lauantaina, kesäkuuta 11, 2005

Kesäillan unelmia

Takana on taivaallisen upea päivä. S kysyi aamulla mitä päivän ohjlemaani kuului. Katsoin häntä pitkään ja vastasin hyvin hitaasti:" Ohjelmaani ei ole merkitty tälle päivälle mitään muuta kuin olemista.." Ja mikä parasta, tuota ohjelmaa olen onnistunut noudattamaan koko päivän. No joo, täytyy myöntää, eihän se pelkäksi makoiluksi mennyt, karsin osan pensasaitaa, haravoin grillin taustaa, perkasin niittyä, pesin muutaman koneellisen pyykkiä ja laitoin ruokaa sekä tiskasin, mutta sen lisäksi oleilin koko päivän bikineissä, hellemekossa ja välillä jopa toplessina.. Sain luettua muutaman luvun hyvää kirjaa ja välillä jopa vain oltua ja ajateltua.. tuotoksena syntyi muutama runokin.. kunhan ne saa vielä hiottua niin niitä kertaamalla voi talvella päästä tämän päivän tunnelmaan.. Voi kun ihmisen elämä voisi aina olla tällaista..

Heitin pari tuntia sitten S:n frendinsä polttareihin, ja nyt harkitsen mitä itse aion tehdä: jatkaa vain olemista, lähteä katsomaan kaupungin yöelämää... katsotaan mille tuntumalle fiilis tästä kääntyy, onneksi ei ole kiire mihinkään, voi vain olla ja nauttia hetkestä, ja odottaa jos kesän ensimmäinen ukkosmyrsky tulisi näyttämään voimansa..

Ei kommentteja: