araknofobiaa

Siinä se istui, tuulilasilla, kun istahdin tankkauksen jälkeen autoon. Se, pienen pieni hämähäkki. Ei niitä kaikkein pienimpiä punaisia (joista jotkut sanovat että ovat punkkeja eivätkä hämiksiä) vaan sellainen vaalean ruskea, melkein kermatoffeen värinen. Siinä se istui. Kun käynnistin auton ja lähdin ajamaan, vilisti tuo välillä ikkunan puitteisiin piiloon, vain palatakseen näkökenttääni.

Tunsin itseni hulluksi, miksi keskustelin hämähäkin kanssa? Kerroin sille kuinka päästäisin sen pois autosta kunhan pysähtyisin postille. Käskin sitä pysymään paikallaan ja odottamaan. Tuntui kuin hämähäkki olisi kuunnellut sanojani, välillä se veti jalkansa suppuun ja nousi "varpailleen", välillä taas ojensi kaikki jalkansa mahdollisimman levälleen tuulilasin pinnalle. Matka lienee ollut liian pitkä, sillä äkkiä hämähäkki alkoi rauhattomaksi. Se kutoi seittiään ja pudottautui tuulilasista kohti rattia. Hilasi kuitenkin itsensä seuraavassa hetkessä takaisin tuulilasille. Seuraava pudottautuminen meinasi pudottaa sen hameelleni. Nappasin ohuesta seitistä kiinni ja pudotin hämähäkin ratille, mielummin sinne kuin hameelleni josta tuo juoksentelisi paljaalle iholleni. Hetkeksi hämähäkki asettui kyhjöttämään ratin korkeimpaan kohtaan. Kadoten kuitenkin seuraavaksi näkyvistäni ratin toiselle puolelle. Ja taas matkalla alas, seitin päässä vauhdilla aleneva hämähäkki lähestyi hamettani.

Uusi pelastautuminen, seitistä kiinni ja hämähäkin heilautus oveen. "Pysyt nyt siinä, kymmenen kilometriä enää niin pääset pihalle.." selitin hämähäkille kuin lapselle tai koiralle. Ja taas tuntui kuin se kuuntelisi. Kuin se olisikin joku muu kuin vain kahdeksanjalkainen ötökkä. Oliko tuo hämähäkki tunne joka sai vatsanpohjani kihelmöimään tänään iltapäivällä? Vai oliko se sittenkin vain hämähäkki? Hämähäkki kipitti vierelleni, kipusi oven lukitusnupin huippuun ja kohosi taas "varpailleen". Näytti kuin se olisi halunnut katsoa minua suoraan silmiin. "Pysy siellä, et hyppää", vilkuilin hämähäkkiä sivusilmällä ja yritin pitää auton tiellä.

Hämähäkit. Otukset joiden oikeasti olevan täysin vaarattomia (no muutamaa purevaa lajia lukuunottamatta) ihmiselle. Jostain syystä olen aina inhonnut hämähäkkejä. Pelkkä ajatus ihollani kävelevästä hämähäkistä saa inhon väristykset liikkeelle. Silti, en halua vahingoittaa niitä. Tiedän tietyissä asioissa jopa rakastavani niitä: Mikä on sen kauniimpaa kuin aamuauringossa kasteesta kimmeltävä hämähäkinseitti. Mikä sen ekologisempi tapa poistaa hyttysiä ja kärpäsiä kuin hämähäkit.. Silti, en halua niitä iholleni.

Pieni toffeenruskea hämähäkki kipitti sivuikkunan yläreunaan. Avasin ikkunan raolleen jotta otus pääsisi ulos. Se kuitenkin painautui lasia vasten kuin ei haluaisi lähteä. Katsoin ajorataa ja silmäkulmastani havaitsin liikkeen, hämähäkki oli poissa. Suljin ikkunan vaikken tiennyt oliko se mennyt ulos vai pudottautunut lattialle. Sillä ei ollut merkitystä, yhteinen hetki oli ohi...