Motivaatiota ja liikekannallepano

AJATUSTEN AAMIAINEN 29.11.2005
==============================

AAMUN AJATUS

On helppo arvioida miten jokin asia tehdään.
Paljon vaikeampaa on hilata itseluottamuksensa sille
tasolle, joka laittaa käärimään hihat ja tekee sen.

==========================

vanhat pois ja
UUTTA TILALLE

Pidä yhden viikon ajan mukanasi pieni muistilehtiö, johon
kirjaat aina sen asian, jonka kohdalla ajattelet "minun kyllä
pitäisi...". Pitäisi kirjoittaa kirje, soittaa puhelu, siivota
varasto, huoltaa auto, lähteä lenkille, varata aika lääkäriltä,
käydä tapaamassa mummoa, pyytää palkankorotusta, paikata
katto, rasvata kitisevä sarana, leipoa joulupiparit, ottaa
yhteyttä lasten opettajaan, uusia verhot ...

Ensimmäisen viikon ajan keräät ajatuksista kaikki sitä rasittaneet
"pitäisi" asiat paperille ja toisella viikolla aloitat hoitamaan
niistä yhden päivässä. Kolmannen viikon alkaessa näet omin silmin
kuinka monta asiaa olet saanut pois mieltäsi vaivaamasta ja tilalle
on tullut moninkertaisesti intoa, tyytyväisyyttä ja kohonnutta
itsetuntoa. Älä suotta odota kenenkään puhaltavan sinuun puhtia,
tee se itse.

- Jussi

=========================

Vuoden viimeinen maksuton yleisöluento
Nurmijärvellä 1. joulukuuta

HYVÄN MIELEN JA
VOIMAVAROJEN ILTA

Lammin Säästöpankki ja Positiivarit tarjoavat
Juhani Töytärin menestysluennon Saavutusten Seikkailu
Nurmijärvellä ylihuomenna 1.12.2005 klo 18.30-21.00

Ota sinulle tärkeät ihmiset mukaasi. Lupaan ettet
ehdi silmäillä kelloa ja odottaa tilaisuuden päättymistä.

http://www.positiivarit.fi/seikkailu

=========================

Miksi asiakas menetetään?

1 % Asiakas on kuollut.
3 % Asiakas on muuttanut.
5 % Asiakas on siirtynyt kilpailijalle.
9 % Asiakkaan mielestä hinta on liian korkea.
14 % Asiakas on tyytymätön tai tuntee itsensä huonosti kohdelluksi.
68 % Asiakkaan mielestä myyjä oli surkean vähän kiinnostunut
hänen asiakkuudestaan.

=========================
www.positiivarit.fi
=========================

Sähköpostiini tupsahtaa joka aamu positiivareiden ajatusten aamiainen. Yllä oleva on tiivistelmä tämän päivän motivaatio-paukusta. Jotenkin täytyy taas todeta että osu ja uppos. Eilinen koultusilta muistutti taas kuinka tärkeää on avata suunsa ja laittaa ajatus käytäntöön, sillä muuten huomaa jonkun muun tehneen niin ja silloin on enää turha valittaa että kun minä olisin halunnut... Huomaan valitettavan usein suunnittelevani asiat huolella, teen hyvinkin pikkutarkkoja suunnitelmia, mutta tosiaan sitten kun pitäisi oikeasti alkaa tapahtua, niin pitää ne pyykit pestä ja olohuone imuroida, käydä kaupassa ja lenkittää koira.. Loistavia tekoselityksiä joilla kaikki asiat voi siirtää huomiseen.. Mutta jos taas tänään päättäisi haluta ja alkaisi toimia, mihinkähän sitä pääseekään ennen seuraavaa syntymäpäivää??

Ai niin, kaikki mukaan tuonne Nurmijärvelle kuuntelemaan Jussin saavutusten seikkailua!!

melkeen julkkis...

