Asennemuutos

Taas on korvien välissä nakasahtanut pahemman mukaan. Alku viikosta olin kuin sulaa vahaa, olisi vaatinut vain yhden pienen viittauksen ja olisin muuttanut elämäni ryminällä. Katunut varmasti jälkeen päin, mutta silti tehnyt muutokset.

Toivomani, odottamani merkin sijasta sainkin täysin päinvastaisen reaktion. Pysähdyin kun olisin ajanut päin seinää. Olinko todellakin niin hullu? Olinko sinisilmäisesti luullut kaiken muuttuvan kuin taikasauvan heilautuksella. Olin luullut. Olin kuvitellut. Olin uskonut että ajatukseni olivat oikeita heijastuksia, mutta ilmeisesti kyse oli vain toiveajattelustani, haaveistani..

En tarkoita että elämäni olisi täysin luisumassa entiseen. En aio palata vanhaan kuvioon. Ajattelemani "selkeä" kuvio ei vain toteudu siinä muodossa kuin kuvittelin. Se ei tarkoita että jäljellä olisi vain toinen vaihtoehto, palata entiseen. Annan taas itselleni ja asioille aikaa. Myönnän että ajan antaminen on osittain pelkuruutta, roikkumista entisen portailla, silti samalla "aikuista käytöstä". Vaikka välilä tuntuu että tekisi mieli pudottaa hanskat just tähän ja vaan lähteä, jokin aikuinen sisälläni sanoo ettei niin saa tehdä..

Aikuisuus. Se on oikeasti sana jota edelleen inhoan. En halua olla aikuinen. Mielessäni aikuisuus sisältää niin paljon negatiivisia asioita. Ikää kertyy kyllä, enkä tällä hetkellä koe mitään ikäkriisejä, mutta ikä ja aikuisuus eivät ole toistensa synonyymeja. Mietin eilen kuinka eri tavalla eri ihmiset näkevät ja kokevat aikuisuuden, sen vastuut ja oikeudet. Viime päivinä on keskusteltu julkisuudessa nuorten nettiharrastuksesta. Itse olen jonkin asteinen nettiaddicti ja pidän yhteyttä ystäviin pääsääntöisesti netin kautta. Silti nämä ihmiset ovat niitä joihin olen tutustunut irl ja yhteydenpito on vain siirtynyt nettiin. Tekeekö tämä netin kautta kanssakäyminen meistä a) lapsellisia, b) potenttiaaleja murhaajia?? Ovatko vain syrjäytyneet nuoret niitä jotka käyttävät nettiä tunteja päivässä?

Kuinka eri tavalla ihmiset suhtautuvat ikäänsä. Toisille se ikä on aikuisuuden mittari. Kun tietty ikä on saavutettu, täytyy alkaa käyttäytyä tietyn kaavan mukaan. Toisille taas ikä ei ole millään tasolla rajoittava tekijä. Ystäväni totesi haluavansa räp-bileet täyttäessään 50. En ihmetellyt. Olkoonkin että ensimmäisenä ajatuksena mielessä häivähti ajatus teinipojista lökäpöksyineen ja pipoineen, mutta kun jatko lause määritteli tarkemmin, että juhlissa oli oltava kauniita naisia ja paljasta pintaa. En todellakaan ihmetellyt.

Itselleni en ole osannut koskaan kuvitella aikuisuutta. En sitä että pitäisi pukeutua tietyllä tavalla koska olen tietyn ikäinen. Voin yhä pukea päälleni "teini t-paidan" joka jättää navan paljaaksi ja minihameen.. ikä ei ole se määräävä tekijä vaatteissa, vaan se viihdynkö niissä, ja sopivatko ne vartalolleni. Silti aika ajoin saan kuulla kuinka en käyttäydy ikäni edellyttämällä tavalla, en pukeudu ikäni edellyttämällä tavalla, kuinka en ole aikuinen.

En ole, enkä halua olla! Haluan vanhuksenakin nähdä maailman yhtä lapsellisten silmien kautta. Haluan aina olla avoin uusille ajatuksille ja toimintamalleille. Haluan aina osata riemuita auringosta ja pienistä ihanista asioista..