maanantaina, elokuuta 11, 2008

opiskelijaelämää

Nyt olen sitten virallisesti opiskelija, taas.. No koulu alkaa vasta ensi kuussa ensimmäisellä lähipäivällä, ja varsinaisesti hommiin pääsee vasta seuraavassa kuussa, mutta olen opiskelija yhtä kaikki..

Jotenkin on tuntunut että asioiden loksahdettua korvieni välissä on moni asia alkanut loksahdella kohdalleen myös muuten elämässä. Päätökseni panostaa taas yrittäjyyteen on kuin huomaamatta poikinut myös liudan asiakkaiden yhteydenottoja, ja kalenteri alkaa kuin huomaamatta täyttyä syksyn osalta, jopa niin että on myönnettävä näiden viimeisten noin 35 työpäivän tökkivän urakalla.. Silti taas tänään kuullessani työympäristön muutoksista, häivähti mielessä ajatus "entä jos sittenkin..?". Ammuin ajatuksen alas samalla sekunnilla. Ei, ei näissä tehtävissä ainakaan.. Yksinkertaisesti tiedän sen etten jaksa, etten halua, ja etten näinollen voi.. Miksi siis edes kuvitelmissa antaa aikaa moiselle ajatukselle jonka tiedän käytännössä mahdottomaksi. Ennemmin sitten vaikka lehden jakoa aamuyön tunteina, tai aivotonta liukuhihnatyöskentelyä jolloin mieli saa seikkailla omissa luovuuksissaan.. Ei enää huomion vaativaa pikkutarkkaa näperrystä asian parissa joka ei voi vähempää kiinnostaa.. Olkoonkin että tietyt osa-alueet kiehtoisivat yhä, tiedän että halutessani motivaatiotakin voisi löytyä, mutta jos työnantajan ja minun intressit eivät kohtaa, miksi tuhlaisin voimiani työpaikkaan joka taatusti saa paremmin irti työtehon irti sellaisesta ihmisestä joka pitää juuri tuosta hommasta.. Uskon että omat vahvuuteni ovat aivan muissa asioissa kuin kustannusseuranta-taulukoiden täyttämisessä ja raporttien tekemisessä..

Odotan tältä syksyltä paljon. Odotan itseltäni paljon. Nyt on aika alkaa lunastaa niitä lupauksia joita tähän asti on vain ilmaan heitelty..

Ei kommentteja: