huomion keskipiste

Puhuin ystäväni kanssa odotuksista parisuhteessa. Kuinka täysillä tuossa olisikaan oltava mukana. Tosissaan, jottan voisi odottaa toiselta samaa. Oma haihatteleva luonteeni on ajoittain nostanut mieleeni milloin minkäkinlaisia ajatuksia siitä mitä parisuhteelta haluaisin. Kuinka haluaisin säilyttää vapauteni ja silti saada hellyyden ja luottamuksen. Tai kuinka olisin tyytyväinen "toisena naisena", jolloin voisin nauttia suhteen parhaista puolista (hyvistä hetkistä, hellyydestä, seksistä) joutumatta kestämään arkea..

Ystäväni sanoi parisuhteen vaativan kummaltakin kompromisseja. Miksi? Miksi aina pitäisi antaa periksi, luopua omista odotuksistaan, haluistaan ja tarpeistaan? Miksi sen sijaan että olisi kaksi täydellisen onnellista ihmistä onkin kaksi osin onnetonta. Toki ihminen muuttuu. Tietysti ihminen mukautuu, mutta miksi pitäisi ehdoin tahdoin odottaa, edellyttää ja valmistautua tekemään kompromisseja? Jos toinen tykkää makkarasta ja toinen juustosta, ei se edellytä kompromisseja jotta jääkaappiin voi ostaa kumpaakin. Jos toinen on vegetaristi ja toinen rakastaa lihaa, ei sekään vaadi kummankaan kompromissejä, ellein nyt ehdottomasti halua mukautua toisen ruokavalioon, muutoin se vaatii vain hiukan vaivannäköä..

Mitäkö minä haluan? Tiedän olevani taas itsekäs ja omaan napaani tuijottaja, mutta tämä on minun blogini ja minulla on oikeus olla täällä täydellisen egoistinen narsisti.. En minä paljoa vaadi, haluan vain olla elämäni miehen huomion keskipiste. En odota jatkuvaa palvomista, mutten halua hävitä autolle, moottoripyörälle, televisiolle, tietokoneelle, urheilulle tai edes ystäville. Kaikille noille ja paljon muullekin luovutan ilolla aikaa ja huomiota, KUN minun tarpeeni on täytetty. En odota toisen ihmisen kulkevan rinnallani 24/7, kertovan kuinka ihana olenkaan, tai suunnilleen pureskelevan ruokani puolestani. Odotan vain että kun tarvitsen häntä, kun haluan häntä, tai kun kaipaan mielipidetään on hän olemassa juuri minua varten. Ei puolihuolimattomalla toteamuksella "joo-joo, ihan kohta".. vaan juuri silloin, edes sen verran että kertoo koska hänellä on aikaa minulle ja tarpeilleni..

Parisuhde on vuorovaikutusta. Mihin itse sitten lupaudun ja sitoudun. Aivan samoihin asioihin. Antamaan aikani, rakkauteni ja huomioni toisen sitä tarvitessa. Järjestelellen menemiseni ja tekemiseni sen mukaan että asetan toisen elämäni tärkeimmäksi asiaksi ennen töitä ja harrasteita. Yksittäisissä asioissa voin tehdä kompromisseja, jos minä haluaisin mennä syömään kiinalaiseen ja hänen mielensä tekeekin sushia, voin aivan hyvin myöntyä tahtoonsa, tietäen että jousto toimii toisinkin päin..

Tätä minä haluan. Nyt olen sen pukenut sanoiksi.. vihdoin