arvotonta..

My blog is worth $0.00.
How much is your blog worth?

Lunta tupaan ja pihamaalle..

Liukasta on, luistelen edelleen kotikutoisilla kitkoilla (viime talviset talvinakit joista keväällä napsin nastat pois). Toisaalta kun pitää mielessä isoäitini kertomukset siitä kuinka kelillä kuin kelillä hän ajeli helsinki-sulkava väliä 60-70-luvun taitteessa jolloin ei ollut puhettakaan talvirenkaista, jolloin ajaminen oli asenteesta kiinni: kun on liukasta niin ajetaan kelin mukaan eikä luoteta siihen että nastat pitää tiellä... Ja toisekseen, sunnuntaille näyttivät säämiehet lupaavan jo +10 astetta joten ehtiihän tässä...

Se on sitten taaksejäänyttä elämää tuo tallentajan homma. Keskiviikkona olin viimeistä päivää töissä. Hiukan jäi kyllä haikea fiilis, paikka ja ihmiset olivat ihania, olisin sielä viihtynyt kauemminkin, jos vain tuo aamuinen ajomatka olisi sujunut hiukan helpommin ja, ja... No ehkä se ei varsinaisesti kuitenkaan ollut ihan 'minun paikkani', tai sitten vain tökki se kaksoistyöläisyys: ei meikäläisestä näköjään ole vuokratyöläiseksi, suora suhde työpaikkaan toimii paremmin... :)

Eilen tuli sitten työskenneltyä Jumbon Stockan avajaisissa. Ne oli pettymys. Ainakin meikäläisen mielestä Stokka teki totaalisen riman alituksen, eikä kyllä henkilökuntakaan vaikuttanut hirvittävän tyytyväiseltä. Ehkä asiakasvirtaa ei riitä houkuttamaan se että avataan 7. myymälä eikä se että paikalla on lurauttelemassa jokunen levyn juuri julkaissut musisoija, tai että tasatunnein muksut pääsee halailemaan muumipeikkoa.. Työvuoroni päätyttyä katsastin loput uudesta Jumbosta ja totesin että jengiä oli joka puolella jopa välillä ahdistukseksi asti, mutta muilla olikin avajaistarjoukset tyyliin -15-40% kaikesta, joka 50. asiakas saa -50% ostoistaan, osta kaksi saat kolme jne jne... Stokka panosti siihen että sielä oli "asiantuntijoita". Ruoka puolella maistattelijat toimivat, kyllähän ihmiset ainakin maistavat (itsekin lankesin ostamaan juustoa ja teetä), ja meikkiosastolla oli jonoa ilmaisiin ehostuksiin, mutta muuten, ei ketään kiinostanut se onko paikalla huivien tai paistinpannujen esittelijää, varsinkin kun myymälän kapasiteetti ei riittänyt esittelijä-kylttien tekemiseen.. No, ainakin urheiluosastolla henkilökunta oli kyllä erittäin ystävällistä ja osaavaa, joten toivon todellakin homman lähtevän nousuun ja asiakkaiden löytävän tuonkin myymälän..

Niin, lunta tupaan, meillä onneksi tupaan tulee vain hurttimusten tuomat lumet. Wäntty oli onnesta (ja järkytyksestä) sekaisin kun ensilumi tuli. En ole nähnyt tuon turbon pyörähtävän niin vauhdilla takaisin sisälle kuin aamulla lumen sadettua. Kun sitten pakotin pojan pissille ja päästin sen jälkeen takaisin sisään meni puikula pitkin seiniä ja lattioita yrittäen kuivata kastunutta turkkiaan. Hassu otus. Illalla ja seuraavana päivänä suhde lumeen olikin sitten jo ihan toinen: lumipallot oli maailman vaarallisimpia vastustajia joille piti murista ja yrittää tappaa, ja lumessa oli kiva juosta..

Kaikilla ja kaikki ei sitten näköjään menekään niin hyvin: Ystävä kenen elämän loksahtamisen puolesta olin onnellinen, saikin sitten parin päivän päästä lunta tupaan oikein urakalla. Toisia elämä näköjään kouluttaa rankemman mukaan. Toivon todellakin koko sydämestäni että asiat kääntyvät parhain päin. Rakkaudelle ei mitään voi, kun vieläkään ei ole keksitty sitä on/off-nappulaa...

Positiivista sairas-rintamalta: Appi pääsi keskiviikkona tavalliselle osastolle. Tietyllä tapaa perhe pelkäsi teholta siirtoa, siihen kun loppuu se totaalinen 24/7 tarkkailu, mutta tuskinpa nuo hoitajat ihan oman onnensa nojaan jättävät.. :) Eli paraneminen etenee loistavasti. Onhan tästä vielä paljon matkaa terveeksi mutta silti...

Syömishärö on mitä syö

Aamulla lupasin kirjoittaa enempi näistä tasapainottomuuksista... Elämä on ollut melkoista harakiriä katastrofista asti, joten oikein aikaa itsensä huoltamiseen ei ole ollut. Alitajunnassa jytää sekä apen tilanne että koko perheen reagointi siihen. Tietyllä tavalla pelkään joka kerta puhelimen soidessa että kyseessä on uusi katastrofi-viesti. Osa perheestä menetti ruokahalunsa alku vaiheessa, itselläni valitettavasti sekä ruokahalu että unenlahjat ovat sen verran vahvat että niitä ei kunnolla hetkauta mikään. En väitä että tekisi varsinaisesti mieli ruokaa, mutta varsinkin nyt kun päivät menevät paikasta toiseen kiitäessä ja yrittäessä saada kaikki rästit järjestykseen tulee hoidettua välttämättömät polttoaineet mitä oudoimmalla tavalla. Esimerkkinä maanantaina ruokalista:
- 4 kuppia mustaa kahvia
- 4 mukillista teetä, maustettuna sokerilla ja/tai hunajalla
- lähes levyllinen fazerin uutta marianne-suklaata (- 4 palaa)
- ½-putkilollista thai-maustettuja pringlesejä
- 3 ruokalusikallista kinkku-sulatejuustoa
- 2 marianne-karkkia
- 1 saunan kiukaalla kypsytetty grillimakkara.

Tiedän ettei tuo ole kovin fiksua eikä tervettä. Toisaalta, en kyllä aio loputtomiin elääkään tällä "ruokavaliolla" nämähän on kaikki vain ja ainoastaan nopeita hiilareita, kun huikoo niin äkkiä jotain suuhun.. Eikä sinänsä ihmetytä että sydän paukuttaa 80-90 lyöntiä minuutissa, kädet tärisee ja päässä vippaa.. En vain jaksa valmistaa terveellistä ja monipuolista ruokaa.. Toisaalta nyt kyllä jääkaapissa odottaa muutama kuha-file, kukkakaali ja parsakaali, niiden lisukkeeksi vielä uuniperunat niin eiköhän tästä taas...

Onnellisuutta puolesta

"Aika kuluu nopsaan, kun paljon tapahtuu...." Päässäni soi taas lastenlaulut. No onneksi ei ihan vielä sentään joululaulut.. Viime ajat on todellakin olleet hektisiä niin ettei aikaa/motivaatiota ole oikein riittänyt päivittelyyn tänne. Varsinkin kun tarkoituksenani ei ole tehdä tästä ihan perinteistä 'Rakas päiväkirja'-tyylistä tapahtumien listausta. Vaikka oma kirjoituspuoli on ollut jotenkin tukkoista, niin silti olen käynyt lueskelemassa toisten blogeja. Ystävä- ja tuttavapiirissä näyttävät asiat löytävän oikeaa muotoaan.

"Salarakas" (En tarkoita nyt sen nimistä blogia)on putsannut pöytää ja monen vuoden vääntäminen näyttää pikkuhiljaa hakevan paikkaansa sen todellisen elämän rakkauden kanssa. Jotkut asiat vain on tarkoitettu tapahtuvaksi. Vaikka välillä on käynyt mielessä jotta unohtaisivat toisensa ja yrittäisivät elää omaa elämäänsä, niin minkäs sille voi jos ja kun sydän kuuluu toiselle. Hienoa että nyt on vihdoin nostettu kissa pöydälle ja ravistettu, nyt voivat alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta siitä mitä karvojen alta paljastui. Olen todella onnellinen heidän puolestaan.

"Tulitukka" kävi hoitamassa finaalipaikan rock karaoken sm-skaboihin. Olin koko ajan varma että niin kävisi, vaikka neito itse yritti väittää meedioiden yms härpäkkeiden varoitelleen ettei pidä pettyä jos ei pääsekään jatkoon.. Meikäkin voisi perustaa ennustuspuhelimen ja antaa ympäripyöreitä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin: "Löydänkö elämäni rakkauden?" "Jokaiselle meistä on joku varattuna jossain.." Täytyy järjestää itsensä kannustimeksi finaaliin. Way to Go Lady!!!

Virtuaalin ulkopuolella tapahtuu myös hyviä asioita: lääkärit ovat tyytyväisiä appiukon paranemisen edistymiseen, kärsivällisyyttä tämä vaatii, mutta on se ihmisen keho vaan melkoinen masiina kun noin korjailee itseään. Käly (vai oliko se nato) miehineen muuttaa uuteen kotiin, todella ihana huusholli, todella mukavalla alueella. Olen todella onnellinen heidän puolestaan.

Viimeinen viikko tätä tallennusprojektia jäljellä. Ensi viikolla alkaa uusi kuukausi ja uudet haasteet. Perheemme potee talokuumetta ja koirahepulia. Meikäläisellä on rytmihäiriöitä ja alipaineisuutta puhumattakaan syömishäiriöistä, mutta niistä kaikista illalla lisää jos ehtii/jaksaa/viitsii....

muutoksen tuulet

Kolme mustikkasoturia
Pitäisi varmaan oppia pitämään päänsä kiinni, juuri viime postauksessa kaipailin syysmyrskyjä, ja niitähän tuli: vettä sataa ja tuntuu tuulevan niin että talon seinät natisevat.. Eilen tuntui isekevän se syysmasennus/väsymyskin. Mutta elättelen yhä toiveita että kaikki johtuu kyttäilevästä syyslunssasta ja fyysisestä väsymyksestä.


Kaikesta päätellen maailma on muutoksia täynnä. Tuntuu taas että maailman pyörä on ottanut useamman naksahduksen "oikeille raiteilleen". Yhä useammalla näyttää alkavan tai päättyvän väännön aikakausi ja portit uusiin mahdollisuuksiin aukeavat.

Itsellä suurimmat muutokset ovat tapahtumassa työrintamalla. Kävin kesän mittaan itseni kanssa kovaa kamppailua siitä mitä haluan. Olenhan jatkuvasti liputtanut vapauteni ja oman hallinnan perään. Edelleen rakastan yrittäjänä olemista, enkä aijo siitä luopua, mutta jos päätään hakkaa tarpeeksi kauan seinään niin yleensä jossain vaiheessa havaitsee että se sattuu... Vihdoin tuossa parisen viikkoa sitten eteeni kannettiin työmahdollisuus kultatarjottimella: Paketti joka antaa varmuuden siitä että rahat elämiseen löytyy joka kuukausi, vastuullinen työ jossa on myös liikkumavaraa, ihanat työkaverit ja vapaus edelleen tehdä omia juttuja lähes kuten ennenkin.. Ei tarvinnut kauaa harkita. Jos tämä vaikka antaisi kyvyn rauhoittua.. *virn*

Uutta alkua

Syksyn kauneus jatkuu vain. Tänään taas totesin kuinka ihastuttavat kelit meitä hellivät, kaksi kuukautta jouluun ja aurinko paistaa, linnut laulavat ja osa puista on säilyttänyt lehtensä vieläkin vihreänä. Missä ovat tämän syksyn myrskyävän pimeät kelit, vesisateet ja masennus..? Ei sillä että niitä oikeasti kaipaisin, jotenkin vain tuntuu että tämä on outo syksy.

Murhettahan on ollut, ilojakin. Elämässä tapahtuu taas muutosta, minusta johtumatonta, mutta sellaista muutosta jota vastaan en halua pullikoida. Ehkä tämän levottoman eläimen on aika asettua aloilleen. Seestyä ja rauhoittua. Vaikka, mihinkäs tiikeri pilkuistaan pääsisi, se pieni hätähuuto menetettävän vapauden perään on, mutta silti maailma muuttuu, ja minunkin on aika muuttua.. Kai... Kerron enemmän kunhan asiat varmistuvat.

Elän

...vaikka hiljaista on..

