Loman tarpeessa..

Nyt alan todellakin olla loman tarpeessa. Pinna niin tolkuttoman kireällä että huomaan vain tiuskivani kaikille. Työ josta oikeasti pidän mielettömästi ja nautin suunnattomasti aiheuttaa stressiä ja liki hysteerisiä raivokohtauksia. Rakkaimmat joutuvat kärsimään niin tiuskimesesta, huutamisesta kuin jopa fyysisestä pahoinpitelystä, ja kaikki vain sen takia että minulla on olo kuin äärimilleen venytetyllä viulunkielellä.

Oikeasti edes mitään ei ole vialla, ja samalla kuitenkin kaikki. Pässi hakkaa taas päätä seinään umpikujassa kun sisu ei anna periksi myöntää valitun väärän suunnan. Tuntuu kohtuuttomalta huomata ettei mikään riitä, vaikka tietää ja myöntää tehneensä virheitä. Kukapa ei joskus niitä tekisi. Vaikka tekee parhaansa saadakseen asiat oikealle tolalle ja korjatakseen tapahtuneet mokat, niin silti mikään ei riitä. Jos minä olen ollut niin tyhmä että tein virheen, eikö sitten olisi oikein muiden osoittaa paremmuuttaan ja ottaa askel vastaan siinä vaiheessa kun asioita alkaa korjata. En minä odota maailman muuttuvan autuaaksi sormia napsauttamalla, mutta juuri nyt toivoisi sen verran armeliaisuutta että se viimeinen säie joka pitää haljenneen ulkokuoren paikallaan kestäisi, kestäisi edes sen että saisi seuraavan askeleen otettua. Toisaalta miksipä kenenkään pitäisi välittää muusta kuin omasta navastaan kai juuri sen takia tähän on päätynyt kun niin tein minäkin...

Olen hekumoinut ajatuksella viikosta jossain lämpimässä, aurinkoa, lämmintä vettä, kuumaa hiekkaa. Ympärillä erilaisia ääniä kuin täällä. Hetkiä jolloin ei tarvitsisi ajatella töitä, koulua, kipua, tekemättömiä asioita. Edes pieni hetki jolloin ajatukset voisi sammuttaa, sulkea vastaanottimen todellisuudelta ja kuvitella että sinne voisi jäädä.. Tai jos jäisikin. Lento jonnekin on huomattavasi edullisempi kuin sinne ja takaisin..

Olisiko nyt se hetki kun toteutetaan unelmia? Kun ilmoitetaan todellisuudelle: kiitos ja näkemiin. Palataan astialle seuraavassa elämässä..

tai ehkä..