Sain eilen veljeltä viestin. Yöllä. Tai olihan tuo tainnut tulla jo ennen puolta yötä mutta väsyneenä olin jo mennyt nukkumaan. Luin viestin havahtuessani yöllä, kauan ennen aamunkoittoa. Ei kummoista, ei mitään hälyttävää, viesti joka sai unenpöppöröisen ihmisen hymyilemään.
Tänään Vesilahdelta kotia kohti ajellessani ajattelin tuota(kin) viestiä, mietin mistä kaikesta vapaaehtoisesti luovuin saadakseni edes palan siitä mitä halusin. Oliko se sen arvoista, onko oikeudenmukaista.. Ei, sitä se ei ole, en vain ole tarpeeksi rohkea, vieläkään..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti