Uskomaton täysikuu viime yönä. Illalla duunista kotiin ajellessa katselin kuuta pitkin matkaa. Kuinka kirkkaalta se näyttikään. Myöhemmin illalla (yöllä) käytin koirat kävelyllä. Ei tarvinnut ottaa taskulamppua kun kuun valo piirsi tervävälinjaisia varjoja. Valoa oli melkein yhtä paljon kuin päivällä, pilvisenä päivänä, vaan tuo valo oli jotenkin epätodellista.
Seisoin pellon laidassa ja katselin kuuta. Katsoin kuinka kuun heijastama valo häivytti tähdet näkyvistä. Vaikka viileä, melkein pakkasen oloinen, keli piirsi kuun ympärille suuren kehän, tuntui kuin muita valon lähteitä ei taivaalla olisi ollutkaan.
Mielessä kävi ajatus, entä jos aurinko ei enää koskaan nousisikaan..?
Vielä aamulla töihin ajaessa oli kuutamo seuranani. Yhä tuo paistoi yhtä kirkkaasti vaikka nouseva aurinko valaisi maiseman lämpimällä kuparisella hehkullaan. Kuu oli laskeutunut lähemmäs metsän rajaa, häviten välillä mäen taakse kuin piiloon..
En yhtään ihmettele muinaisten kansojen tapaa palvoa kuuta. Tuollaisessa muodossa se hiljensi minut, nosti jostain mieleni alitajunnasta hartaita kuiskauksia kielellä jota en ymmmärtänyt..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti