peilikuvajainen

Puhuin edellisessä postauksessa heijastuksista. Tarkoitin tuolla tekojeni ja tuntojeni heijastuksia ympäristööni. Jäin sitten miettimään sitä kuinka usein ihminen hakeutuu seuraan jossa tuntee itsensä hyväksytyksi. Sanotaan että seura tekee kaltaisekseen. Olisiko kuitenkin niin että ihminen hakeutuu siihen seuraan jossa saa olla oma itsensä, ainakin jollain osa-alueella.

Maailma on täynnä ihmisiä jotka elävät kaksoiselämää. En puhu nyt niistä ihmisistä joista paljastuu "pimeä puoli" täysikuulla tai heistä joilla on ikuinen suhde "onnellisen" avioelämän rinnalla. Vaan niistä jotka elävät kahta toisistaan erkanevaa elämää päivästä toiseen. "Kahdeksasta neljään" eletään sitä työpaikan elämää, pukeutuen, käyttäytyen ja ajatellen kuten kyseiseen normistoon kuuluu. Ja työajan päättyessä eletään sitä toista, "todellista" elämää. Työympäristöä ja työkavereita ei useinkaan voi valita, joten tuo toinen elämä sisältää enemmän sen todellisen minän elementtejä, sen aikana hakeudutaan kaltaiseensa seuraan. Eletään sitä elämää joka tyydyttää ja antaa elämälle sisältöä..

Kuinka usein toistensa seuraan ajautuvatkaan ne ihmiset jotka ovat toistensa peilikuvia, heijastuksia. Joiden ajatusmaailma ja arvot ovat saman kaltaisia. Kuinka usein näihin omiin kuvajaisiin huomaa kiintyvänsä kuin itseensä, takertuen, uskoen ja toivoen ymmärtävänsä näitä ihmisiä paremmin kuin muut ymmärtävät. Ja kuinka usein ihmiset jossain vaiheessa jotutuvatkaan toteamaan kiintyneensä vain siihen olettamukseensa mikä heillä toisesta ihmisestä on..

Silti, niin kauan kuin olettamukseni vaikuttavat todellisuudelta uskon niihin.. ja samankaltaisuuteen.