Pikku hiljaa elämä normalisoituu, pienen pieni askel kerrallaan appi kerää itseään elävien kirjoihin. Ihmeitä todellakin tapahtuu.

Kirjoitan paremmalla ajalla enemmän kaikesta. Nyt töihin nukkumaan...

syksyä

Pää hajoaa. Vaikka luotan siihen että teho-osastolla tekevät parhaansa ja yläkertaan suunnatut pyynnöt kuullan, tuntuu pahalta kun ei voi tehdä mitään konkreettista. Vain odottaa.

Pienen pieniä toivon murusia on meille näiden päivien aikana annettu. Keuhkot, sydän ja sisäelimet näyttävät merkkejä pikkuhiljaisesta elpymisestä. Kuitenkin veitsenterällä mennään koko ajan.

Päätin että haluan huomenna lähteä töihin. Sulkeminen vielä pidemmäksi aikaa näiden ihmisten kanssa samaan taloon ei auta ketään, jos oma pääni hajoaa, en voi tukea ketään. Kuulostan varmasti kovalta ja kylmältä, mutta minun on ajateltava (taas) itseäni voidakseni ajatella muita. Rukouksia voin lähettää työpöydänkin äärestä, tukena voin olla puhelimen välityksellä, tai voin ajaa joka päivä yöksi anoppilaan. Mutta minun on päästävä ulos!!! Kaiken murheen keskellä elämä jatkuu: Aatu sai orapihlajan piikin tassuunsa ja teloi kyntensä: antibioottikuurilla. Wäiski ja Elmeri ovat peuhanneet niin että tänään on pojilla lepuutuspäivä, Elmeri on suljettuna makkariin (nukkuu tyytyväisenä) ja wäne vaeltaa kuin levoton sielu kun ei ole tekemistä. Aurinko saa hymyilemään vaikka kirkossa ja ehtoollisella kyyneleet virtasivat vuolaana. Kuinka sitä ihminen vasta hädän hetkellä hyväksyy sen että korkeampi voima voi auttaa, miksei sitä voi päivittäin muistaa..

Kun maailma romahtaa

voiko oikeasti mikään olla hirveämpää kuin saada aamuherätyksenä puhelu: appi on viety yöllä ambulanssilla sairaalaan, lääkäri toivoo että jos lapset saa paikalle niin olisi hyvä tulla.

Odotus omaisten huoneessa, missä jokainen sekuntti tuntuu tunnilta, tunti vuodelta. Omaisten huone, eikö omaisista puhuta kun puhutaan vainajasta.

Paljonko ihmisessä on verta? Jos salissa vuotaa 20 litraa, eikä vuoto tyrehdy tehollakaan...

Kun lääkäri toteaa että kaikki on tehty mitä voidaan, että vain ihme pelastaa. Ihmeitähän tapahtuu, pakko tapahtua!

Illalla pieni toivon kipinä, hyytymistekijöitä on alkanut muodostua. Munuaisista tullut jo puoli desiä virtsaa..

En tunne mitään. Vain poltteen vatsassa kuristuksen kurkussa. Kyyneleet polttavat. Katselen kaikkea analyyttisesti ja mietin kuinka harvoin sitä ajattelee että varmasti joka päivä joku käy lähes samaa taistelua teholla.

Saa rukoilla, muttei sääliä.

Minun on pakko jaksaa.

Tuhottu omaisuus

Jep, tänään meni sitten viimeiset parit pikkukenkiä.. Töistä tullessa oli eteisen kaapinovi auki ja todellakin ne viimeisetkin ehjät kengät syötyinä keskellä eteisen lattiaa.. Olen kyllä aina tiennyt olevani turhankin sitkeä käyttämään samoja kenkiä, vuodesta toiseen, mutta nyt viikon aikana on koko repertuaari mennyt uusiksi.. Hiukan harmittaa nuo viimeiset syödyt pp-kävelykengät, ne kun olivat todellakin suosikkini, mutta toisaalta asian valoisa puoli on se että nyt on pakko mennä shoppailemaan uusia kenkiä.. Jeee.. Olkoonkin ettei finanssipolitiikka olisi juuri tällä viikolla ollut hirvittävän suotuisa sen asian suhteen.. Mutta nou can doo..

