Tätä on joskus ennenkin pähkäilty: Kurjuuden maksimointia. Minkä kumman takia sitä ihminen ei osaa nauttia siitä hyvästä mitä on vaan kehittelee sen pahan olon vaikka mistä.. Toisaalta eihän aina ole kyse kehitellystä pahoinvoinnista, joskus asiat vaan kaatuvat päälle, ja sitten kun kaatuminen alkaa tuntua mahdottomalta menee vati nurin..
Vaikka sitä tietäisikin että niskaan satava paska on omaa syytä, niin kuinka paljon oikeasti täytyy jaksaa kestää?? Missä vaiheessa on oikeutettua ottaa se puukko ja lipsutella ranteet auki. Tai suoralla tiellä tehdä väistöliike vastaan tulevan rekan eteen. Missä vaiheessa voi heittää hanskat tiskiin ja antaa periksi. Olen aina pitänyt itsemurhaan pakenevia pelkureina, mutta entä jos ei oikeasti enää näe keinoa päästä ulos. Entä jos kulissit eivät enää jaksa kantaa. Entä jos mikään ei enää tunnu miltään paitsi pahalta. Entä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti