Tahdon-tahdon

Niin, viikonloppu oli... ja meni.. Perjantaina säntäilin aamupäivästä todistajaksi ystävieni vihkimiseen Albertinkadulle. Meitä oli paikalla vain morsiuspari ja lisäkseni toinen todistaja. Aikaahan tuohon 'tahdon-tahdon' osioon ei kauaa mennyt, eniten taisi mennä siinä kun vihkijää odoteltiin paikalle.. Homman jälkeen viimeisten asioiden muistuttelut seuraavaa päivää varten ja hyvän matkan toivottelut. Ajelin suoraan hakemaan pikkusiskoni poikaystävää, hänen kun piti lähteä matkassani itäsuomeen.. Heidän luotaan himaan pakkaamaan tarvittavat kamat ja suunta kohti Savoa. Tosin pysähdys meillä kesti sen verran että sängystä repimäni V ehti nautiskella 'aamukahvit' ja heräillä rauhassa. Kumma juttu kuinka ehtivätkin kääntää jo puheet moottoripyöriin ja autoihin.. Heh, no kai se on jonkilainen miehinen tapa..

Ajelu itäsuomeen sujui hiukan ruuhkan edellä, joten matkanteko oli suht joutuisaa, eikä lähtiessä riesana ollut vesisadekaan jaksanut jatkua oikeastaan Lahtea pidemmälle, mitä nyt välillä muutaman tipan ripotteli pitkin matkaa, jossain vaiheessa paistoi jopa aurinkokin, ainakin silloin kun pysähdyimme Mikkelin Graanilla A & O ravitsemusliikkeessä..

Seuraavana pysäkkinä oli kääntyminen Juvalla Puustockin edustalla, kello oli tuossa vaiheessa vasta puoli kuuden pintaan, portit olivat aukenemassa vasta lähempänä seitsemää, joten hirvittävää ruuhkaa ei sieläkään näyttänyt olevan, muutama sana pikkubroidin kanssa ja pois leiriytyjien jaloista.. Heitin V:n himaan ja ajelin lapsuudenkotiini.

Olen monasti miettinyt miksi oma lapsuudenkotini on niin rakas, talo ja tallihan ränsistyvät ihan silmissä, eikä paikka näytä yhtään siltä miltä lapsuuden muistot kertovat sen olleen. Mutta ehkä osaltaan siinä onkin juuri ne muistot, koko lapsuuden, sen ajan jonka muistan,olen asunut tuossa samassa paikassa. Isäni on sen aikanaan omalta isältään perinyt ja on ollut itsestään selvää että joku meistä lapsista sen perii. Jotenkin tuo on ollut näitä ikuisia asioita jotka eivät vuosien myötä katoa. Vaikka vieraskirjaa selaillessani totesin käyneeni sielä tasan vuosi sitten edellisen kerran, niin silti oli olo että tulin kotiin..

Lauantaina ajelin sitten jo aamutuimaan Rantasalmelle. Tuokaan matka ei mennyt ihan ongelmitta.. typerän naisellinen virhe, kun en sitten illalla tullessa pysähtynyt juvalla tankkaamaan, vaikka tuolla näytti olleen suomen halvin bensa (1,20), tunnetusti sulkavan bensahan on reilusti kalliinpaa.. Aamulla sitten lähtiessä ajelin bensikselle ja totesin että jaa.. bensa-asema aukeaa vasta kymmeneltä, eikä paikalla enää ollutkaan bensa-automaattia.. No pieni laskeskelu: matka suoraan rantasalmelle, tai ajo juvalle tankille ja siitä rantasalmelle.. päätin ottaa riskin, sillä olin aiemmin testannut että bensavalon syttymisen jälkeen voin huoletta ajaa 80 km ennen kuin auto hyytyy.. No, siinä vaiheessa kun Rantasalmen keskustaan on matkaa enää reilut 5 km, niin pahin tapahtuu (onneksi vasta siinä). Olin juuri katsonut tien vasemmalle puolelle jonka piha oli täynnä erilaisia auton raakileita. Ja tsup. Auto hyytyy eikä suostu enää starttaamaan. No onneksi joitakin metrejä auton takana oli pieni levike jonne sain auton työnnettyä vapaalla (meinasi jatkaa samaa työntövauhtia ojaan asti). Sitten puetaan kaunis hymy ja marssiminen autosan talon pihaan.. "tuota , tarttis bensaa..." Talosta tuli naureskeleva nuorimies ja lohdutteli että niinhän siinä aina välillä voi käydä juu.. onneksi hänellä oli 10 litran kanisteri josta sain ensiapua ja pääsin jatkamaan matkaa. Lupasin tuoda paluumatkalla bensarahan, hänellä kun ei ollut rikkoa kakskymppistä, ja vaikka gaso kallista on, niin ei sentään vielä ihan kymppiä litralta... :) Mahtoi mies ihmetellä kun illalla jätin kirjekuoressa bensarahan kuistille, ja sujautin samaan kuoreen näytetuubin extra emollientista. No, oman perheen kokemuksesta kun tietää että autoja rassatessa tuo on ihan hyvä suoja käsille...

