Se on taas maanantai. Ei, en minä ole karvismaisen maanantai-vastainen, eikä minusta ole edes vastenmielistä mennä töihin maanantaisin, tai herätä maanantaihin...
Tänään tosin tuskailin sitä kuinka jumalattoman paljon ihmisiä oli liikkeessä aamusta, tuntui kuin kaikki ne perjantaina vapaata pitäneet olisivat putkahtaneet maanantaisen aamuruuhkan täytteeksi.. Tuntui että tie oli ihan tukossa.. No töihin ehdin kyllä ihan ajoissa, mutta kaikki "hyvät" parkkipaikat oli tietenkin jo menneet..
Maanantain katastrofaalisuus tuntui kyllä työasioissa. Ohjelmat kaatuilivat, tyytymättömiä asiakkaita, mikään ei tuntunut toimivan.. Toisaalta, joku oli ystävällisesti tuonut toimistolle ison maljallisen viinikumeja joten päivä meni mässyttäessä...
Ai niin, viikonloppuna tuli suoritettua edes jotain lauantain listasta: nastat on nypitty ja osa kukista ostettu.. lähes kaikki muu jäikin sitten tekemättä... Sunnuntaina kävin morjestamassa isoäitiä ja äitiä, jostain kumman syystä noista tuli mieleen katastrofiajatus, kuinkahan romuna meikäläinen tulee olemaan kymmenen vuoden kuluttua, saati kahdenkymmenen tai neljän-viiden kymmenen... no aika näyttää, kai täältä hengissä selviää, ainakin siihen asti kunnes kuolee..
Niin tuo otsikon ajatus.. Huomasin tänään duunissa, että nyt kun on vahvistus tullut siitä ettei meikäläisen pesti tuolla kauaa jatku niin työmotivaatio on jotenkin hukkateillä... Toisaalta jos ja kun hoitaa homman nyt huolella niin tiedän että pätkiä on odotettavissa myöhemminkin... Sitä odotellen... *virn*
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti