ääniä päässä

Elämässä ei kuulemma voi saada kaikkea kerralla. Niinpä on opittava "kuolemaan" kuten asia minulle hienosti ilmaistiin. Tunnustan auliisti että itselleni asioista irti päästäminen, "Kuoleminen" on aina ollut vaikeata. Kotipaikan juuret on kaivautuneet niin syvälle että jokainen muutto tuntuu repivän palan minua, toisaalta jokaisen muuton jälkeen on yksi paikka enemmän johon liittyy muistoja. Samoin ihmisistä ja tavaroista irti päästäminen tuntuu suorastaan mahdottomalta tehtävältä. Viime aikoina olen kuitenkin siivonnut elämääni. Monia turhia asioita on poistettu, asioita järkeistetty ja palasten loksahtelu paikalleen on parantunut..

Olen addictoitunut sanoihin. Jouduin huomaamaan tämän luettuani ensimmäiset luvut kirjasta Läsnäolon voima. Kirjassa kehoitettiin lopettamaan ajattelu. No kuulostaa älyttömämmältä ja radikaalimmalta kuin onkaan, ja totisesti, pahuksen vaikeaa tuo on. Se että hetken (muulloin kuin nukkuessa) olisi pääni sisällä hiljaista vaatii panostusta, keskittymistä, tiuskimista pääni sisällä, mutta onnistuin. Jos joku keksisi joskus sen keinon jolla toisen ihmisen ajatuksia voisi kuunnella, olisi tuon keksinnön käyttäjä varmasti kierinyt naurusta pitkin lattioita kuunnellessaan pääni sisällä käytyä keskustelua.. veikkaan että yli puolet jää kirjoittamatta, mutta yritän kuvata tuon harjoitustilanteen ääniä pääni sisällä:
*taustalla soi radio, ajan autoa*
- piti kysyä itseltään, mitä minussa tapahtuu tällä hetkellä?
- mitä minussa tapahtuu tällä hetkellä?
- älä ajattele!
- auto tulee vastaan, pellot näyttävät vihreiltä
- älä ajattele vaan, mitä minussa tapahtuu tällä hetkellä..
- hengitä syvään, keskity hengitykseen, unohda sanat, keskity siihen mitä tapahtuu
- ole hiljaa!
*syvä sisäänhengitys ja rauhallinen puhallus ulos, toinen perään*
- hengitä syvempään että ilma virtaa
- ole hiljaa ja keskity!
-auto tulee vastaan
- Turpa kiinni nyt
- mitä se tarkoitti eilen sanoessaan....
- NYT!!!
*harhaileva ajatus haihdutetaan hengitykseen*
- *keskittyy kuuntelemaan musiikkia ja hengityksen rytmiin, sekuntti, melkein kaksi ilman sanoja*
- pimeys
- *syvä hengitys - ei sanoja*
- kultainen pallo, liekehtivä kultainen pallo tyhjyydessä
- ole hiljaa!!
- ajatuksia, kaikki on joko sanoja tai kuvia mielessä..
- Nyt pidä pääsi kiinni, yritän keskittyä..
...
Hyvin skitsofrenistä, myönnettäköön, mutta todella, konkreettisesti huomasin sen kuinka vaikeaa on olla ajattelematta mitään. Loppujen lopuksi sain muutaman pienen hetken jolloin päässäni ei vilistänyt yhtään sanaa, ei yhtään nenäkkäästi kommentoivaa huomiota eikä väkisin eteeni virrannutta kuvaa. Vain keskittyminen hengityksen virtaukseen, auton ääneen maantiellä ja radiosta tulevaan musiikkiin. Kun vihdoin pääsin tuohon vaiheeseen, kyyneleet valuivat pitkin poskia. En ollut ennen tajunnut kuinka sidoksissa sanoihin olin. Kaikki mitä näin, koin ja tunsin muodostuivat sanoiksi pääni sisällä, sen sijaan että vain antaisin asioiden tapahtua. Ei minun tarvitse nimetä kaikkea näkemääni, kuulemaani ja haistamaani asiaa. Uskon että harjoittelemalla saan pääni ja toivon mukaan koko itseni toimimaan paremmin, voin vain keskittyä niihin ajatuksiin joita haluan ajatella sen sijaan että aivoissani/tietoisuudessani on ruuhkaa ja tulvaa miljoonista sinne tänne sinkoilevista ajatuksista joista puolistakaan en saa mitään tolkkua...

Mutta sana-addictioni jatkuu toki tämän kirjoittamisen muodossa, johonkinhan ne syntyvät sanat on ohjattava, ainakin siiihen asti kunnes kykenen noita oikeasti ja tosissani hallitsemaan.. Joten pikku palleroiset, täältä pesee ja huuhtelee taas koko rahalla...