Oppaani

Mietiskelin tänään töihin ajaessa elämäni opettajia ja oppaita. Kovin erilaiset ihmiset ovat toimineet menttoreina ja suunnan näyttäjinä elämäni varrella. On niitäkin ihmisiä jotka ovat vain hipaisseet elämääni tiettynä aikana, ja joiden jälkien seuraamiseen on ollut aika myöhemmin.

Joku vanha viisaus sanoo opettajan tulevan kun oppilas on valmis. Näinhän se taitaa todellakin usein mennä. Muistan itselläkin olleen useita "haikailuja" asiaan jos toiseen, mutta vasta kun olen ollut siinä tilanteessa että olen valmis ottamaan ohjausta ja opastusta vastaan, on elämääni tullut hän joka ohjaa askeleitani oikeaan suuntaan.

Taaksepäin katsoessa on aina kovin helppo osoittaa selkeät kohdat joissa muutoksia elämässä on tapahtunut. Kunpa se näkisi yhtä selvästi sillä hetkellä kun elämäänsä elää. Voisi moni virhe jäädä tekemättä, moni turha odotus ja oletus tuskailematta. Toisaalta, eipä elämä olisi niin rikasta ja monivaiheista kuin on ollut jos kaiken näkisi niin selvästi.

Kaikissa todellisissa opettajissani, (oppaissa, menttoreissa) on yksi yhteinen ärsyttävä piirre. Eivät he koskaan tule elämääni ja anna valmiita ratkaisuja. Saattavat toki kertoa kuinka selkeän yksinkertaista jotkin asiat ovat ja kuinka asiat tulisi tehdä, mutta yleensä aina kun asiaan tavalla tai toisella liittyy jonkinlainen ratkaisun teko, siihen en koskaan saa selkeän yksioikoista vastausta. Tiedän, ei päätös olisi omani jos joku muu kertoisi mitä tulisi tehdä. Silti usein kaipaisin sitä tukea että joku näyttäisi "rautalankamallina" mitä valintojeni ja päätösteni seuraukset ovat. Niin, eihän elämä koskaan mene rautalankamallin mukaan. Vaikka itse tekisin valinnat tietyn kaavan mukaan, ei se tarkoita että vastapuoli reagoisi ja tekisi kuten olisin ajatellut hänen toimivan.. Ei ole olemassa selkeän yksinkertaisia ratkaisuja, on vain ääretön joukko hypoteettisia mahdollisuuksia, joista ehkä joku toteutuu, todennäköisemmin toteuma on kuitenkin jokin sellainen yhdistelmä jota vaihtoehtoja ajatellessa ei oikeasti ole edes ajatellut..

Onneksi kuitenkin kaikesta huolimatta elämässäni on näitä opastavia hahmoja. Ihmisiä joiden tukeen voin luottaa kun tuntuu että olen eksynyt omaan elämääni. Heitä joilla on kyky osoittaa omat kykyni ja rajani vaikken itse usko itseeni tai osaa arvostaa niitä ominaisuuksia joita omaan. Heitä jotka saavat pienillä asioilla elämäni tuntumaan maailman suurimmalta ihmeeltä, ja totta, niinhän se onkin, Minun elämäni suurin ihme... Kiitos!