päätös pähkäilyille

Olenko minä masokisti? Onko hoitaja sadisti?? Siltä tuntui siinä vaiheessa kun jaloissani olevia tukoksia avattiin. Ja minä kun olin ajatellut niiden johtuvan vain runsaasta istumisesta, niin jälleen kerrottiin tuon olevan jalkoihin padottuja tunteita..

Ei, en ole sikäli masokisti että haluaisin huutaa tuskasta noiden tukosten avauksessa (kuten tänään tein) joten päätin pyhästi etten enää murehdi ja pähkäile ja patoa asioita..

Vaikka naiselliset tippaleivät eivät varmasti ihan noin vain pysähdy ja lopeta pähkäilyä, niin voin tietoisesti lopettaa pohdiskelun aina yllättäessäni itseni siitä. Ei minun tarvitse murehia mielessäni tulevia keskusteluita tai työtehtäviä. Ei ajatella valmiiksi parisuhteen kiemuroita tai asiakkaiden ajatuksia. Voin elää ja ottaa avoimesti vastaan sen mitä elämä kohdalle tuo. Edelleen voin ja saan tehdä omat valintani, muttei niitä tarvitse vatvoa ja pyöritellä mielessäni miljoonaan otteeseen.

Haluan muuttua. Haluan löytää sen minän jonka kanssa voin elää kaikkein onnellisempana. Vaikka kapinoin, egoni kapinoi, tuntuu jokainen tapahtuva muutos hyvältä. Välillä muutos koskee. Välillä se pelottaa aivan vietävästi, silti jokainen askel tuntuu vievän pikkuhiljaa kohti kaukaisuudessa häämöttävää maalia. Eikä sinne maaliin ole kiire, sen vahvistuksen sain tänään. Aikaa on koko ikuisuus, jokainen päivä, jokainen silmänräpäys on oma ikuisuutensa, jokainen hiuksenhieno muutos on yhden päämäärän saavutus. Tällä hetkellä tunnen oloni jälleen turvalliseksi ja varmaksi. Tiedän minne olen matkalla ja tämä matka on elämäni suurin seikkailu. Miksen siis nauttisi jokaisesta hetkestä, takertumatta haluihin, murheisiin tai epäilykseen..
Olen tästä päivästä äärettömän kiitollinen!