Pöllin idean e:n sivuilta.. täytyyhän sitä tietää kuka julkimo on.. Ensimmäinen vaihtoetho oli Liv, toisena tarjoili Cristina Aguileraa, kolmanneksi Celin Dionia.. enpä ole koskaan tunnistanut muistuttavani ketään heistä... ;) Tuolta voi käydä testaamassa kuka olet

Almond Glaze

Jep, vuoden ensimmäiset ja samalla viimeist firman pikkujoulut... Aloitetaan päivän huonoista puolista. Kuka käski muuttaa keskelle korpea, kun missaa bussin, myöhästyy alunperin suunnitellusta aikataulusta lähes pari tuntia.. Kuka käskee pakkeloida huulet lähtiessä ja unohtaa sen jälkeen puna eteisen pöydälle sen sijaan että se löytäisi suoraan tiensä käsilaukkuun... Kuka käskee asennoitua vain ja ainoastaan siihen että juhla paikassa on kylmä eikä yhtään siihen että jatkopaikassa voi olla jumalattoman kuuma... Ai niin ja ne roihut voi viedä ovelle jo ENNEN tapahtuman alkua, se helpottaa perille löytämistä..

No, siis kaikkiaan, lähtemisen vastoinkäymisistä ja matkasta aiheutuneesta vitutuksesta huolimatta pääsin perille (soitin jo matkalta S:lle ja käskin tulla hakemaan mut kotiin, tuo oli juonu oluen, joten kieltäytyi). Löydettyäni vihdoin ja viimein oikeaan paikkaan, sain lämmintä glögiä, taivaallisen hyvää ruokaa ja kaikin puolin mukavaa seuraa.Pakollisten joulujuhla leikkien ja pukin vierailujen jälkeen ruokaa ja juomia lasketeltuamme päätimme siirtyä paikalliseen tanssi-ravaitsemusliikkeeseen.. Saapuessa väkeä ei ollut suuresti, mutta se ei menoa haitannut, oma porukka piisasi ja suhteellisen vapaa tanssilattia. Musiikista tuli meieleen lähinnä yläaste aikaiset discot, mutta toisaalta mikäs siinä nostalgia-fiilistellessä tanssilattialla. Vanhakin viihtyi, huomasi keräävänsä niin naisten kuin miesten katseita ja voi luoja kuinka hyvältä voikaan taas tuntua pieni säkenövä silmäpeli kauniin neitosen kanssa.. huomasin jopa alkuunsa häkeltyväni, sitten hymyileväni ja lopulta lähteväni täysillä leikkiin mukaan.. Emmekä vaihtaneet sanaakaan, ei tarvinnut, tuskin hän tosissaan olisi minua mukaansa halunnut, mutta hyvältä moinen huomio tuntui silti..

Kotimatka sujui ongelmitta, ihanat bussikuskin, ensimmäinen päästää panikoivan matkaajan ulos bussista nauraen vain:"koeta nyt päättää" ja toinen jättää kyydistä jo jonkin matkaa ennen kotipysäkkiä, kysyen sitä ennen olitko tuonne menossa.. Ihanaa kävellä reilu sata metriä pysäkiltä kotiin nautiskellen totaalisen hiljaisesta maailmasta, sammutetuista katuvaloista ja naapurin pihan valaistuksesta joka näytti kuinka postikorttimaisen huurteiset puut olivat ja kuinka kaunis luojan luoja maailma voi ollakaan..

Kaikkineen illasta jäi erittäin hyvä maku, jolla jaksaa jatkaa jouluun ja ylikin..

Sairasta

Päätä särkee, vatsassa kiertää... yjäk... no, elämä jatkuu..

Mustia sukkia

Loistava viikonloppu, kerta kaikkiaan.
Lauantaina siivousta, shoppausta, tuotteiden toimitusta ja samalla poikkeaminen katsastamaan frendien valmistuvaa taloa (UPEA!!!), kokkausta, saunomista... Ai niin tuossa kokkauksen vaiheessa tuli sitten poltettua tehokkaasti vasen käsi. Laittaessani mausteista makaroonilaatikkoa uuniin, hyökkäsi uuni kimppuun.. No puolisen tuntia käpälä kylmässä vedessä ja extra emolienttiä päälle niin ei kipuillut ennen saunaa. Saunassa alkoi luonnollisesti kirvellä oikein urakalla, sieltä tullessa suihkaus Cothivetiä (Kirveli niin peijoonisti) jonka jälkeen alkoi taas helpottaa.. Aamulla oli jäljellä vain hiukan kuivuuttaan kiristävä rupi, rakkuloista ei tietoakaan..

Sunnuntaina aamu otettiin rauhallisesti. Uuteen härveliin tutustumisella, koiralle naureskelulla ja lähtövalmisteluilla. Hurautimme anoppilaan noutamaan anopin ja sitten sairaalaan appiukkoa morjestamaan. Omasta viime käynnistäni oli vierähtänyt jo kolmatta viikkoa, joten täytyy kyllä todeta että muutos oli melkoinen. Sieltä kurkisteli pirteä, täysissä tolkuissaan oleva mies. Kipujahan tietysti vieläkin on, jalat ei vielä kanna ja jokainen pienikin ponnistus saa maailman pyörimään ja silmissä vippaamaan, mutta huumori kukkii ja sisulla sieltä tullaan. Kävimme ajeluttamassa häntä "rengasmatkalla", rullatuolila ympäri sairaalan. Kurkistus lasitetulta parvekkeelta ulkomaailmaan, pyörähdys aulassa katsomassa ihmisvilinää ja takaisin petiin.. Jostain kumman syystä matka kotiin ei tunnukaan enään kaukaiselta ajatukselta, varsinkin kun hoitaja naureskeli epäilevänsä ettei appi enää ole häntä kiusaamassa kun hoitaja palaa lomaltaan pohjoisesta viikon kuluttua... Toivotaan..

Luupäämme on pahuksen mustis. Vanhan herran ollessa saamaassa sitä vähäistä huomiota joka hälle muistetaan antaa, jyrää juniori häikäilemättä päälle. Suomen lätkämaajoukkue voisi tulla ottamaan oppia oikeaoppisesta taklauksesta, kuinka vastustaja sysätään huomaamatta syrjään.. Toinen juniorin mustiuden osoitus on totaalinen ignooraus. Vanhus makaa pedillään ja meikäläinen rapsuttelee sitä. Junnu tulee paikalle, ottaa omat rapsutuksensa toiselta kädeltä ja loppujen lopuksi istahtaa vanhuksen päälle... "Mitä, oliko siinä joku..." Karkailuista ja fasaanijahdista en viitsi edes mainita... vielä...

Mustia sukkia

Loistava viikonloppu, kerta kaikkiaan.
Lauantaina siivousta, shoppausta, tuotteiden toimitusta ja samalla poikkeaminen katsastamaan frendien valmistuvaa taloa (UPEA!!!), kokkausta, saunomista... Ai niin tuossa kokkauksen vaiheessa tuli sitten poltettua tehokkaasti vasen käsi. Laittaessani mausteista makaroonilaatikkoa uuniin, hyökkäsi uuni kimppuun.. No puolisen tuntia käpälä kylmässä vedessä ja extra emolienttiä päälle niin ei kipuillut ennen saunaa. Saunassa alkoi luonnollisesti kirvellä oikein urakalla, sieltä tullessa suihkaus Cothivetiä (Kirveli niin peijoonisti) jonka jälkeen alkoi taas helpottaa.. Aamulla oli jäljellä vain hiukan kuivuuttaan kiristävä rupi, rakkuloista ei tietoakaan..

Sunnuntaina aamu otettiin rauhallisesti. Uuteen härveliin tutustumisella, koiralle naureskelulla ja lähtövalmisteluilla. Hurautimme anoppilaan noutamaan anopin ja sitten sairaalaan appiukkoa morjestamaan. Omasta viime käynnistäni oli vierähtänyt jo kolmatta viikkoa, joten täytyy kyllä todeta että muutos oli melkoinen. Sieltä kurkisteli pirteä, täysissä tolkuissaan oleva mies. Kipujahan tietysti vieläkin on, jalat ei vielä kanna ja jokainen pienikin ponnistus saa maailman pyörimään ja silmissä vippaamaan, mutta huumori kukkii ja sisulla sieltä tullaan. Kävimme ajeluttamassa häntä "rengasmatkalla", rullatuolila ympäri sairaalan. Kurkistus lasitetulta parvekkeelta ulkomaailmaan, pyörähdys aulassa katsomassa ihmisvilinää ja takaisin petiin.. Jostain kumman syystä matka kotiin ei tunnukaan enään kaukaiselta ajatukselta, varsinkin kun hoitaja naureskeli epäilevänsä ettei appi enää ole häntä kiusaamassa kun hoitaja palaa lomaltaan pohjoisesta viikon kuluttua... Toivotaan..

Luupäämme on pahuksen mustis. Vanhan herran ollessa saamaassa sitä vähäistä huomiota joka hälle muistetaan antaa, jyrää juniori häikäilemättä päälle. Suomen lätkämaajoukkue voisi tulla ottamaan oppia oikeaoppisesta taklauksesta, kuinka vastustaja sysätään huomaamatta syrjään.. Toinen juniorin mustiuden osoitus on totaalinen ignooraus. Vanhus makaa pedillään ja meikäläinen rapsuttelee sitä. Junnu tulee paikalle, ottaa omat rapsutuksensa toiselta kädeltä ja loppujen lopuksi istahtaa vanhuksen päälle... "Mitä, oliko siinä joku..." Karkailuista ja fasaanijahdista en viitsi edes mainita... vielä...

Koira söi..

Muistanette ne kootut selitykset joita koululaiset opettajalle keksivät kun läksyt on tekemättä. Milloin oli vanhemmat epähuomiossa polttaneet aineen, milloin siihen oli kaatunut mitäkin, milloin oli ollut ovet lukossa ja laukku väärässä paikassa... Kaikkein parashan oli tämä: koira söi.. no, joskus sille on naureskeltu, eipä naurata enää. Tuo täystuho jota Wäiskiksi kutsutaan söi eilen sitten S:n ajosaappaan.. se oli sitten päälle parinsadan kertalaaki... Nyt ei oikein kunnolla edes tiedä pitäisikö kiittää vai tehdä koirasta rukkaset, se kun oli hakenut saappaat kellarin rappusilta (paikka jota pelkää kuin ruttoa)
Harkitsin jo häkin hankkimista, toisena vaihtoehtona olisi tietysti kuonokoppa.. elämme jännittäviä aikoja, katsotaan mitä pukki tuo Wänelle...

hengissä.. ehkä..

Ei sitä ihminen ainakaan nuorene näköjään.. Viikonloppu meni kauniisti messutellessa, ja nyt sen kyllä huomaa. En muista koska viimeksi olisi messujen jäljiltä ollut näin hajalla niin jalat kuin selkä, yleisestä väsymyksestä puhumattakaan. Tietyllä tapaa on rankkaa olla messuilla vain edustamassa, ilman että myy tai tyrkyttää mitään. Flaijereita tietysti jaettiin, mutta niitäkään kun ei tullut tyrkytettyä kaikkiin käsiin..

Nyt loppuvuosi meneekin sitten kontakteja peratessa, saa nähdä kannattiko tuo..

elämää toisten puolesta

Joskus vain menee sananmukaisesti kuppi nurin, enkä nyt tarkoita koiran ruoka tai vesikupin kipsahdusta lattialla. Olkoonkin että sekin harmittaa.

