Sanojen valta

Sanat ovat aina olleet muodossa jos toisessa minulle tärkeitä. Jo pienenä sepittelin tarinoita ja runoja. Kuvailin leikin kuluessa kavereille mitä ympärillämme tapahtuisi ja johdattelin näin kaikkien mielikuvitusta. Ainekirjoitus oli ala-asteella yksi lempi aiheistani. Muistan kuinka meillä oli pienet (A5?) kokoiset vaakasuuntaiset vihkot joihin tunnin aikana piti aine kirjoittaa. Kun osa oppilaista sai vaivalla sivun tai kaksi aikaiseksi, kirjoitin itse viidestä kahdeksaan sivua. Käsialani oli kyllä aivan hirveää. Aineitani luettiin usein ääneen, sillä opettajani halusi kannustaa aktiivista kirjoittamistani, ja ehkä nuo pilviä hipovat seikkailutarinat olivat muidenkin mieleen..

Yläasteella ensimmäinen suomenlehtorini oli erikoinen mies. Ainekirjoituksella ei tuolloin ollut enää suurta merkitystä vaan painopiste oli enemmän esitelmissä, referaateissa ja vastaavissa. Referaattien teko oli myös mieleeni, luinhan viikottain useita kirjoja, ja mikä sen hauskempaa kuin paketoida tuo muutaman sadan sivun tieto pieneen tiiviiseen pakettiin. Esitelmistäkin pidin. Valitsin usein aiheeksi jotain sellaista jota muut eivät edes harkinneet. Muistan kerrankin kun päätin pitää esitelmän paikkakunnan "rock lupauksesta", vanhemmat oppilaat varoittelivat ettei Hoselle (en muista mikä opettajan oikea nimi oli, mutta Hoseksi häntä kutsuttiin tuhisevan hengityksen takia) kannata yrittää tarjota mitään bändiesitelmää, siitä tulee välittömästi seiska tai huonompi.. No pidin pääni. Teinitytön urheudella marssin bändin treenikämpälle ja ääni väristen kerroin pojille että halusin tehdä heistä esitelmän. Kundit oli vuoden pari itseäni vanhempia, ja olleet tuon saman opettajan tunneilla. He naureskelivat että jos tosiaan haluan huonon numeron niin toki auttavat, ja taisihan se hiukan hivellä tulevien rokkistarojen egoa kun heistä haluttiin tehdä "juttu". Suurin syy tietysti tuohon esitelmän aiheen valintaan oli suunnaton teinitytön rakkaus bändin kitaristi-laulajaa kohtaan, ja tämä oli ainoa keino jolla saatoin julkituoda olemassaoloni hänelle tuntematta itseäni tyhmäksi tyrkyksi.. (oma lehmä ojassa jälleen). No lopputulos oli kuitenkin kannattava. Parin viikon materiaalin keräämisen, poikien haastattelun ja sanojen sorvaamisen jälkeen sain arvosanaksi 9½. En muista mikä tiputti tuon puolikkaan, ehkä ne olivat nuo ruusunpunaiset lasit joiden läpi esitelmän tein. Ehkä opettaja tiesi ettei tuon bändin todellisuus kanna niin pitkälle kuin teinin kuvitelmat. (Bändi tuossa kokoonpanossa hajosikin vuoden sisällä kun uudet projektit astuivat kuvioihin).

Hose kuoli sydänkohtaukseen kesken lukukauden ja sijaiseksi tuli täysin auktoriteetitön nainen. Ei hän varmaankaan huono opettaja olisi ollut, jostain syystä vain meidän luokkamme muodostui hänen kiirastulekseen. Ei ollut tunti eikä kaksi kun opettaja poistui luokasta itkien, teinit voivat olla julmia. Opettajan riivaamiseen eivät syyllistyneet suinkaan luokan häiriköt vaan me "huippuoppilaat" joille äidinkielen tunnit olivat olleet suuri mielenkiinnon kohde kieliopillisesta kidutuksesta huolimatta. Eräänkin tunnin päätteeksi, ennen luokasta itken poistumistaan, opettaja käski minun pitää seuraavan tunnin jos kerran tiesin asiat niin paljon paremmin ja omasin enemmän auktoriteettia. Ja minä pidin. Myönnän että ennen tuntia olin todellakin "vetelät housuissa", jos en saisikaan luokkaa pidettyä hiljaa.. Vaikken oppilaiden keskuudessa ollutkaan mikään suosikkioppilas, yhteinen rintama piti kuitenkin opettajaa vastaan. Koko luokka istui hipi hiljaa koko tunnin, esittäen vain tarkentavia kysymyksiä. Saattaa jopa olla että tuon tunnin aikana luokka oppikin jotain. Itse en kyllä enää edes muista mikä aiheena oli..

Sijaisen jälkeen suomenkielen lehtoriksi tuli Iivarinen, räväkkä nainen joka otti luokan tiukkoihin ohjaksiinsa. Tunnilla ei jurpatettu eikä purpatettu, asiat tehtiin hyvin ja huolella eikä mutinoita kuunneltu. Jopa ne luokan pahimmat lusmut taipuivat tuon rautatahtoisen naisen otteeseen. Tuolloin näin ensimmäisiä kertoja kunnolla kuinka "naisellisilla aseilla" nujerretaan miehinen vastarinta. Opettajan taito ilmeni nimittäin myös siinä kuinka hän osasi käsitellä niskoittelevat nuoret miehet. Sen sijaan että olisi tuhlannut voimavaroja huutamiseen ja kurinpalautukseen, otti hän avuksi pienen flirtin ja pyöritti näin pojat pikkusormensa ympärille.

Olen usein miettinyt mikä pidättää minua toteuttamasta unelmaani kirjan kirjoittamisesta. Liekö osasyynä tuon opettajan toteamus siitä kuinka hän on vain kahdelle oppilalleen antanut arvosanaksi todistukseen kympin. Toisesta oli tullut toimittaja ja toisesta kirjailija. Opettaja ei varmasti tarkoittanut lausahdustaan niin etteikö meistä voinut tulla toimittajia tai kirjailijoita (kumpikin kun oliva haave ammattejani), mutta omaan alitajuntaani tuo viesti oli juuri tuo. Jos kyseinen opettaja ei antanut todistukseeni kymppiä, ei minusta voisi tulla kirjailijaa tai toimittajaa.. Hiljalleen uskon noiden sanojen voiman murtuvan. Vähitellen hyväksyn sen tosiasian että voin olla mitä tahansa riippumatta siitä mitä opettajat vuosien varrella ovat sanoneet.

Kunpa vain kaikki nuo "kansankynttilät" ymmärtäisivät kuinka suuri vaikutus heidän sanoillaan voi ollakaan nuoren ihmisen tulevaan elämään. Ja ennenkaikkea, kun ymmärtäisivät sen kuinka suuri vaikutus voi olla jollakin sellaisella jonka sanomiseen he eivät välttämättä edes ymmärrä kiinnittää huomiota.