Jumalatar

Kaikki on yksi. Näin minulle kerrottiin jo aikaa sitten. Totesin tuolloin vain kaiken vaikuttavan kaikkeen, ja että olisi nähtävä suuri kokonaisuus. Vastaus oli että kaikki on yksi. En tajunnut sitä silloin..

Vuosia sitten, kun henkinen etsintäni oli jälleen kerran aktiivisena, kävin kokouksissa, seurakunnassa, luin niin juutalaisuudesta, hindulaisuudesta kuin buddhalaisuudesta. Kristinuskon ja itämaisten uskontojen lisäksi mieltäni kiehtoi wiccalaisuus, druidit ja keltit.. Tuolloin jouduin loppujen lopuksi toteamaan uskoni olevan irrallaan uskonnoista. Löysin kyllä kaikista joitakin elementtejä jotka tukivat omaa uskoani mutta yhtä lailla kaikissa oli joitakin piirteitä jotka eivät mielestäni olleet yhteneväisiä omien ajatusteni kanssa. "Appeni" katastrofin aikaan tukeuduin vahvasti "kristittyyn jumalaan", olinhan lapsesta asti kasvanut uskomaan Luojaan ja Kristukseen jotka kuulevat, auttavat ja pelastavat. Tuo aika oli myös uskolleni vahvistava tekijä, sillä näin konkreettisesti rukouksen voiman, näin parantavan kosketuksen ja näin ihmeen johon lääkäritkään eivät uskoneet.

Tiedän hakeneeni liian vahvoja kokemuksia. Olenhan nähnyt Helluntai-kokouksissa kuinka ihmiset puhuvat kielillä, rammat kävelevät jne, ja jotenkin uskoin että omankin kokemukseni pitäisi olla jotakin maata järisyttävää voidakseni uskoa. Kuitenkin kaikki merkit, enteet ja selkeät viittaukset osoittavat ja kertovat kuinka mikä tahansa on mahdollista kun vain uskoo. Jostakin kumman syystä saatan kyllä epäröimättä uskoa tuntemieni ihmisten kykenevän tekemään ihmeitä, saatan pitää heitä jopa "yliluonnollisina". Uskon että ihminen voi mielellään parantaa itsensä sairaudesta josta lääkärit eivät anna mitään toiveita paranemisesta. Enkä pelkää kuolemaa, sillä tiedän paremman odottavan meitä "siellä toisella puolella".

Kaikki on yksi.

Miksi maailma on täynnä eri uskontoja? Siksi että vaikka kaikki on yksi, ilmenee tuo yksi lukemattomin variaatioin.Ja jos tarjolla olisi vain yksi vaihtoehto jolla tien perille voisi löytää, ei ihmismieli hyväksyisi sitä, sillä ratkaisu olisi liian helppo, liian ilmeinen. Ihmisellä on oltava vapaus valita, kuten vaikka siinä haluaako jäätelön töttörönä vai litran pakkauksesta, kumpikin on kuitenkin jäätelöä vaikka ne onkin pakattu eri tavalla.
Samalla tavoin uskon kaikkien uskontojen loppujen lopuksi olevan se yksi ja sama, johtavan kohti samaa "paratiisia", nirvanaa ja valaistumista, riippumatta siitä millä nimellä kyseisen uskonnon kannattajat itseään (tai toisiaan) kutsuvat..

Kaikki on yksi.

Miksi ihmeitä tapahtuu? Jos käytössä on rajoittamattomat rahavarat, voi ihminen ostaa mitä vain, eikä hänen tarvitse edes miettiä onko se mahdollista, onko hänellä varaa siihen. Sama pätee ihmiseen itseensä. Käytössä on rajoittamattomat mahdollisuudet, ja ainoa "luottokortti" joka tarvitaan on usko. Uskooko ihmeen tekijäksi Jumalan, Pyhän Hengen, Allahin tai itsensä "supervoimineen", tarvitaan vain usko siihen että voi tehdä. Voi parantua sairaudesta josta ei pitäisi selvitä hengissä, voi siirtää vuoria tarvittaessa.. Uskon että ihminen voi tehdä mitä vain, jos ja kun kaikki on yksi, voi tuota elämän yhtenäisyyttä, energiaa, muokata, siirtää ja ohjailla tahtonsa mukaan. Tarvitsee vain uskoa että kaikki on yksi..

Niin, jumalatar.. Joskus nimeni mytologiaa tutkiessani osuin nettisivuille jossa kerrottiin nimeni tarkoittavan Zeuksen sisarta. Että nimeni oli jonkinlainen vastine Diana jumalattarelle (Artemis) eli metsän ja metsästyksen jumalatar. Muistan kuinka pikkutyttönä usein leikin olevani Tüa Isabel, tyttö jonka äiti oli ihminen ja isä metsän jumala Hern (jumala jolla oli hirven pää ja miehen vartalo). Hahmollani oli kaksi erityistä kykyä: Hallita tuulta ja lentää. Luonnollisesti ymmärsin kasvien ja eläinten kieltä.. Tuntikausia vietin yksin aikaani metsissä, puhuen linnuille ja kasveille. Tavaten aika ajoin isäni tai saaden häneltä viestejä eläinten ja kasvien kautta, ja leikkien tuulen ja metsän puiden kanssa.. Vaikka leikin yksin, siis ettei seuranani ollut ihmisiä, en koskaan ollut yksinäinen, minulla oli yhteys "maailman sieluun", ja saatoin tehdä mitä halusin.. Viime kesänä kun kotipaikallani lenkkeilin koirien kanssa vanhoilla leikkipaikoillani, palautui kaikki tuo mieleeni. Tervehdin vanhan tutun suuren kuusen lammen rannalla, kuiskasin sen kaarnaa vasten kuinka ikävöin Hern-isääni. Keskustelin tuon lenkin aikana eläinten kanssa, näin vilauksen vanhoista ystävistäni, kuitenkin kaikki tuo oli kuin sumuisen harson läpi.. Mutta, nyt tuntuu että tuo harso on väistymässä, alan taas oikeasti olla yhteydessä siihen minuuteen jota eivät tavallisen maailman
säännöt rajoita. Siihen itseeni joka voi ihailla tuntikausia yhtä ilmassa leijuvaa voikukan haituvaa, solmien samalla monipolvisen tarinan siitä kuinka tuo voikukan yksinäinen lentelevä siemen ei olekaan vain siemen, vaan uusiin seikkailuihin käyvä pikkiriikkinen olento joka on päättänyt toteuttaa suuren unelmansa ja matkata maailman ääriin löytääkseen uuden maan johon kaivaa juurensa ja valloittaa koko maailman sydän kukkiessaan loppujen lopuksi kauniin keltaisin kukkasin..

Olen tällä hetkellä kiitollinen. Kiitollinen Jumalalle, kiitollinen elämälle ja kiitollinen oppaalleni silmieni avaamisesta.Olen myös onnellinen. Huominen voi tuoda murheet, mutten sure niitä etukäteen. En kanna mukanani tehtyjä virheitäni, vaan elän tässä ja nyt. En pääse eroon sanoista, mutta ei minun tarvitsekaan. Riittää että hyväksyn sanat, annan niiden virrata omana tarinanaan takertumatta, yrittämättä estää. Kuunnellen hiljaisuutta sanojen takana ja antaen jokaisen hengityksen viedä minua lähemmäs elämää.. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, levoton mieleni on hiljalleen oppinut rauhoittumaan..