En ole itse täydellinen, en lähelläkään, enkä tee kaikkia asioita taiteen sääntöjen mukaan. Ymmärrän sen ettei kaikki ole samanlaisia kuin minä (luojan kiitos!). Jotain samankaltaisuuksia silti toivoisi: kun ilmoittaa jostain ja toivoo vastausta, on ihme jos edes kaksi kymmenestä edes reagoi asiaan välittömästi. Yksi ilmoittaa viime tipassa että hänellä on jotain muuta joka ajaa asiassa edelle ja loppujen osalta saa toivoa parasta ja pelätä pahinta (tai päin vastoin). Onko se tosiaan niin vaikeaa laittaa vastausta yksinkertaiseen kysymykseen? Pitäisikö minun muuttua niin skeptiseksi että luottaisin siihen ettei kukaan kuitenkaan ole kiinnostunut, joten mitä sitä suotta kenellekään mitään edes ilmoittamaan, mitä varten mitään edes järjestämään.. Välillä olen jo ollut valmis heittämään hanskat nurkkaan ja unohtamaan koko jutun, sitten seuraavassa hetkessä tapahtuu taas jotain joka herättää toivon, ehkä sittenkin.

Joitakin aikoja sitten eräältä tuli viesti jossa kertoi että nyt voisi olla aikaa, kutsui tapaamaan perjantai-iltana että saadaan asioita sovittua. Tyhmyyksissäni ilostuin ja ajattelin että jotain todellista edistystä olisi tapahtunut. Tapaamisen aikana kävi ilmi että ainoa syy miksi seurani kelpasi oli työasoiden (muiden) purkaminen, ja seuran puute kun mies lähti kavereiden kanssa kaljalle.. Olisihan häntä kiinnostanut yhteisen juttumme tekeminen JOS kaikki olisi kannettu eteen valmiina, kun kerroin että vain sellaisille jotka ovat jo jotain tehneet tuodaan asioita helpommaksi, katosi mielenkiinto.. No lopulta selvisi varsinainen syy, jos vaikka minulta olisi saanut ilmaisen lipun kauneus- ja terveys messuille.. Yllättäen nyt kun olisi ollut muuta asiaan liittyvää niin olikin tärkeämpää tekemistä toisaalla.. No, meressä on kaloja ja maailmassa ihmisiä, turha vain tulla uudestaan minulle asiasta itkemään, ei taida kiinnostaa enää..

nostalgiaa

Tänään on pikkusiskon syntymäpäivä. Jotenkin koko ajan oli fiilis että jotain muutakin tärkeää tässä päivässä oli. Äsken koneelle istahtaessa se iski mieleen. Olisin halunnut laittaa edes viestiä, muistuttaa olemassaolostani, kertoa muistaneeni, välittäväni. Mutta se aika on ollutta ja mennyttä. Ne valinnat on tehty ja niistä yritän pitää kiinni. Vaikka sisällä kaihertaakin pieni kaipuu menneeseen, se pieni hiertävä kivi joka kertoo ettei menneeseen ole paluuta. Silti ajatuksen voin uhrata ja vaikka illalla sytyttää kynttilän menneen muistoksi. En jossittele, en haikaile mahdottomia, elän vain nyt ja hautaan muistot taas vuodeksi eteenpäin...

Arvaamaton elämä

Aina ei elämä mene niinkuin suunnittelee. Aina ei voi pelata täysillä niillä korteilla jotka sattuu jaossa saamaan. Välillä sitä tekee vääriä valintoja, välillä taas oikeat valinnat johtavat vääriin lopputuloksiin. Toisinaan tosin käy niinkin että vaikka kaiken tekee niin väärin kuin mahdollista, niin lopputuloksesta voi nauttia ja kerätä kaiken kunnian, kunhan muistaa jättää paljastamatta että kaikki oli puhdasta elämän narripeliä..

Joitakin aikoja sitten olin onnellinen ystäväni puolesta, vuosien kissa-hiiri-leikki näytti vihdoin päättyvän ja tarina saavan onnellisen lopun. Aina ei siltikään käy kuin elokuvissa, ei tälläkään kertaa. Onneksi vanha viisaus näyttää silti pitävän kutinsa: mikä ei tapa se vahvistaa! Ja onneksi todellakin näyttää siltä että vahvasta tulee entistä vahvempaa. Miksi muuten heikoille ei koskaan käy näin. Miksi vahvoja usein testataan, kun toistet luikkivat elämän seinänvieriä pitkin selviten helpommalla. Ei sillä että minä haluaisin selvitä helpolla, elämä olisi pirun tylsää jos kaikki menisi liian helposti. Ihmettelen vain onko maailma kovempi vahvemmille, vai johtuuko se vain siitä että vahvempi uskaltaa ottaa riskiä ja testata rajojaan..

Niin hennon hauras on verkko mustan leskenkin
voittavatko kyyneleet kimmellyksen timantin
Ohjaako askeleet kohtalo tai sattuma
päättyykö tänään taas joku tarina
Elä tänään, elä nyt
ei huomista kukaan ole löytänyt

vuosi elämästäni

Huomasin tuossa että olen jotakuinkin vuoden pitänyt tätä blogia. Voisi olla aiheellista talletella näitä tekstejä johonkin talteen etteivät häviä taivaan tuuliin..

Samoin huomasin että on vuosi siitä kun teimme vuokrasopimuksen tästä huushollista. Aika on mennyt todella nopsaan.

Muutosten vuosi, koskakohan tämä jatkuva muutostelu laantuu.. toisaalta miksi sen pitäisikään, ehkä silloin pysähtyy ja sammaloituu..

hammastikkutehdas piip-piiip-piip...

Oliskos joku hammastikkuja vailla. Hullu juniorimme on päättänyt tehtailla tikkuja.. koko kämppä on täynnä haapatikkuja. Positiivista sinänsä, kenkien tuhoamisesta on siirrytty vähemmän kalliiseen tuhoon, vaikka saunapuut vähenee niin vähemmän tästä onneksi on haittaa kuin mamman kenkien mutustelusta.. mutta miten joku jaksaa pureskella noita tikkuja halosta (35 cm pitkästä ja n 10 cm halkaisijalla...)

Wänttyrä on vissiin myös nielaissut vinkulelun pillin, koirasta kun kuuluu enempi tai vähempi koko ajan vaan piip-piip-piip.. vai onkohan sillä sisäinen kännykkä.. Onneksi ulkona sentään haukkukin irtoaa ja nuuskiessaan tuo kuulostaa ihan pölynimurilta..

Pari päivää sitten sattui hiukka äksidenttiä: S heitteli wäntylle frisbeetä ja kumartui sitten ottamaan lättyä maasta, koira (joka kuvittelee myös olevansa kengurun tai jäniksen jälkeläinen) pomppasi suoraan S;n nenään, tulos: ilmeisen murtunut nenärusto ja kaunis kenttäturvotus.. Onneksi tuli pari viikkoa sitten ostettua Lidlistä kylmätyyny joka onneksi oli valmiiksi pakkasessa, pahimmalta mustuudelta vältyttiin...

Voi elämä.. huomenna taas messuille.. tulkaahan morjestamaan viikonloppuna..

Pari muistikuvaa lähimenneisyydestä...

Juniori on pelkkää kinttua ja kuonoa..

Ensilumi havahdutti naapurit taas näyttäytymään pihamaalla...

Elämäni miehet..

Soffalöhöystä

"Menisiksä mun kanssa naimisiin?" Kuuluu toiselta sohvalta ja käsi ojentuu toista sohvaa kohden.
Pienen hetken hiljaisuus, suklaan rippeiden nielaisu, huokaus:"Onks tää nyt virallinen kosinta?", "No jos olis, niin menisitkö?"
Sekunnin tuhannesosan harkinta:"Tietty menisin, joo."
"Ai, miks?" Hetken tuumaus:"Noku haluun tehdä sun kanssa juusooskareita ja lottaemilioita ja vanheta yhdessä ryppyiseksi ja harmaantuneeksi..."
"Mulla on jo ryppyjä.."
"..ja mulla harmaita hiuksia"
Hillitön naurukohtaus