Eilen aamulla töihin lähtiessä pysähdyin hetkeksi pihamaalle kuuntelemaan hiljaisuutta. Jokaiseen aamuuni, ellei vettä tule taivaan täydeltä, kuuluu tuo hiljainen hetki. Tuntuu rauhoittavalta kuunnella tuulta ja lintuja, luonnon ääniä, ennenkuin käynnistää auton ja uppoutuu päivän meteliin.
Kuunnellessani hiljaisuutta ja hengittäessäni aamun tuoksua, huomasin pihakuusesta leijailevan alas jotain kellertävää. Hiljaiset rapsahdukset kuuluivat oksistosta tuon putoavan laskeutuessa maahan. Kuuntelin. Hetken kuluttua toinen rapsahtelu, kävyn suomu. Siirryin puolikkaan askeleen sivummalle ja näin aiheuttajan ylhäällä kuusen latvuksissa. Orava. Tyynenä istui tuo puuhkahäntä kuusen oksalla nakerrellen aamupalaansa ja pudottaen suomu kerrallaan kuusen kävyn paloja maahan. Hymyilin. Toivotin hiljaa mielessäni kurrelle hyvää päivää, en halunnut rikkoa tuota hiljaista hetkeä sanomalla ääneen mitään.
Kävelin autolle hymyillen onnellisesti. Tyynenä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti