Konepyörä

Tänään oli melkoisen hassu hetki kun varmaan ensimmäisiä kertoja auttelin S;ää härvelin kanssa. Tuossahan siis kesäkuun alkupuolella tuohon jouduttiin tekemään "katastrofikorjausta" ja nyt oli sitten tarkoitus tehdä muutaman osan vaihto kunnollisiin. Kumma juttu muuten kuinka tämän homman tekeminen on venynyt ja vanunut, selityksenä aina se että kyseessä on niin pottumainen homma.. No huomenna olisi lähtö kohti Rotta-rallia joten johan naapurin kissatkin naurais jos osia ei olis vaihdettu sinne mennessä..

S tunkkasi pyörän telineeseen jotta takarengas voitaisiin irroittaa. Tämä neitokainen oli siis lupautunut auttamaan, ja piirteli mielessään jo kaikki mahdolliset ja mahdottomat pirut seinille ja lattioillekin ajatellessaan mikä projekti ja riita olisi tulossa. No istuin puutarhatuolissa härpäkkeen vierellä ja odotin mitä tarvitsee tehdä. S juoksutti hakemaan milloin mitäkin: Missä on iso jakoavain, missä on se ja tämä, hae tuo, tuo se.. Kipittelin tyynesti hakemassa tarvittavat. Siinä vaiheessa kun ähinän säestämänä S alkoi avata pultteja ja muttereita (ei kuulemma saa sanoa ruuveja kun kuulostaa tyttömäiseltä jos puhutaan moottoripyörästä), katsoin aiheelliseksi vielä muistuttaa kuka hänellä on apuna: "sano sitten mitä pitää tehdä, eläkä pidä minkään asian hoksaamista itsestään selvänä!". "Ei tulis mieleenkään..." Eli kaikesta päätellen tajunta toimi ainakin niin hyvin ettei kuvitellut apuna olevan joku tallikavereista.

No irroittelu meni suht hyvin, jossain vaiheessa S käski meikäläisen pitämään takarengasta paikallaan jotta saa irroitettua taka-akselin, tosin siinä vaiheessa kun akseli oli irtoamassa erehdyin toteamaan, että kohta tuo 'tikku' putoaa.. Siitä sainkin sitten kuulla koko loppuprojektin ajan: " Anna se tikku, jota jotkut kyllä erehtyvät kutsumaan taka-akseliksi..." Jäy-jäy.. no, minkäs minä sille mahdan että sillä hetkellä kun huolestun siitä että osa on putoamassa, sanon sanan joka ekana tulee mieleen, ja mieleen tuli että tuo taka-akseli näytti mielestäni aivan metalliputkelta eli tikulta.

Kokoon kasaaminen sujui ongelmitta, jopa niin hyvin että siinä vaiheessa uskaltauduin kysymään missä vaiheessa alkaa se pottumaisen vaikea vaihe joka on aiheuttanut projektin venymisen, vanumisen ja paukkumisen... No vastaus oli että yksin tehdessä homma on reilusti vaikeampaa (epäilemättä) mutta lähinnä kyse oli vain viitseliäisyydestä... Niinpä..