Uskollinen

Minun pitäisi olla uskollinen. Näinhän yhteiskunta opettaa. Vaan mikä on todellista uskollisuutta? Ja onko tärkeämpää olla uskollinen puolisolle kuin itselleen? Eikö itsensä kanssa tule elää hautaan asti, puoliskon kanssa vain kunnes polut johtavat eri teille..?

Mikä sitten on uskollisuutta? Onko raja siinä että ei häslää kenenkään kanssa? Vai siinä ettei edes ajattele muita?? Rakastuneena on kaikilla tasoilla uskollinen, tuolloin mielessä pyörii vain rakkaan kasvot, kosketukset, sanat ja suudelmat. Vaikka ympärillä olisi tyrkyllä millaisia mahdollisuuksia, ei niitä edes näe. Silti sanotaan että rakastumista jatkuu korkeintaan suhteen pari ensimmäistä vuotta, sen jälkeen kuvioon astuu arki ja todellisuus. Silloin rakastuminen katoaa.. MIKSI?? Eikö rakkauteen tulisi kuulua myös uudelleen ja uudelleen rakastuminen? Eikö suhteen eteen pitäisi nähdä niin paljon vaivaa että toisen saisi jatkuvasti rakastumaan itseensä uudestaan?

Vaan kun rakastuminen on vaihtunut pelkäksi rakkaudeksi.. Muuttunut tunteeksi joka on jossakin tietoisuuden rajamailla, kietoneena parin syleilyynsä. Kun tunne ei ole enää kihelmöintinä vatsan pohjassa vaan osoitetaan vain sillä että tiskit on tiskattu tai nurmikko leikattu. Kun muutaman päivän erossa olo ei enää aiheuta eläimellistä himoa jälleennäkiessä vaan lähinnä yksinäisyydestä ja omasta rauhasta nauttimista ja melkein pettymystä toisen kotiutuessa.. Onko väärin toivoa rakastumisen tunnetta takaisin? Onko väärin haluta noita kipinöitä jokaiseen päivään?

Fyysinen uskollisuus ei loppujen lopuksi liene kenellekään ongelma. Kuten minulle on monasti todettu, eihän siihen tarvita kuin sopiva määrä leluja yöpöydän laatikkoon. Mutta entä se henkinen uskollisuus? Pelkkä keskittyminen ei riitä kahlehtimaan vaeltavaa mieltä. Tai vaikka mielen saisi kahlehdittua, onko tuo todellista uskollisuutta kun jatkuvasti joutuu taistelemaan oman itsensä kanssa.. Enkö sittenkin saisi suoda yhden monimielisen hymyn tuolle..? Eikö helppous ja hetkistä nauttiminen tämän ihmisen seurassa olekin sallittua..? Enhän satuta ketään jos muistelen sitä päivää, sitä ihmistä joka...? Pohtimaan mahdollisuuksia. Harkitsemaan vaihtoehtoja. Repimään itse rakentamiani kahleita vasten itseäni pala palalta riekaleiksi.. vieläkin!