Tapasin tänään koulutuksen merkeissä vanhaa ystävää, olin luullut että homma oli hänellä hyvin hanskassa, mutta ilmeisesti ihan niin ei ollutkaan. No toivottavasti keskustelutuokiosta oli apua, itse nautiskelin saadessani viettää aikaa iloisessa seurassa ja nähdessäni että jotakin avautui..

Elämme muutoksen aikoja kuten sanotaan. Huominen tuo muutaman ison sellaisen tullessaan...

Hassuja hakutuloksia

Heh, päivän pieniä piristyksiä on käydä kurkistamassa tuon eXTReMe Trackingin tilastoja meikäläisen blogista. *virn* Tänään esimerkiksi huomasin kuinka hulluilla googletuksilla on tullut linkki sivuilleni. Toivon todellakin ettei suurin osa näistä hakijoista ainakaan minua ole etsineet... ;)

Luonnollisesti hakulistan ykkösenä komeilee ihan blogini nimi (frendi joutuu töissä tulemaan sivuilleni aina googlen kautta kun työpaikan koneen estot eivät suoraan päästä). Toisena on syystä tai toisesta Pohjoishelsingin auto, tuonne on joku pyrkinyt peräti neljä kertaa. Satunnaisosumia ovat antaneet myös: takkahuone kellarissa, Juha Lehti, virtsaamisongelmat, kauneus, rakastelu, ruukkuchili ja tämän päivän piriste: Mike Monroen Isä *reps*

Huvittavaksi asian tekee (eniten) se että eiväthän nuo googlettajat minua ole hakeneet, vaan vastausta omaan kysymykseensä. Itse tiedän mitä jokaisen hakusanan kohdalla blogissani lukee. Kuvitellaanpa tilannetta missä joku etsii esim juuri tätä viimeisintä, hän haluaisi tietää kuka on monroen isä (kannattaisi varmaan käyttää hakusanaa hanoi rocks tuolla jossain välissä) ja vastauksena (listalla toisena) hänelle kerrotaan Miken pillikintuista ja oman isäni vahvoista käsivarsista.. jep, juuri sitähän hän varmasti etsikin...

Persoonallisuus..

Liityinpä minäkin tähän viimeisimpään villitykseen . Ja mikä olikaan tulos: ENFP
Extroverted 1% Intuitive 50% Feeling 50% Perceiving 56%
You are:

* slightly expressed extrovert
* moderately expressed intuitive personality
* moderately expressed feeling personality
* moderately expressed perceiving personality

Nappasin suomennoksen suoraan tänne:ENFP (Ekstrovertti-Intuitiivinen-Tunteva-Spontaani)

ENFP on vilkas persona, joka etsii alati uusia, kiinnostavia asioita, joita voisi kokeilla. Hän puhuu paljon, eikä viihdy paikoillaan viittä minuuttia kauempaa. ENFP ei suunittele asioita etukäteen, vaan luottaa mieluumin mielikuvitukseensa ja improvisaatiokykyyn. Työympäristössä ENFP on suunnittelukokousten tähti, joka pursuaa ideoita. Parhaimmillaan yhteistyö sujuu jonkun kanssa, joka omaa järjestelykykyä ja pitää jalat maassa, sillä ENFP:llä innostus asioihin loppuu nopeasti eikä hänellä ole kärsivällisyyttä viedä prjojekteja loppuun saakka, kun maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia asioita. Luonnollisesti ENFP vihaa virkavaltaa ja byrokratian asettamia sääntöjä ja tekee kaikkensa ehtojen kiertämiseksi ja kumoamiseksi.

ENFP on luonteeltaan persoona, joka haluaa auttaa muita ihmisiä. Hän solmii uusia ystävyyssuhteita koko ajan ja unohtaa sitä mukaa vanhat. Tästä voi seurata konflikteja, sillä ENFP:n luontainen empatia voi antaa vihjeitä pitempiaikaisesta ystävyydestä, jolloin vastapuoli tuntee tulleensa narratuksi.

ENFP:lle on ominaista vahva esiintymisvietti. Hän nauttii huomion keskipisteenä olemisesta. Vähemmän kypsille yksilöille ihmisten auttamishalu voi olla keino saada suosiota.


Aikas monen kohdan voin allekirjoittaa, tosin en tiedä kuinka pitäisi suhtautua väitteeseen paljosta puhumisesta.. minähän olen niin hiljainen ja huomaamaton...