voiko oikeasti mikään olla hirveämpää kuin saada aamuherätyksenä puhelu: appi on viety yöllä ambulanssilla sairaalaan, lääkäri toivoo että jos lapset saa paikalle niin olisi hyvä tulla.
Odotus omaisten huoneessa, missä jokainen sekuntti tuntuu tunnilta, tunti vuodelta. Omaisten huone, eikö omaisista puhuta kun puhutaan vainajasta.
Paljonko ihmisessä on verta? Jos salissa vuotaa 20 litraa, eikä vuoto tyrehdy tehollakaan...
Kun lääkäri toteaa että kaikki on tehty mitä voidaan, että vain ihme pelastaa. Ihmeitähän tapahtuu, pakko tapahtua!
Illalla pieni toivon kipinä, hyytymistekijöitä on alkanut muodostua. Munuaisista tullut jo puoli desiä virtsaa..
En tunne mitään. Vain poltteen vatsassa kuristuksen kurkussa. Kyyneleet polttavat. Katselen kaikkea analyyttisesti ja mietin kuinka harvoin sitä ajattelee että varmasti joka päivä joku käy lähes samaa taistelua teholla.
Saa rukoilla, muttei sääliä.
Minun on pakko jaksaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Woimia teille... kädet on ristissä.
"S"
Voi ei. Koita jaksaa. Pelottaa aina, koska itsellä on vastaava tilanne edessä.
Voimia ja jaksamista toivon minäkin! Ei oikein ole aina sanoja, vaikka olisikin paljon ajatuksia...
Lähetä kommentti