Muuttumaton ihminen

Kuinka usein haluaisimmekaan muuttaa toista, muuttua itse. Vanha sanonta sanoo kuitenkin: mihin tiikeri raidoistaan pääsisi? Tokihan muuttumista tapahtuu, onhan parisuhde kuitenkin aina kompromisseja. Vai onko?? Rakastunut ihminen haluaa muuttua, hän haluaa olla parempi kuin on, saadakseen toisen omakseen. Kun sitten eletään arkea, aletaan hiljalleen lipsua kohti todellisuutta. Jossain vaiheessa huomaa kuinka äärettömästi ärsyttää se pieni asia jota joskus aiemmin on pitänyt toisessa niin suloisena piirteenä. Ei siinä tilanteessa enää auta sanoa: "Tällainen minä olen aina ollut". Vaikka ehkä onkin ollut sellainen, nyt on vaaleanpunaiset aurinkolasit riisuttu ja nähdään enää karun alaston totuus. Kuinka hermoja raastaa kun kaapinovi jää kerta toisensa jälkeen auki, kuinka wc-paperin loppuessa ei uutta rullaa nosteta paikalleen, kuinka tyhjä maitotölkki jätetään tiskipöydälle sen sijaan että se viikattaisiin roskikseen..

Miksi minun pitäisi muuttua jos et sinäkään muutu?? Jos toinen ei kykene muuttamaan pieniä tapoja ja tottumuksia, kuinka hän voisi vaatia toista muuttamaan suuria linjauksia, suuria asioita. Toisaalta jos en halua menettää sinua ja olen valmis muuttumaan, olenko minä enää muututtuani se keneen rakastuit? Olenko minä enää minä? Onko minua enää edes?