Viimeinen veto

Eilen kuvittelin etten enää ehdi blogata tämän vuoden puolella, toisin vain kävi. Tätä vuotta on jäljellä vajaat viisi tuntia ja tässä sitä istun koneen äärellä kirjoittelemassa puutaheinää..

Sen verran taikauskoinen olen että uskon vanhaan väittämään siitä että vuosi jatkuu samaan tapaan kuin on vaihtunutkin.. Pari vuotta sitten olin uudenvuoden kaverilla tampereella, sinä vuonna reissasin todella paljon. Viime uutena vuotena olin sitten kuskina kun aamulla piti olla tekemässä häämeikkiä, tämän vuoden aikan on tullut painettua töitä hulluna ja ajeltua tooooodella paljon. Tänään, niin tänään istun yksin (joo-joo karvatassut on seurana) ja otan aikaa vain itselleni. Ehkä tästä seuraa sitten se sopivasti humaltunut, itseään ajatteleva ja tasapainoinen vuosi.. Toivossa on ainakin hyvä elää.. :)
Kaikkea pientä hyvää naposteltavaa olen varannut, olutta ja likööriä on tarpeeksi naukkailtavaksi, tv:stä on tulossa sopivassa määrin mukavaa katseltavaa (nyt taustalla viihdyttää UIT) ja nukkumaan ajattelin mennä juuri siinä vaiheessa kun siltä tuntuu..

Nautin elämästä, lepään ja nostan maljan sille että milleniumista on jo esikouluikäisen verran aikaa, että enää ei tarvitse hötkyillä kuin pieni eläin sen takia että kalenterin vuosiluku vaihtuu uuteen..

Olkaahan ihmisiksi ja nauttikaa elämän iloista, ensi vuonnakin on aikaa murehtia!!
Hyvää Uutta Vuotta 2006

Täysi-ikäinen ihmissuhde

Tänään, juuri näillä kellonlyömillä vanhempieni avioliitto tuli täysi-ikäiseksi. Onnea heille ja ainakin yhtä paljon lisää, täytyyhän se ainakin keski-ikäiseksi saada...

Sukulaiset, tuttavat ja jopa työkaverit kyselevät tikittääkö biologinen kelloni, eikö olisi aika vakiintua ja perustaa perhettä ennenkuin todellakin muutun keski-ikäiseksi. Ehkäpä sisäinen kelloni on pysäytetty siihen maagiseen 17 vuoden ikuisen neitokaisen ikään jolloin ei vielä tarvitse korvissa kitistä kakaran parku eikä elämästä ottaa ihan täyttä vastuuta. Toisaalta kuinka paljon vakiintuneempaa elämän pitäisi vielä olla, vastahan tässä on 9 vuotta olleet lusikat samassa laatikossa saman miehen kanssa, eikä onneksi loppua näy.

Muistan monen monituista kertaa kuulleeni lapsuuden ja nuoruuden aikana isäni suusta lausahduksen:" Sitten kun sinulla on jalat oman pöydän alla niin voit tehdä mitä haluat mutta siihen asti..." Näinhän se on, jostain kumman syystä vain en tähän päivään mennessä ole saanut jalkoja oman pöydän alle, aina se on ollut jonkun kanssa yhteinen pöytä. Ei sillä, kyllähän tässä elämässä on saanut päättää ja huseerata aika monesta asiasta aika monella tapaa. Ehkäpä ihan kaikesta ei tarvitse päästäkään itse päättämään.

Vanhempani ovat toki olleet kaaaauan yhdessä. Voisi kai puhua jonkin asteisesta ikuisesta rakkaudesta, johan he kohtasivat ensimmäisiä kertoja äitini ollessa vissiin viidentoista tietämissä. Kaupunkilaistyttö ja maalaispoika. Tarina kuin korneimmasta suomalais-elokuvasta. Tosin eipä se elämä tainnut olla pelkkää heinälatoa ja onnellisia haaveksivia hymyjä. Kyllä siihen on paljon kyyneleitä mahtunut, työtä, hikeä ja tunteita niin positiivisia kuin negatiivisia. Ei elämä ole helppoa kun koko toisen suku pyrkii osoittamaan ettei paikkasi ole sielä, kyläyhteisö pitää vuosikymmenien jälkeenkin "helsinkiläisenä outolintuna", mutta niin vaan aikanaan asenteet muuttuvat ja oma paikka yhteisössä on lunastettu. Enkä nyt väitä että isän elämä sinänsä olisi ollut yhtään sen helpompaa, vaikka hänen kotipaikalleen jäivätkin.

Eräs tuttavamme totesi vuosia sitten äidilleni että tämän pitäisi kirjoittaa elämästään kirja, tai elokuvakäsikirjoitus, se olisi kaikkinensa mielenkiintoista nähtävää. En tiedä onko äiti koskaan edes harkinnut ajatusta, ehkei, mutta nuoren neidon korviin se jäi kytemään. Ehkä sielä istutettuun yksi haave tähänkin päähän.

Ehkä olen sittenkin tulossa keski-ikäiseksi. Miksi muuten haikailisin menneiden asioiden perään, miksi kaipaan niin lapsuuden kesiä ja jouluja. Taitanee olla ensimmäisiä varmoja VIDen merkkejä, tosin olen jo jonkin aikaa epäillyt NUDEa, mutta toisaalta siihen alkanen olla jo liian vanha.. Toisaalta, tämä lienee merkki erään aikakauden päättymisestä ja jonkin uuden alkamisesta.. Vuosikin vaihtuu huomenna, joten nyt on taas pöytää putsattu niin että uusi koskematon lehti elämästä voidaan kääntää hyvillä mielin. Kastaa sulkakynä vereen ja aloittaa:
Tervetuloa Vuosi 2006

tomte gubbar..

Joulu tuli ja meni. Varsinaista rauhaisaa joulufiilistä en sitten saanut aikaiseksi, johtunee hiukan poikkeuksellisesta joulun vietosta. Ensimmäinen ja toivoakseni viimeinen sairaalassa vietetty joulu. Ei tuntikausien loikoilua suklaan ja hyvän kirjan parissa, ei tuntikausien joulusaunaa eikä tuntikausia jouluruokapöydässä.. Kuitenkin joulu oli ja meni.

Käly (sekös se oli puolison sisko) oli valmistanut joulukinkun, toooodella namia! Sitä tuli kyllä nautiskeltua koko rahan edestä pitkin viikonloppua, milloin laatikoiden kera milloin joululimpun päällä, milloin ihan sellaisenaan.

Kuusi oli kaunis, sen oli perhetutut tuoneet kun tiesivät ettei kukaan meistä ehdi/jaksa noutaa kuusta, anoppi ja käly (vai oliko se nato) olivat koristelleet kuusen: kultaista. Kaikki muut koristeet oli piilotettu, onneksi, sillä kun pääsimme paikalle alkoi sisarusten välinen nahistelu siitä kaipasiko kuusi jotain punaista lisukkeeksi vai ei.. Minulle kelpasi ihan tuollaisenaan, ja niin varmasti muillekin..

Tänä jouluna ei tullut tuijoteltua edes vanhoja Kummeleita. Asiasta oli kyllä puhetta, mutta loppujen lopuksi kukaan ei jaksanut kaivaa nauhoja laatikosta ja kelata niitä kohdilleen. Ehkä ensi vuonna, tai ehkä sitä ennen tulee jo hankittua se kummeli-boxi..

Aatu sairasti koko pyhän. Yöt meni (ulkoiluiden lisäksi) hengityksen kuunteluiksi. Onneksi vaikutti siltä että päivä päivältä henki kulki kuin kulkikin paremmin..

Siinähän se meni. Ensimmäinen "aikuinen" joulu ilman turhia lahja-hössötyksiä. Huomasin kaikesta huolimatta kaipaavani mielettömästi omaan kotiin, oman perheen pariin, viettämään omien perinteiden joulua.. Ehkä ensi vuonna sitten..

Joulukortti

Vapaapäivä

Tänään on vapaapäivä. Huomenna vielä töihin ja sitten alkaa joululoma, kokonaista kolme päivää.. jipii..

Luontomamma hemmottelee meitä ihanilla keleillä, vaikkei valoisaa kauan ole, niin on se vaan niin kaunista kun aurinko saa huurtuneet puut kimaltelemaan samalla kun pakkanen nipistelee nenänpäätä..

Radiossa kertoivat juuri että suomi on flunssa-aallon kourissa, todellako? No meikäläisen tauti alkaa olla taakse jäänyttä elämää, mutta valitettavasti tällä hetkellä sairastaa meidän koiravanhus.. Kaksi päivää nyt ollut niin limaisen kuuloinen koko reppana että itsestä tuntuu pahalta. En uskalla edes kuvietella kuinka pahalta voi Aatusta tuntua.. Tuo ei kyllä yski eikä aivastele, mutta hengitys pihisee ja rohisee todella pahan kuuloisesti. Ensin epäilin toissapäivänä että tuo oli hotkiessaan vetänyt luunpalan tai oksan nieluun poikittan, tai syystä tai toisesta onnistunut saamaan sen nenäänsä. No nyt todella kuulee tuon limaisuuden, eikä kyllä kurkussa ainakaan näkynyt mitään keppiä josta moinen pihinä voisi johtua.. Vanhusta on nyt kyllästetty c-vitamiinilla (jota onneksi syö mielellään) ja lepuuttamalla. Voin kuvitella miten kuumeileva olo toisella on, kun viihtyisi kokoajan ulkona rappusilla jäähyllä, jostain kumman syystä en vain päästä sinne...

Valopäät...

Jos meitä ei näe liikenteessä täytyy autoilijan olla sokia...

Luisuttelua..

Jees, tänään sitten liikkui bubble ekan kerran pariin viikkoon. Hetkeksi lämppäri päälle (no oli se vissiin tunnin), ja niin starttas kuin olis palmun alta liikahtanut.. No ajaminen oli sitten hiukan eri juttu, huomasi auton olevan yltä päältä jäässä kun tuntui niiin kovalta. Tankille, ruokakauppaan ja takaisin himaan.. Sitten en mitään ole saanutkaan tehtyä. Toisaalta huomenna on edessä pitkä päivä kehityskokouksineen ja hemmotteluiltoineen ja torstaina on virallinen työviikko ohi. Sitten lienee aikaa keskittyä siihen niin sanottuun jouluunkin...

Vieläkään ei ole joulufiilis, mutta lienee tuo tuleva ennemmin tai myöhemmin...

odotusta..

Tämä päivä on mennyt odotuksessa:
- jotain viestiä sairaalasta, kuinka leikkauksesta on selvitty.. mitään ei ole vieläkään kuulunut minun korviini..
- kaivo-homman edistymisestä.. siitä tuli jo aavistus tietoa, ensi viikolla viisaampia..

jotenkin vieläkään ei ole jouluinen fiilis, vaikka polttelin kynttilöitä niin jotain puuttuu, paljon puuttuu.. EHkä jos huomenna vaihtaisi jouluverhot ja pöytäliinan. Ripustaisi koristeen oveen ja kynttilöisi kuusen, jos se auttaisi.. tai sitten mikään ei auta..

Eräs frendi totesi joskus vuosia sitten kuinka joulu on juhlista pahin (johtuen huonoista muistoista) tuolloin en sitä itse ymmärtänyt, mutta nyt on jotenkin juuri sellainen olo kuinka kaikilla muilla on käynnissä valmistelut onnelliseen hetkeen, ja itse en edes tiedä mitä koko joululta odotan..

Lisäksi tuntuu todella pahalta tajuta kuinka sitä on pudonnut pois kaikkien tärkeiden ihmisten elämästä. Toisaalta, sen asian tautta ei parane muuta kuin katsoa peiliin ja sojoittaa syyttävää sormea sinne. Silti se harmittaa..

Vesi tuo ihmeellinen

Kuinka usein tulee mietittyä kuinka hyvä tilanne meillä pääsääntöisesti täällä pohjoisessa lintukodossa onkaan. Meillä on maailman puhtaimmat järvet, meillä sataa lähes viikottain ja puhdasta juomavettä saa senkuin avaa vesihanan.

Muistan kuinka epäilin thaimaan matkalla kuinka tulen pärjäämään kun vesijohtovettä ei suositeltu juotavaksi. Onneksi hotellilla oli aina pari täyttä vesipulloa valmiina kun jano yllätti, ja kaupungilla liikkuessa tulee muutenkin juotua yleensä kaikkea muuta paitsi vettä..

Itselläni veden juonti on luontainen tapa, saatan juoda päivän aikana jopa 3-4 litraa pelkkää vettä kaikkien muiden nesteiden lisäksi. Yleensä vesihanan ohittaessa tulee hörpättyä parikin normaalia juomalasillista yhteen putkeen. Jos jostain syystä jonain päivänä en juokkaan niin paljoa, huomaan helposti päätä särkevän tai huulien rohtuvan tavallista enemmän. Sairaana ollessa tulee juotua vielä enemmän. Ei välttämättä kraanakylmää vettä, vaan enemmänkin teetä tai muuta lämmintä.

Entäpä sitten kun vesihanasta tulevaa vettä ei voi juoda?? Lohja-Vihti-Nummela-mikälie kärsi jokin aika sitten vatsatautiepidemian kun vesitorniin oli hukkunut muutama orava. Meillä on koko täällä "kaukana" asuessa ollut pieniä ongelmia kaivoveden kanssa. Huoltotoimia on aikanaan laiminlyöty, joten kaivoon liruu pintavesiä ja varsinkin pakkanen-suoja vaiheessa havaitaan veden maun olevan ei niin mukava.. No jokin aika tuossa makusteltiin ja ennenkaikkea haisteltiin että vesi haisee mädäntyneelle. Kaivo oli paketoitu siistiin pussiin jonka piti ehkäistä ainakin sadeveden pääsy kannen kautta kaivoon. Tämän paketoinnin tautta motivaatio kaivon esiin kaivamiseen ei ollut kovin suuri.

Sunnuntaisen kävelylenkin päätteeksi päätimme kuitenkin kurkistaa mikä oli tilanne lähteessämme. Kun S nosti ensimmäiset painot pois pressun päältä, heräsivät todella pahat aavistukset. Kun pressu nostettiin pois, paljastui koko katastorfin kaameus. Olin ollut tyytyväinen kun myyrä oli jättänyt pihamaan rauhaan. Kuvittelin että onni ja autuus johtui syksyllä istuttamistani "myyräliljoista" eli keisarin pikarililjoista. Ehkä mukuloilla oli osuutensa asiaan, mutta joka tapauksessa pihariivaajamme oli päättänyt muuttaa pressun alle sateensuojaan. Koko kaivon seinusta oli kaivettu täyteen pesätarpeita. Kaivo joka ennen sijaitsi reilut puolisen metriä maanpinnan yläpuolella, oli nyt lähes uppeluksissa kekojen kiertäessä kaivoa kannen korkeudelle asti. Pahin painajainen paljastui raivattuamme peitteet kokonaan pois ja nostaessamme kaivon kannen. Kaivosta nouseva haju oli järkyttävä mädän kalman LÖYHKÄ!! Ja syyllinen kellui viimeisessä leposijassaan ympärillään lilluvien rehujen koristamana. Myyrä mokoma oli rakentanut pesäänsä kaivon sisään ja ilmeisesti loppujen lopuksi pesätarpeineen mulskahtanut hyiseen hautaansa.

Tunnin työskentelyn ja pusaamisen jälkeen oli kaivosta saatu kauhottua ylös niin pari viikkoa muumioitunut raato kuin useimmat juurakoista ja muista pesätarpeista. Jostain kumman syystä ei tehnyt mieli juoda enää sitä kaakaota jonka olin ajatellut keittäväni kävelyltä tullessamme. Vaatteiden vaihto ja Sipooseen hakemaan marketista pullovettä.

Ihme sinänsä ettei mitään vatsaoireita ollut ilmaantunut koko parin kolmen viikon aikana jonka raato on juomavedessämme lillunut. Jostain kumman syystä nyt ei ole tehnyt mieli juoda tuota vettä, vaikka tuskin siitä enää sen pahempaa myrkytystä saisi kuin ennen katastrofin paljastumistakaan. Pesukäyttöön olemme toki vettä yhä käyttäneet ja koirat juovat sitä kyllä. Joka päivä tuoksutellessa olen havainnut mädän hajun pikkuhiljaa haihtuneen. Mutta kai se pitäisi tutkituttaa ennenkuin uskaltautuu uudestaan juomapuuhiin..

Arvatkaapa huviksenne onko nyt koko ajan jano kun vesi on kortilla.. Jep, nytkin janottaisi..

Naapureita ja Viipurin kaunotarta

Olo on edelleen melkoisen kökkö. Onneksi näitä flunssia ei tule turhan usein, kai sitä viikon vuodesta voi sairastaa.. Toivonpahan vain että maanantaihin mennessä tämä olotila helpottaisi, pitäisi jo kyetä tekemään niin monta asiaa.

Hyvänä puolena sairastamisessa on ollut se että pitkästä aikaa olen malttanut maata ja lukea. Vaikka kuume välillä polttelee silmiä, niin se että uppoutuu 1500-luvun turun ja viipurin elämään siveellisyyksineen ja haureuksineen, on piristänyt kummasti. Välillä huomaan kyllä huvittavissa määrin eläytyväni kirjan tarjoamaan tunne-elämään: Kun Elina-neito koki vääryyttä miehensä taholta, erehty S sanomaan jotain ja sai turhankin kipakan vastauksen. Toisaalta, kai tuo on jo tottunut siihen että kirjaa lukiessa en näe tahi kuule tästä maailmasta mitään, ja hetken verran aina menee ennenkuin saa tunneskaalat rauhoittumaan..

Wänttyrä aiheuttaa tutustumista naapureihin. Onhan se sinänsä hyvä, kun ottaa huomioon että vuoden verran olemme jo asuneet täällä ja nyt vasta alkaa tietää naapureita ja tuntea jonkin verran. Ehkä tässä vielä ennen pois muuttoa ehtii kutsua noita kyläänkin.. Toisaalta nyt on entistä aiheellisempaa hankkia rakkimukselle se kauko-ohjattava koulutuspanta. Kun ei tuota voi kurittaa enää siinä vaiheessa kun huudon jälkeen tulee luo.. kärsivällisyyttä vaaditaan, tai sitten pitäisi jostain saada turbovoimat jolla 60km/h pinkovan hurtan saisi kiinni.. *huokaus*

It keeps killing me..

Jep, eli flunssa jatkuu ja jatkuu.. ei auta vaikka palkkatöistä saa sairaslomaa, niin yrittäjä joutuu painamaan töitä sairaanakin. No onneksi nyt ei ole mitään suurta ja runsaasti aikaa vievää sovittuna, mutta kun vartti ylhäällä vaakatasosta tuntuu vievän niin tajun kuin hengen niin.. Juu, joku voisi ihmetellä mitä sitten koneellä istun, täytyyhän sitä joitakin elonmerkkejä itsestä antaa, vaikka tuntuu että maailma ympäriltä katoaa. Masentaakin vielä, joten painun takaisin soffalle ja hukutan itseni teemukiin.

Pirullinen flunssa

Se sitten sai minut. Pää täynnä räkää, joka paikkaa kolottaa ja tekemättömät työt painavat mieltä... Kaipaan sääliä ja hellimistä.. Pää hajoaa ja aivastuttaa... painun takaisin soffalle teemukin seuraan.. AAAath-hiii....

Zouth parkz

Tältä meikä näyttää South Parkin maailmassa...

Monta pientä ajatusta

Aamulla junassa istuessa tuli mieleen että pitäisi mennä luovuttamaan verta, itsepäisyyspäivä lähestyy ja moiset pyhät aiheuttavat aina paljon liikehdintää. Juhlapyhinä tarvitaan veri-varastojen täydennystä normaaleja päiviä kriittisemmin.. No seuravaksi tuli sitten mieleen etteivät taida puoli kuntoista päästää luovuttamaan. Täytynee taistella tämä flunssan poikanen pois ensin.. Ehkä sitten maanantaina..

Työpäivä oli hektinen, puheluita, asioita, muistettavia juttuja... huonolla tuurilla maanantaina ihmetellään mikä kaikki jäi tekemättä ja mikä tehtyä väärin... Jotenkin mieleen on tullut ajatus ettei sitä odotettua "normaalia" rutiinia taida enää olla tulossakaan, entistä hektisempää, entistä mukautuvampaa.. Toisaalta nauroimme tänään että mitä sitten tekeekään kun raporttien tulostus toimii niinkuin pitäisi, varmaan heittelee tennispalloa seinään ja täyttelee ristikoita kaikella yli jäävällä ajalla.. Tuskin, eiköhän siihenkin taas täytettä löydy.

Ikävä kaukomaille. Koko viikon olen odottanut kieli pitkällä raporttia thaikkujen matkasta. Suunnittelilla Irkkula keväällä, pitäisi ehtiä pitkäksi viikonlopuksi hollantiinkin ja alkaa säästää omaa thaikkujen matkaa varten.. Aina näinä päivinä kun ulkona on kylmää, märkää ja pimeää haluan pois!! Kun taas sataa ripaus lunta joka heijastaa edes vähän avaruuden valoa, tuntuu paremmalta. Valoa, vaikka kylmääkin pelastamaan näivettyvä sieluni.

Koirasta tehdään rukkaset, tai saappaat, tai talvitakki. Jos tilaisi muutaman dalmatialaisen ja yhdistäisi ne tuohon tummaan lyhyeen karvaan, siitä voisi tulla näyttävä koirannahkaturkki.. Tänään oli sitten syöty lipaston kulma. Voi ***tu, vasta eilen nostin sen siihen kohtaan ja tänään se oli jo järsitty. Alan enempi ja enempi kallistua kuonokopan kannalle. Muuten kohta hommaan aseen ja teetän uuden taljan nojatuoliin.. Eikä mulla edes ole nojatuolia.

Haluaisin kirjoittaa kirjan. Juonenkin olen jo miettinyt valmiiksi, nyt pitäisi vain aloittaa, täydentää raakile runko ajatuksilla, tunteilla ja sanoilla. Puhaltaa sanoihin henki ja koskettaa. Pahoin pelkään että tälläkin kertaa käy kuten ennenkin, jaksan puolikkaan luvun ja hautaan sankarin tomuun odottamaan tulevaisuutta joka nostaa ajatukset takaisin parrasvaloihin..

Jos tänään, ja huomenna tekisi vihdoin sen joulun.. S lähtee huomenna lahteen väsäämään pyttyä paikalleen jne. Itse voin lähteä vasta la iltana tai sunnuntaina.. tosin voi olla etten mene koko viikonloppuna.. katsotaan, ehkä tämä flunssa pitäisi ensin potea kunnolla pois..

ensimmäinen luukku

Joulun odotus alkoi sitten flunssan merkeissä, ilmeisesti sain varasto-roudausta tehdessäni kylmää.. joten nyt on kurkku sen tuntuinen että se on turvonnut ja aivastuttaa.. lauantaihin asti pitäisi jaksaa vetää vaikka väkisin, sitten voi ensi viikon puolen nukkua..

Eilen töistä tullessa oli kipeydestä huolimatta motivaatio korkealla, suunnitelmissa oli tehdä sitä ja tätä ja tuota.. kunnes ovelle tullessa huomasin että S oli taas jättänyt eteisen kaapin oven auki, joten ne pari viikkoa vanhat saappaat oli sitten pistetty parempiin suihin.. suoraan sanottuna VITUTTI! jäi sitten taas kaikki tekemättä, ei oikein moisen fiiliksen kanssa onnistu soittaa asiakkaille, sieltä kun tulee eka Ei-vastaus niin arvatenkin haukkuisin asiakkaan.. :)

Positiivista: Lääkäri oli halunnut jo perjantaina kotiuttaa apen. Anoppi ei suostu vielä ottamaan vastaan.. Eli viikonloppuna S menee laittelemaan heidän huushollin toipilas kelpoiseen kuntoon ja näillä näkymin keskiviikkona on kotiin paluu.. Ja pari kuukautta sitten samainen lääkäri ei antanut mitään toivoa, lähinnä kehoitti hyvästelemään..