Pyörteitä ja vessajuttuja

Väsyttää.. Ja tuntuu että väsymyksen myöntäminen on kuin lisäisi vettä tuohon myllyyn. Silti on myönnettävä, olen totaalisen puhki, rikki ja väsynyt. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Työmaalla on muutettu, kohta viikko. Eilen oli varsinainen tavaroiden roudauspäivä, eli kiirettä piisasi. Tavaroiden pakkausta, siirtämistä rakennuksesta toiseen ja epätoivoista yritystä löytää kaikelle paikat, ja toimia vielä organisaattorina, sillä luonnollisesti pomo järjesti itsensä ulkomaille juuri tämän muuton ollessa käynnissä.. No, vaikka muuttofirman pojat hoitivat pöytien, hyllyjen ja valtaosan muuttolaatikoiden roudauksesta, sain silti ravata rappuja ylös alas ja kantaa osan tavaroista. En vain osaa odottaa että tavarat löytävät oikeaan paikkaan..

Muuton lisäksi päälle painoivat jonossa odottavat työt. Sitä olisi pitänyt hoitaa sinne, tätä tänne. Onneksi muutto aiheutti myös puhelimien käyttökelvottomuuden, ainakaan perääni ei voitu soitella ja kysellä missä vaiheessa mikäkin homma on. No tänään hiljalleen alkoi löytyä tavarat, rutiinit ja kasautunut kaaos purkautua..

Sinänsä muutos uuteen rakennukseen toi parannuksia. Kunhan uuden rakenteen haju (ja päänsärkyä sekä allergista tukkoisuutta aiheuttava höyry) laantuu, on paikka kaikkiaan melko iso harppaus eteenpäin. Niinkin pienistä asioista kuin wc:n varustukseen kuuluvasta käsisuihkusta voi olla yllättävän onnellinen. Olkoonkin että kahvipöydän keskustelussa asiasta mainitessa totesin etteivät perus suomalaiset insinöörit taida harrastaa hygieniaa saniteettitiloissa, miehet kun eivät a) olleet huomanneet moista varustusta, b) tuntuneet tiedostavan että tuota voisi käyttää muuhunkin kuin epämääräisiin käyttötarkoituksiin.. No, itseasiassa suomalainen tapa mahdollistaa hygienian ylläpito myös julkisten tilojen saniteettitiloissa on poikkeava esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna. Ainakin jouduin toteamaan viime ruotsin reissulla moisten suihkujen olemassaolon puutteen niin hotellista, lentokentältä kuin kongressikeskuksesta.. Kyllähän normaali olosuhteissa pelkkä paperi riittää puhdistukseen, mutta tiettyyn aikaan kuukaudesta todellakin osaan antaa arvoa moiselle lisävarusteelle..

Palatakseni vielä hiukan tuohon väsymykseen, muutto siis aiheutti fyysistä väsymystä, jopa niin paljon että illalla melkein itkin kun jalkoja särki niin vietävästi päivän rääkin jäljiltä. Muuton lisäksi kun tuli käveltyä kaupungilla useita kilometrejä, sillä autoni oli huollossa (taas) ja asioiden hoito vaati liikkumista. Saatuani auton korjaamolta, kiiruhdin vielä pilatekseenkin, ja vaikka tuo osaltaan tekikin olon paremmaksi, lisäsi se samalla fyysistä rasitusta ja näinollen väsymystä.

Henkinen väsymys on kuitenkin fyysistä vielä rasittavampi. Maanantain postaukseeni sain ss:ltä kommentin kuinka pitäisi rohkeasti kertoa toiveista ja haluista voidakseen muuttaa nykyistä suhdetta. Kommenttiin vastattakoon: olen yrittänyt! En ole kertonut toiselle osapuolelle puoliakaan niistä toiveista ja haluista mitä minulla on, yksinkertaisesti siksi etten ole kertomiini saanut toivomaani vastakaikua. Jos pienet asiat, joiden muuttumisen en uskoisi olevan ylivoimaista, eivät saa aikaan muutosta, miten voisin kuvitella toisen olevan valmis suuriin muutoksiin..?

Olen useaan otteeseen ruikuttanut (todellakin, tiedän ruikuttavani) oppaalleni kuinka toivoisin löytäväni sen ON/OFF-katkaisijan josta voisi kytkeä tunteet/halut/ajatukset pois päältä. Silloin olisi niin helppoa elää kuten muut odottavat ja toivovat. Olisi helppo sopeutua siihen mitä tietää muiden haluavan ja unohtaa omat tuskat ja kaipaukset. Tiedän olevani epärealisti (vai olenko) halutessani tiettyjä asioita. Toisaalta pelkään, että nyt noiden halujen ja toiveiden herättyä ja tultua ääneen lausutuiksi, en osaa enää vaimentaa niiden ääntä ja "nukahtaa" uudestaan normaliuteen. En tarkoita että olisin mikään totally freak, tai toivoisin jotakin epänormaalia ja tavatonta.. Tiedän kuitenkin omien odotusten olevan niin täysin muuta kuin puoliskoni odotukset. Joistakin asioista toki ajattelemme yhä samoin, jotkin asiat ovat yhä yhteisiä intressejä, mutta paljon on sitä jonka osalta ajatuksemme ja tunteemme eivät kohtaa.

Ystäväni sanoi aikanaan että parisuhde on kompromissejä. Toinen että parisuhteen tulisi olla samaan suuntaan katsomista. Kolmas että etsimme itsellemme erilaisen puolison kuin itse olemme, oppiaksemme kärsivällisyyttä tässä elämässä.. Oikeassa lienevät kaikki, tavallaan. En vain edelleenkään ymmärrä, miksi parisuhde tulisi olla kompromisseja? Miksi kahden niin erilaisen ihmisen on yritettävä elää yhdessä, että kumpikin joutuu jatkuvasti antamaan periksi? Eikö olisi siinä mielessä helpompaa jakaa elämäänsä sielunkumppanin kanssa. Sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa asiat näkee pitkälle samoin. Tietysti jos kaksi saman katsantokannan omaavaa jakaa elämänsä, ei heidän keskinäinen kanssakäyminen anna haasteita ja laajenna näkökantaa, mutta eihän kaksi ihmistä tyhjiössä elä, eli näkökantoja joutuu muuttamaan muun maailman kanssa..Uskon itseasiassa että yleensä ne pariskunnat jotka ovat pitkälle samanlaisia, arvostavat samoja asioita, näkevät asiat samassa valossa, ovat keskivertopareja onnellisempia, sillä heidän ei tarvitse taistella itsensä puolesta yhdessä olon hetkinä, vaan "taistelu" käydään yhdessä maailmaa vastaan..

Minulle tulee joka aamu positiivareiden ajatusten aamiainen, suosittelen lämpimästi kaikille jotka kaipaavat aamuun positiivisia ajatuksia ja pientä hymyä aloittaakseen päivän hiukan vahvempana kuin muutoin. Tämän aamun ajatuksessa oli seuraava kertomus:
VIISAUDEN MAKU

Ikääntyvä hinduopettaja työlääntyi oppilaansa
ainaisiin valituksiin. Eräänä aamuna hän lähetti
nuorukaisen hakemaan suolaa. Kun oppilas palasi,
opettaja kehotti nuortamiestä panemaan vesilasiin
kourallisen suolaa ja juomaan liuoksen.

”Miltä maistuu?” opettaja kysyi.

”Karvaalta”, oppilas sanoi sylkien veden pois.

Opettaja naurahti ja pyysi sitten nuorukaista
ottamaan kouransa täyteen suolaa ja seuraamaan
häntä. Miehet kävelivät vaitonaisina lähijärvelle.
Siellä opettaja kehotti oppilasta heittämään suolan
veteen. Sitten hän sanoo: ”Maistapas nyt järven
vettä.”

Kun nuorukainen oli hörpännyt vettä,
vanha mies kysyi:

”Miltä maistuu?”

”Raikkaalta”, oppilas vastasi.

”Tuntuuko suolan maku?” opettaja kysyi.

”Ei.”

Opettaja istuutui totisen nuorukaisen viereen,
joka niin kovasti muistutti häntä itseään, ja otti
tämän kädet omiinsa sanoen: ”Elämän kivut ovat
puhdasta suolaa, eivät enempää eivätkä vähempää.
Tuskan määrä elämässä on aina sama, mutta sen
karvaus riippuu laimennussuhteesta. Kun kärsit,
ainut keino on laajentaa näköpiiriä…

Lakkaa olemasta juomalasi. Muutu järveksi.

Toivon muuttuneeni jo järveksi, tai ainakin olevani matkalla sitä kohti. Toivon ymmärtäväni toista, ymmärtäväni mitä hän kaipaa, voidakseni samalla kertoa omat ajatukseni, haluni ja tarpeeni oikein, tullakseni ymmärretyksi. Sillä vaikka tavatessa tuntui kuin kohtalomme olisi taivaassa yhdistetty, on niin moni asia muuttunut näiden vuosien aikana, että myönnän itse muuttuneeni paljon. Ja samalla kuitenkin odotan ja toivon niitä aivan samoja asioita, aivan samalla tavalla kuin silloin joskus.. Minä olen muuttunut. Olen oppinut ymmärtämään itseäni. Tiedän miksi teen joitakin asioita, miksi kaipaan joitakin toisia. Jos haluni ja tarpeeni ovat toisen mielestä lapsellisuuden ja vastuuttomuuden osoituksia, uskon meidän vaeltaneen yhteistä polkua kovin eri suuntaan. Se onko näitä polkuja mahdollista yhdistää, ei ole yksin minusta kiinni..