Kuinka usein tulee mietittyä kuinka hyvä tilanne meillä pääsääntöisesti täällä pohjoisessa lintukodossa onkaan. Meillä on maailman puhtaimmat järvet, meillä sataa lähes viikottain ja puhdasta juomavettä saa senkuin avaa vesihanan.
Muistan kuinka epäilin thaimaan matkalla kuinka tulen pärjäämään kun vesijohtovettä ei suositeltu juotavaksi. Onneksi hotellilla oli aina pari täyttä vesipulloa valmiina kun jano yllätti, ja kaupungilla liikkuessa tulee muutenkin juotua yleensä kaikkea muuta paitsi vettä..
Itselläni veden juonti on luontainen tapa, saatan juoda päivän aikana jopa 3-4 litraa pelkkää vettä kaikkien muiden nesteiden lisäksi. Yleensä vesihanan ohittaessa tulee hörpättyä parikin normaalia juomalasillista yhteen putkeen. Jos jostain syystä jonain päivänä en juokkaan niin paljoa, huomaan helposti päätä särkevän tai huulien rohtuvan tavallista enemmän. Sairaana ollessa tulee juotua vielä enemmän. Ei välttämättä kraanakylmää vettä, vaan enemmänkin teetä tai muuta lämmintä.
Entäpä sitten kun vesihanasta tulevaa vettä ei voi juoda?? Lohja-Vihti-Nummela-mikälie kärsi jokin aika sitten vatsatautiepidemian kun vesitorniin oli hukkunut muutama orava. Meillä on koko täällä "kaukana" asuessa ollut pieniä ongelmia kaivoveden kanssa. Huoltotoimia on aikanaan laiminlyöty, joten kaivoon liruu pintavesiä ja varsinkin pakkanen-suoja vaiheessa havaitaan veden maun olevan ei niin mukava.. No jokin aika tuossa makusteltiin ja ennenkaikkea haisteltiin että vesi haisee mädäntyneelle. Kaivo oli paketoitu siistiin pussiin jonka piti ehkäistä ainakin sadeveden pääsy kannen kautta kaivoon. Tämän paketoinnin tautta motivaatio kaivon esiin kaivamiseen ei ollut kovin suuri.
Sunnuntaisen kävelylenkin päätteeksi päätimme kuitenkin kurkistaa mikä oli tilanne lähteessämme. Kun S nosti ensimmäiset painot pois pressun päältä, heräsivät todella pahat aavistukset. Kun pressu nostettiin pois, paljastui koko katastorfin kaameus. Olin ollut tyytyväinen kun myyrä oli jättänyt pihamaan rauhaan. Kuvittelin että onni ja autuus johtui syksyllä istuttamistani "myyräliljoista" eli keisarin pikarililjoista. Ehkä mukuloilla oli osuutensa asiaan, mutta joka tapauksessa pihariivaajamme oli päättänyt muuttaa pressun alle sateensuojaan. Koko kaivon seinusta oli kaivettu täyteen pesätarpeita. Kaivo joka ennen sijaitsi reilut puolisen metriä maanpinnan yläpuolella, oli nyt lähes uppeluksissa kekojen kiertäessä kaivoa kannen korkeudelle asti. Pahin painajainen paljastui raivattuamme peitteet kokonaan pois ja nostaessamme kaivon kannen. Kaivosta nouseva haju oli järkyttävä mädän kalman LÖYHKÄ!! Ja syyllinen kellui viimeisessä leposijassaan ympärillään lilluvien rehujen koristamana. Myyrä mokoma oli rakentanut pesäänsä kaivon sisään ja ilmeisesti loppujen lopuksi pesätarpeineen mulskahtanut hyiseen hautaansa.
Tunnin työskentelyn ja pusaamisen jälkeen oli kaivosta saatu kauhottua ylös niin pari viikkoa muumioitunut raato kuin useimmat juurakoista ja muista pesätarpeista. Jostain kumman syystä ei tehnyt mieli juoda enää sitä kaakaota jonka olin ajatellut keittäväni kävelyltä tullessamme. Vaatteiden vaihto ja Sipooseen hakemaan marketista pullovettä.
Ihme sinänsä ettei mitään vatsaoireita ollut ilmaantunut koko parin kolmen viikon aikana jonka raato on juomavedessämme lillunut. Jostain kumman syystä nyt ei ole tehnyt mieli juoda tuota vettä, vaikka tuskin siitä enää sen pahempaa myrkytystä saisi kuin ennen katastrofin paljastumistakaan. Pesukäyttöön olemme toki vettä yhä käyttäneet ja koirat juovat sitä kyllä. Joka päivä tuoksutellessa olen havainnut mädän hajun pikkuhiljaa haihtuneen. Mutta kai se pitäisi tutkituttaa ennenkuin uskaltautuu uudestaan juomapuuhiin..
Arvatkaapa huviksenne onko nyt koko ajan jano kun vesi on kortilla.. Jep, nytkin janottaisi..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti