli uusi soitto: Etsintä toteutetaan, joten ei kun menoksi. Onneksi en ollut saunaan vielä ehtinyt. Ne muutama hätäinen suupala joita olin hätäpäissäni varmuuden vuoksi syönyt olivat ainoa "elvytys" ennen lähtöä, onneksi olin kannattanut duunikaverin muksujen urheiluharrastusta ja ostanut rasian toffeeta, tuolla pysyisi ainakin verensokerit koholla. Kamat kasaan, pussillinen pähkinöitä, pussiin toffeita ja vesipullo. Lämmintä päälle ja reppuun, kompassi, fikkari ja itselle ja koiralle heijastinliivit. Tässä vaiheessa oli Wäne jo aivan täpinöissään. Vaikka tiesin ettei tuo pääse vielä tosihommiin, sai jätkä lähteä mukaan totuttautumaan siihen mitä tositoimet voisivat olla.

Tunti ajamista etsintäalueelle. Ilmoittautuminen ja suoraan maastoon, kyseessä oli vanhat kotinurkat, joten paikallistuntemustani hyödynnettiin koirakon mukaan. Juuri kun pääsimme metsään kuului kopterin ääni, haravointi olikin otettu kalleimman mukaan heti.. No tunnin ehdimme suunnilleen hortoilla pitkin liejuisia maastoja kun vihdoin tuli soitto että etsittävä oli löytynyt ja voimme etsiytyä lyhyintä reittiä pois alueelta.. Harmi sinänsä ettei koirakko ollut löytävä taho, mutta pääasia että kadonnut saatiin ehjänä takaisin ihmisten ilmoille..

Olin kotona puoli yhden maissa. Sauna oli jo aikaa sitten kylmennyt ja oma väsymyksen taso oli sitä luokkaa ettei kyllä muuta kaivannutkaan kuin pikaisen kuuman suihkun ja unten maille. Aamulla kellon herätellessä pirteään messuaamuun voin myöntää olon olleen kaikkea muuta kuin pirteän..

No viikonlopusta selvisin kaikkineen kyllä kunnialla (ellei messuilla sekoilua oteta lukuun). Huvitti vain sunnuntaina kun mieleeni tuli ystävän viimeinen huikkaus perjantaina mesessä: Muista säästää itseäsi! Liekö joku etiäinen antanut hälle varoituksen kuinka yritän polttaa itseäni loppuun tehokkaimman mukaan..

Duunikaverin kanssa puimme tänään stressitasoja. Hänellä oli melkoisen rankka kesä läheisen menetyksineen ja tuosta aiheutuneine stresseineen. Lääkärit totesivat lähellä olevan burn outin ja paniikkihäiriöiden. Nyt sain häneltä varoitukset siitä kuinka näköjään yritän poltella omaa kynttilääni kummastakin päästä. Tiedän. Myönnän. Tiedostan myös sen että jos nyt pysähdyn, on ihan oikeasti vaara etten enää pääse liikkeelle.. Kunhan on taas varmuus siitä että aurinko ei ole kadonnut kokonaan, sitten voin hidastaa tahtia ja luottaa siihen että pieni hengähdys ei sammuta moottoreitani kokonaan..