Vihdoin sitten saavuin Ruusuhoviin. Meidän häät olisivat päärakennuksessa ja toiset häät käynnissa "navetalla". Pienten säntäilyiden jälkeen pääsin laittamaan morsianta juhlakuosiin. Juhlan lopputulos: Morsian oli kaunis, Sulhanen komea, appivanhemmat onnellisia, juhlaväki tyytyväisiä.. Sää suosi niin että liitonsiunaus voitiin suorittaa laiturilla ja loput juhlallisuudet sisätiloissa. Morsiammen sukulaispojista ja näiden kavereista (en muista enää kuka oli sukua kenellekin) koostuva bändi irroitteli iloa pitkin iltaa, innostaen mammatkin jammailemaan. Täytyy kyllä myöntää että hyvin pojat vetivät, ottaen huomioon että keski-ikä heillä taisi olla 16 vuotta...

Pakenin paikalta kymmenen-yhdentoista välimaastossa, loppu porukka oli siirtymässä saunalle jatkoille, mutta itse koin sen hiukan turhaksi, tarkoituksenani oli kuitenkin ajella yöksi lapsuudenkotiin, joten ruokajuomia enempiä alkomaholia ei parannut nautiskella..

Sunnuntai meni sitten maailman menoa ihmetellessä, hain broidin puustockista aamupäivällä. Päädyin jopa hotelli juvan porteilla puhaltamaan, mistä pisteet sinivuokoille. Edellis vuonna kun joutui kissojen ja koirien kanssa etsimään alkometriä jotta tietäisi uskaltaako ajaa.. Broidi oli aika puhki. Naureskelin että festarit on rankkoja.. tuo kun on tähän asti väittänyt ettei hänelle tule kankkusta, ei varsinaisesti tainnut olla vieläkään, mutta väsynyt se oli.. Illalla tuli mökkinaapuri omine vieraineen pyörähtämään, sekalainen saksalais ranskalainen seurakunta.. Huvittavinta on että isäni joka ei puhu englantia on pärjännyt loistavasti viimeiset 25 vuotta naapurin kanssa, yhdessä tuulastamassa, ravustamassa, sorsastamassa, hoitanut 'talonmiehen' hommat jne jne vaikkei yhteistä kieltä ole ollutkaan.. toisaalta muutaman napanderin jälkeen näyttää kummallakin kielipadot aukeavat ja järvenselältä kuuluu vain naurun rätkätys.. Joskus olemme äitini kanssa miettineet jotta onko isäni kielettömyys teeskenneltyä, jos se mokoma oikeasti puhuu englantia ja äijät sitten vain järvellä naureskelevat kuinka tyhmiä me muut olemme kun emme ole hoksanneet.. no tosiasiassa, elekielellä, muutamilla suomen sanoilla ja parilla englannin sanalla nuo näyttävät pärjäävän..

Maanantaina käytiin broidin kanssa Mummoa moikkaamassa, samalla kun yritettiin käydä kyttiksellä (pienellä paikalla kun ei virkavalta ole kuin kahtena päivänä paikalla). Olisi mukava nähdä isän äitiä useamminkin, mutta kun tuonne tulee reissattua niin harvakseltaan niin eipä noita näkemisiä turhan usein ole.. Onneksi näytti olevan vaihteeksi hyvissä voimissaan ja muistutteli minulle kuinka hyvän oloinen mies S on, että pitäisi pitää kiinni..

Viikonlopusta jäi oikein hyvä maku, ja maanantai-iltana kotia kohti ajellessa huomasin hymyileväni viikonlopun muistoille..