Suhteellisuusteoria

Jostain kumman syystä kevät tuppaa olemaan ihmissuhteiden kulta-aikaa. Häitä suunnitellaan innoissaan, solmitaan uusia suhteita ihanan rakastuneina, toisaalta taas myös lakaistaan kuihtuneet suhteet haravoinnin myötä pois päiväjärjestyksestä.. Ympärillä on nytkin tapahtumassa kaikkia näitä.

Kerrankin kun itse ei ole tapahtumien keskipisteessä voi analysoida tilanteita matkan päästä ja ilman "turhia" intohimoja. Erääseen leiskuvaiseen parisuhteeseen tutustuminen herätti mietteitä siitä mitä oikeasti puoliskoltamme haluamme:

"Kun sitä ei oikeastaan pyydä muuta kuin että saisi olla jollekin se Number Uno.
Joku joka menee kaiken muun ylitse prioriteeteissa. Joku jota pidetään kuin
kukkaa kämmenellä. Ja kaikkien näiden vuosien jälkeen mulla on saatana oikeus
saada se. Ei yhtään vähempää"

Näinhän se on. Mutta entä sitten kun onkin jollekin se kaikki kaikessa? Olemmeko siihen tilanteeseen tyytyväisiä?? Jonkin aikaa varmaan kyllä, mutta entäs jos puolison kaikki mielenkiinto keskittyykin vain ja ainoastaan itseemme.. Puistattava ajatus. Itselläni ainakin huomion saamisen ja sen haluamisen "kauhuntasapaino" on hyvin arvaamaton. Otetaan esimerkiksi vaikka baari-ilta puoliskon kanssa: Totta kai haluan että hän huomioi mukana oloni tuomalla baaritiskillä käydessään minullekin juotavaa (tai ainakin kysyvän haluanko jotain). Haluan suukon silloin, toisen tällöin. Haluan hänen välillä rutistavan minut kainaloonsa omistajan elkein. Toisaalta haluan myös hänen juttelevan kavereidensa kanssa, samoin kuin itse haluan jutella muiden kanssa. Haluan käydä tanssimassa yksin tai kavereiden kanssa.. En voisi kuvitella että baariin lähdettäisiin kyhjimään kylki kyljessä ja olemaan vain kahdestaan, silloin voi yhtä hyvin jäädä vain kotiin. Toki tilanne on toinen rakastumisen ensihuumassa kun haluaa koko maailman näkevän millaisen aarteen on löytänyt ja silti elämässä ei ole muuta kuin tuo yksi ja ainoa ihminen..

Itse olen selkeästi "pariutuvaa" tyyppiä. Kun olen lukenut "sitoutumiskammoista", olen monasti miettinyt omaa sitoutumiskammoani. Yhdessä ollaan nyt eletty ja asuttu vuodesta -96, vieläkään ei ole kiire naimisiin.. Toisaalta tällä hetkellä tuo ei ole kyllä mistään kammoilusta kiinni, enemmän laiskuudesta kun ei jaksa lähteä järjestämään omia häitä, enkä toisaalta ole valmis menemään naimisiin missään virastossa. Kun itselleni se vihkitodistus ei ole minkään arvoinen, vain se todellinen halu olla toisen kanssa merkitsee. Toisaalta tietysti haluan jossain vaiheessa vahvistaa tämän "jo taivaassa määrätyn-liiton" myös papin aamenella... Itselläni tuo sitoutumiskammo ilmenee enemmän työelämän puolella. Muistan aikanaan minkä paniikkikohtauksen sain siinä vaiheessa kun työsopimustani vanhassa paikassa oltiin vakinaistamassa kiireapulaisen sopimuksesta. Tunsin että minut ahdistettiin nurkkaan, minun olisi PAKKO mennä töihin joka päivä viitenä päivänä viikossa, kahdeksan tuntia päivässä. En voisi enää vain ilmoittaa etten ehdi tänään töihin kun on parempaa tekemistä. Asiaan ei liittynyt mitenkään se että olin jo pari vuotta tehnyt säännöllisesti 38,5 tuntista työviikkoa (minimissään). Muutos oli työnantajan puolelta vain juridinen ja muutaman työn helpottava ja takasi minulle hieman paremmat lomat. Oman pääni sisällä tunsin kuitenkin jääneeni satimeen josta ei ollut muuta pakotietä kuin irtisanoutuminen... No taisin viihtyä vielä vajaan vuoden kyseisessä paikassa...

Joku viisas on joskus sanonut että saamme sen elämän jonka olemme ansainneet. Eikö se sitten päde myös parisuhteisiin? Saamme sen puolison jonka olemme ansainneet. Myönnän joskus tunteneeni jonkinlaisen kateuden piston jotkain naista kohtaan hänen kertoessaan millainen poikaystävä/mies hänellä on. Mielessä on häilähtänyt ajatus, miksen minä ole löytänyt tuollaista. S ei ole sitä tyyppiä joka kantaisi joka viikko kukkapuskan kotiin, ei hän välttämättä edes muista syntymäpäiviäni tai muita merkkipäiviä. Mutta oikeasti ajatellen tarvitsisinko minä edes sitä?? Eihän hän muista muidenkaan merkkipäiviä, ei vanhempieen, siskonsa tai kavereiden.. vaikkei hän tuo kallista ruusupuskaa tullessaan, saattaa hän tuoda jonkin pihalta löytämänsä "aarteen", ojentaa sen veikeästi hymyillen ja sanoa: "mä toin tän sulle!". Tai käydessään jääkaapilla tuo minullekin jonkin herkkupalan, tai sipsi- tai karkkipussin viimeinen herkku ojentuukin minun suuhuni. Eihän näillä ole mammonaista merkitystä mutta ne kertovat koruja ja ruusupuskia enemmän siitä kuinka paljon hän minua ajattelee..

Toiset valittavat puolisonsa mustasukkaisuudesta (tai sen puutteesta), toiset ovat itse äärimmäisen mustasukkaisia. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu jonkinlainen mustasukkaisuus. Jos toinen ei ole yhtään mustasukkainen on se mielestäni merkki siitä ettei toisella ole mitään merkitystä. Mutta, mustasukkaisuus ei saa olla rajoittava tekijä. Sormet eivät riitä näyttämään niitä kertoja kun olen kiukutellut S:n lähtiessä ulos kavereiden kanssa. Yleensä syystä tai toisesta on ollut tilanne etten itse voi/halua lähteä mukaan enkä haluaisi hänenkään menevän. Sama tilanne on kyllä ollut toisinkin päin. Tuolloin se pieni mustasukkaisuuden piru kuiskuttelee korvaani, että miksi sinne nyt on PAKKO mennä...? Kun toinen on mennyt fiilis laantuu ja yleensä laitankin perään viestin jossa toivottelen hauskaa iltaa ja muistutan että ihan kaikkia mieleen tulevia poikamaisia päättömyyksiä ei tarvitse toteuttaa. Samoin pieni mustasukkaisuuden pistos iskee kun olemme yhdessä viettämässä iltaa ja näen hänen halailevan jotain minulle vierasta naista, tai varsinkin jos se käsi jää liian pitkäksi aikaa viipyilemään siihen vyötärölle.. Tosin jos kyseessä on minulle tuttu nainen ei tätä tunnetta edes tule, sillä luotan siihen ettei miestäni kukaan vie. Ja jos vie niin silloin häntä ei ole minulle oikeasti tarkoitettu! Sillä eihän parisuhdetta voi kukaan ulkopuolinen rikkoa, kyllä se toimiminen ja onnellisuus on pariskunnan omissa väleissä eikä siinä jos jomman kumman elämään kävelee joku muu..

Summasummaarum.. Olemme omine tekoinemme vastuussa omasta elämästämme/parisuhteestamme/töistämme, ja tekomme aiheuttavat sen että saamme sen minkä ansaitsemme..

Hyvää Wappuwa kaikille osapuolille!!