hiljaisuus

Uskomatonta, mutta totta. Hiljaisuus.

Kun muutimme tuonne korpikylälle, kaikki päivittelivät kuinka pitkät työmatkat sujuvat, kuinka jaksamme sielä kaukana kaikesta..? Olen koko ajan sanonut tärkeimmäksi asiaksi tuolla asumiseen hiljaisuuden. Sen kuinka töistä kotiin tullessa voi seistä pihalla kuuntelemassa tuulen suhinaa puissa ilman että liikenteen taustahäly häiritsee. Sen kuinka hiljaisuus auttaa jaksamaan ja on se syy ajaa päivittäin yli sata kilometriä..

Ulkona nautin luonnon äänistä, niiden "hiljaisuudesta". Jostakin syystä sisällä maailmani mekastaa edelleen. Tv, radio, jotakin ääntä taustalla koko ajan edelleen. Eilen lukiessani taustalla soi melko kauan "mietiskelymusiikki" rentouttavaa klassista höystettynä lintujen laululla ja veden solinalla.. Levy pyöri usean kierroksen. Sitten tuli se vaihe jolloin tarvitsin hiljaisuuden. Ei ulkoista "melua". Vaimeana pihalta kantautuvaa linnun laulua, ääniä S:n puuhatessa pihalla, ajoittaisia koirien ääniä.. Mutta pääasiassa hiljaisuus. Luin keskittyneenä, uppoutuen tekstiin. Kuulostelin itseäni, vartaloani, mitä kehossa tapahtui. Tiedostin kyllä ne pienet äänet joita ympäristöstä kuului, puun pudottaessa kävyn katolle, linnut, talon narahtelut, sähkölaitteiden hurinan, mutta kuulin myös sen hiljaisuuden noiden äänien välissä ja alla..

Ja mikä parasta, en tarvinnut musiikkia, ääniä, peittämään hiljaisuutta ja levottomuuttani..