Muutaman päivän repivä tunne on kuin pois pyyhkäisty. Lohduttavaa tai harmillista, kuinka asiaa haluaa katsoa, ei vaatinut kuin muutaman ulkoisen merkin ja olin taas "järjestyksessä". Kun tuntuu että on eksyksissä oman päänsä sisällä, tuntuu helpottavalta kuulla turvallinen ääni joka opastaa oikeaan suuntaan. Tuli mieleen lapsuuden leikit ja eksyminen vaatekaupan rekkien väliin. Kuinka tuntuu että paniikki valtaa mielen, kyyneleet tulvivat silmiin ja koko lapsen maailma on sekaisin. Sitten yksi tuttu ääni joka johdattaa oikeaan suuntaan ja koko pelko ja kauhu on taakse jäänyttä.
Harmillista tavallaan (jälleen egoni nostaa päätään) on se etten kyennyt itse itseäni rauhoittamaan, vaan tarvitsin avun ulkopuolelta..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti