lauantaina, marraskuuta 13, 2010

muuttunut minä

Kun ihminen muuttuu, muuttuu myös se miten hän näkee asiat ympärillään. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota muutamiin asioihin:

Terveys, hyvinvointi ja ylipaino.
En ole vieläkään itse ihannepainossani (4 kiloa extraa kesän jäljiltä), mutten voi syyttää tuosta ketään muuta kuin itseäni ja itsekurin puuttumista. Mutta mitä onkaan tapahtunut ihmisille ympärilläni? Koska ihmisistä on tullut kasvoiltaan turpean vahamaisia? Miksi useimmat näyttävät tuksulta tai mervi tapolalta? Jopa ns normaalivartaloiset näyttävät päällepäin sairaan turpeilta ja ihonsa osoittaa vointinsa olevan kaikkea muuta kuin hyvä. Ihmiset elävät flunssa-poskiontelotulehdus-kierteessä tai kärsivät jatkuvista muista sairauksista ja silti kukaan ei ole valmis tekemään asialle mitään.. Onhan se kova paikka jättää piparipurkki ostamatta, sipsit kaupan hyllyyn tai mäkkärillä käynnin sijasta valmistaa herkullinen ja terveellinen ateria kotona. Ylipaino on kuulemma aina suuria luita, stressiä tai geeneistä johtuvaa.. Omaan itsekin ylipainoon johtavat geenit, juuri siksi tiedostankin mitä suuhuni laitan. Ja edelleen, tiedän ettei jääkaappiin ostamani metukka ole se paras vaihtoehto. Tiedän todellakin jauhotuotteiden olevan itselleni epäterveellisiä, puhumattakaan siitä suklaapatukasta jolla korjaan romahtaneen verensokerin. Sallin silti ajoittain itselleni näitä epäterveitä herkkuja. Ajoittain tarkoittaa siis kerran pari kuukaudessa, ei kerran pari viikossa tai ei todellakaan päivittäin.

En silti halua paasata ihmisille. Kerron kyllä terveydestä. Kerron vitamiineista ja ravinnon tärkeydestä, mutta jokainen tehköö oman valintansa kuinka haluaa elää.
Statuspäivityksiäni naamakirjassa ihmetellään. Positiivisuuteni herättää niin kiinnostusta kuin negaatioita. Jaan mielelläni sen mitä olen oppinut ja kokenut. Ja tiedän että moni näistä kielteisesti reagoivista kaipaa vastaavaa muutosta elämäänsä. Ehkä voin näyttää jollekin tien. Toiset pelkäävät vielä liikaa ottaakseen vaaditun askeleen.

Tiedän että meidät on luotu elämään terveinä ja tasapainoisina. Olen onnellinen jokaisesta askeleesta joka vie minut lähemäs tätä todellisuutta. Itseasiassa olen jo perillä! <3

Ei kommentteja: