Yllättävän vaikeaa on tuon pienen sanan sanominen.. Olen huomannut varsinin työympäristössä lähes mahdottomaksi avata suuni ja päästää nuo kaksi pientä vokaalia livahtamaan ulos.. Vaikken haluaisi, vastaan myöntäen, kiertäen ja kaartaen. Luvaten vaikken haluaisi luvata. Asiat kasaantuvat, aiheuttavat kiukuttelua puolin ja toisin..
Itse huudan sen kristallipallon perään. Pallon joka kertoisi mitä muut ajattelevat. Enhän voi lukea muiden ajatuksia. Silti syyllistyn itse samaan pimittämiseen. Mutkutan perästä päin ja valitan asiaan kuulumattomille sitä kuinka en selviä töistäni. Mutta niille jotka täyttävät pöytäni päivästä toiseen "pikkuaskareilla" jotka ehdin kyllä hoitaa oman työni ohessa, heille en saa sanottua että hukun töihin. Tiedän muillakin olevan kiire, siksi mielelläni lupaa auttaa, tulostaa sitä, hakea tätä, täydentää tuota. Vaan kun noiden hommien hoitaminen vie ajan siltä mitä varten täällä olen.
Ensin ajattelin etten muuta käyttäytymis mallia. Enhän ole täällä enää kauaa. Säälin vain hiljaa mielessäni seuraajaani, jolle kasaantuisi samat työt. Kunnes tajusin. Miksi pitäisi antaa asioiden mennä kuten aina. Juuri nyt kun aikani on päättymässä on hyvä hetki sanoa EI! En ehdi, en voi. Haluan saada työt sille mallille että seuraavan on niitä mukava jatkaa. Siksi on opittava sanomaan EI, jo tänään!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti