Riivaajat kiusaavat. Houkuttelevat palaamaan entiseen. Niin helppoa olisi vain antaa periksi. Lähteä noudattamaan vahaa tuttua kaavaa. Voisihan sitä myöhemmin palata takaisin "kuriin ja järjestykseen". Alkaa uudestaan rakentamaan itseään.
Tunnen olevani kuin kuilun partaalla, roikkumassa. Taistelen kaikin voimin pysyäkseni kiinni pienessä hennossa oksassa. Nyt ei alhaalla odota suuri tuntematon, vaan juuri se vanha ja tuttu. Putoaminen ei tappaisi minua, se vain pyyhkisi pois kaiken saavutetun, palauttaisi takaisin lähtöpisteeseen. Ainahan voi aloittaa uudestaan, kerta toisensa jälkeen, niin kauan kuin on voimia. Tällä hetkellä vain pelkään että putoamisen jälkeen ei ole voimia rimpuilla ylös..
Apua! 'huokaus'
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti