Suhteellisuusteoria

Jostain kumman syystä kevät tuppaa olemaan ihmissuhteiden kulta-aikaa. Häitä suunnitellaan innoissaan, solmitaan uusia suhteita ihanan rakastuneina, toisaalta taas myös lakaistaan kuihtuneet suhteet haravoinnin myötä pois päiväjärjestyksestä.. Ympärillä on nytkin tapahtumassa kaikkia näitä.

Kerrankin kun itse ei ole tapahtumien keskipisteessä voi analysoida tilanteita matkan päästä ja ilman "turhia" intohimoja. Erääseen leiskuvaiseen parisuhteeseen tutustuminen herätti mietteitä siitä mitä oikeasti puoliskoltamme haluamme:

"Kun sitä ei oikeastaan pyydä muuta kuin että saisi olla jollekin se Number Uno.
Joku joka menee kaiken muun ylitse prioriteeteissa. Joku jota pidetään kuin
kukkaa kämmenellä. Ja kaikkien näiden vuosien jälkeen mulla on saatana oikeus
saada se. Ei yhtään vähempää"

Näinhän se on. Mutta entä sitten kun onkin jollekin se kaikki kaikessa? Olemmeko siihen tilanteeseen tyytyväisiä?? Jonkin aikaa varmaan kyllä, mutta entäs jos puolison kaikki mielenkiinto keskittyykin vain ja ainoastaan itseemme.. Puistattava ajatus. Itselläni ainakin huomion saamisen ja sen haluamisen "kauhuntasapaino" on hyvin arvaamaton. Otetaan esimerkiksi vaikka baari-ilta puoliskon kanssa: Totta kai haluan että hän huomioi mukana oloni tuomalla baaritiskillä käydessään minullekin juotavaa (tai ainakin kysyvän haluanko jotain). Haluan suukon silloin, toisen tällöin. Haluan hänen välillä rutistavan minut kainaloonsa omistajan elkein. Toisaalta haluan myös hänen juttelevan kavereidensa kanssa, samoin kuin itse haluan jutella muiden kanssa. Haluan käydä tanssimassa yksin tai kavereiden kanssa.. En voisi kuvitella että baariin lähdettäisiin kyhjimään kylki kyljessä ja olemaan vain kahdestaan, silloin voi yhtä hyvin jäädä vain kotiin. Toki tilanne on toinen rakastumisen ensihuumassa kun haluaa koko maailman näkevän millaisen aarteen on löytänyt ja silti elämässä ei ole muuta kuin tuo yksi ja ainoa ihminen..

Itse olen selkeästi "pariutuvaa" tyyppiä. Kun olen lukenut "sitoutumiskammoista", olen monasti miettinyt omaa sitoutumiskammoani. Yhdessä ollaan nyt eletty ja asuttu vuodesta -96, vieläkään ei ole kiire naimisiin.. Toisaalta tällä hetkellä tuo ei ole kyllä mistään kammoilusta kiinni, enemmän laiskuudesta kun ei jaksa lähteä järjestämään omia häitä, enkä toisaalta ole valmis menemään naimisiin missään virastossa. Kun itselleni se vihkitodistus ei ole minkään arvoinen, vain se todellinen halu olla toisen kanssa merkitsee. Toisaalta tietysti haluan jossain vaiheessa vahvistaa tämän "jo taivaassa määrätyn-liiton" myös papin aamenella... Itselläni tuo sitoutumiskammo ilmenee enemmän työelämän puolella. Muistan aikanaan minkä paniikkikohtauksen sain siinä vaiheessa kun työsopimustani vanhassa paikassa oltiin vakinaistamassa kiireapulaisen sopimuksesta. Tunsin että minut ahdistettiin nurkkaan, minun olisi PAKKO mennä töihin joka päivä viitenä päivänä viikossa, kahdeksan tuntia päivässä. En voisi enää vain ilmoittaa etten ehdi tänään töihin kun on parempaa tekemistä. Asiaan ei liittynyt mitenkään se että olin jo pari vuotta tehnyt säännöllisesti 38,5 tuntista työviikkoa (minimissään). Muutos oli työnantajan puolelta vain juridinen ja muutaman työn helpottava ja takasi minulle hieman paremmat lomat. Oman pääni sisällä tunsin kuitenkin jääneeni satimeen josta ei ollut muuta pakotietä kuin irtisanoutuminen... No taisin viihtyä vielä vajaan vuoden kyseisessä paikassa...

Joku viisas on joskus sanonut että saamme sen elämän jonka olemme ansainneet. Eikö se sitten päde myös parisuhteisiin? Saamme sen puolison jonka olemme ansainneet. Myönnän joskus tunteneeni jonkinlaisen kateuden piston jotkain naista kohtaan hänen kertoessaan millainen poikaystävä/mies hänellä on. Mielessä on häilähtänyt ajatus, miksen minä ole löytänyt tuollaista. S ei ole sitä tyyppiä joka kantaisi joka viikko kukkapuskan kotiin, ei hän välttämättä edes muista syntymäpäiviäni tai muita merkkipäiviä. Mutta oikeasti ajatellen tarvitsisinko minä edes sitä?? Eihän hän muista muidenkaan merkkipäiviä, ei vanhempieen, siskonsa tai kavereiden.. vaikkei hän tuo kallista ruusupuskaa tullessaan, saattaa hän tuoda jonkin pihalta löytämänsä "aarteen", ojentaa sen veikeästi hymyillen ja sanoa: "mä toin tän sulle!". Tai käydessään jääkaapilla tuo minullekin jonkin herkkupalan, tai sipsi- tai karkkipussin viimeinen herkku ojentuukin minun suuhuni. Eihän näillä ole mammonaista merkitystä mutta ne kertovat koruja ja ruusupuskia enemmän siitä kuinka paljon hän minua ajattelee..

Toiset valittavat puolisonsa mustasukkaisuudesta (tai sen puutteesta), toiset ovat itse äärimmäisen mustasukkaisia. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu jonkinlainen mustasukkaisuus. Jos toinen ei ole yhtään mustasukkainen on se mielestäni merkki siitä ettei toisella ole mitään merkitystä. Mutta, mustasukkaisuus ei saa olla rajoittava tekijä. Sormet eivät riitä näyttämään niitä kertoja kun olen kiukutellut S:n lähtiessä ulos kavereiden kanssa. Yleensä syystä tai toisesta on ollut tilanne etten itse voi/halua lähteä mukaan enkä haluaisi hänenkään menevän. Sama tilanne on kyllä ollut toisinkin päin. Tuolloin se pieni mustasukkaisuuden piru kuiskuttelee korvaani, että miksi sinne nyt on PAKKO mennä...? Kun toinen on mennyt fiilis laantuu ja yleensä laitankin perään viestin jossa toivottelen hauskaa iltaa ja muistutan että ihan kaikkia mieleen tulevia poikamaisia päättömyyksiä ei tarvitse toteuttaa. Samoin pieni mustasukkaisuuden pistos iskee kun olemme yhdessä viettämässä iltaa ja näen hänen halailevan jotain minulle vierasta naista, tai varsinkin jos se käsi jää liian pitkäksi aikaa viipyilemään siihen vyötärölle.. Tosin jos kyseessä on minulle tuttu nainen ei tätä tunnetta edes tule, sillä luotan siihen ettei miestäni kukaan vie. Ja jos vie niin silloin häntä ei ole minulle oikeasti tarkoitettu! Sillä eihän parisuhdetta voi kukaan ulkopuolinen rikkoa, kyllä se toimiminen ja onnellisuus on pariskunnan omissa väleissä eikä siinä jos jomman kumman elämään kävelee joku muu..

Summasummaarum.. Olemme omine tekoinemme vastuussa omasta elämästämme/parisuhteestamme/töistämme, ja tekomme aiheuttavat sen että saamme sen minkä ansaitsemme..

Hyvää Wappuwa kaikille osapuolille!!

Monta pientä ihmeellistä asiaa..

Tämä on ollut outo viikko. Uskomattoman paljon on mahtunut yhteen vaivaiseen viikkoon. Toisaalta eipä tällä viikolla ole tullut lorvittua, vaan töitä on tullut paiskittua aamusta iltaan. Niillekin osapuolille joille en vielä ole kertonut meileissä tai puhelimitse niin olen nyt kuukauden päivät ollut "vieraalla töissä". Minä joka vannoin ja vakuutin etten halua/kaipaa/ehdi enää 8-16 duuniin, niin kuinkas sitten kävikään... No toisaalta tämä on kyllä tehnyt kaikin puolin hyvää. Aamulorvinnat on taaksejäänyttä elämää, duuni joustaa kuitenkin tilanteen mukaan ja mikä parasta homma jonka piti olla "aivotonta naputtelua" on osoittautunut huomattavasti enemmän aivonystyröitä kiusaavaksi. Jostain kumman syystä näköjään ajaudun tietokoneen äärelle aina siinä vaiheessa kun jossain firmassa vaihdetaan järjestelmää ja kuinka ollakaan meikäläinen on se joka pähkäilee kuinka homma toimisi ongelmitta.. *virn* toisaalta mikä sen ihanampaa kuin väitellä atk-tukihenkilöiden (niiden oikeiden) kanssa siitä voiko ohjelmalla tehdä jotain vai ei.. Tänään kyllä hakkasin päätä seinään toista tuntia raporttien tulostuksen suhteen.. Vaikka mitä tein ei ohjelma suostunut antamaan ensimmäistäkään tulostetta vaikka alkuviikosta toimi ongelmitta.. toisaalta silloin kyllä tulostettiin ihan eri juttuja...

Ai niin se piti vielä todeta huvittavana pikkuseikkana: eilen selatessani hälytyspäiväkirjaa yhden ongelman ratkonnan kanssa repesin totaalisesti kun kone kertoi: "Uusi vuoroesimies kirjautunut järjestelmään" ja meikäläisen nimi perässä... Yhdelle pomoista kun asiasta kuittailin niin totesi vaan pokkana, jotta täällä asema riippuu käyttöoikeuksista.. saan kuulemma vastata puhelimeenkin tuolla nimikkeellä.. *virn* no palkkanauhassa lukee kyllä vaan tallentaja..

No muuhun asiaan... Outo kyllä tämä murphyn lakikin: silloin kun ei ole mitään, niin ei todellakaan ole mitään, ja sitten kun on duuneja niin niitä työnnetään ovista ja ikkunoista. No saa nähdä mitä kaikkea saa valmiiksi ennen syksyä, todellakin PALJON on tapahtumassa..

Jollain tasolla mieli on aika haikea. Koko viikon olen miettinyt mitä tein vuosi sitten tähän aikaan. Sellainen pieni ikävä jäytää jossain tuolla sydänalassa, kun mietin ettei enää voi samalla tapaa lähteä thaikkuihin.. toisaalta eipä sielä ne majoittumiset ole mitenkään kalliita joten vaikkei majoitusta valmiina olekaan.. mutta kuitenkin jotenkin se kotoisa oleilu sielä tuntui niin hyvältä.. Hyvänä tai huonona puolena sanottakoon jottei sielä juhlittu wappua, joten viime vuonna muistin koko keväisen karkelon olemassaolon vasta siinä vaiheessa kun S viestissä toivotteli wappuja.. no ei sillä eipä huomennakaan ole suuria suunnitelmia biletysten suhteen. Jos olisi lämmintä niin loikoisin varmaan pihalla, nyt on sitten harkinnassa vaihtoehdot: lintsille/pihan haravointi/espalle kuuntelemaan DAD/muutaman frendin kyläily... sen tiedän että rennosti tulee otettua ja alkoholilla ei tule olemaan osuutta asiaan..

Taidanpa mennä laittamaan perunat kiehumaan että saa perunasalaatin ainekset valmiiksi...

Ensin pelkää että kuolee, sitten ettei kuolekaan...

Jep, vuoden 2005 krapulat on avattu.. Lauantaina tallille mennessä totesin että nyt sitten auto jää yöksi tänne ja korkkasin päivän toisen nallen (eka tuli otettua himassa jo sapuskan yhteydessä). Jostain kumman syystä kaikkien suhtautuminen oli : eksä ookkaan autolla...?
Ilta oli kaikkineen onnistunut, mukavaa seuraa, pitkiä keskusteluita asumisesta, autoista (ihan vähän moottoripyöristä), matkailusta, häistä ja meikkauksesta..
Luonnollisesti piti olla myös se pieni illan välienselvittely, jonka puimista jatkettiin sitten aamulla krapulan syövereissä..
Huomio: ei kannata lähteä dokaamaan jos ei ole varmistanut kotoa löytyvän myös särkylääkettä (siis muutakin kuin panadolporetta). Infernaalinen hedari, norjan kielioppi ei vieläkään ole kunnolla hallussa vaikka sitä tuli kyllä harjoiteltua.. Ja oikeasti eniten harmittaa se ettei pihalle saanut tehtyä mitään koko sunnuntain aikana...

muumimuumi..

jotenkin aivot ei jaksa toimia joten meemataan taas Blogoslaviaa,tällä kertaa kirjallisuuden puitteissa:


# 1. Olet joutunut Fahreinheit 451:n maailmaan - mikä kirja haluaisit olla?
Andre Pieyrde De Mandiarguesin Tyttö ja moottoripyörä

# 2. Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?
Monen monituista kertaa.. Muistelin juuri eilen kuinka aikanaan sydämeni oli ryöstänyt iki-ihana Robin Hood.. ja ennenkaikkea se 80-luvulla tv:ssä pyörinyt versio.. toisaalta joudun myöntämään ettei meikäläisellä ole enää hajuakaan mikä tuo näyttelijä oli nimeltään..


# 3. Mitä luet tällä hetkellä?
Jari Tervon Myyrä.. ei ehkä parasta Tervoa, muttei pahinkaan, nyt kun on päässyt juttuun sisään...


# 4. Mikä on viimeisin kirja jonka ostit?
Juuri tuon tervon, tosin osto ei ollut tarkoituksellinen, jäi vain kirjakerhosta peruuttamatta...


# 5. Mikä on viimeisin lukemasi kirja?
Ööö... Taisi olla joku johtamistaidon kirja... Nimi ei jäänyt mieleen, opit toivottavasti jäivät


# 6. Mitkä viisi kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Arvatenkin jotkut viisi joita en ole vielä lukenut... toisaalta jos valinnan tekee lukemistani niin..
- Maija Poppanen
- Luolakarhun klaani (ja koko sarja tietenkin)
- Belgranionin taru (koko sarja)
- Taru Sormusten Herrasta
- Sinuhe Egyptiläinen


# 7. Kenen haluaisit jatkavan meemiä ja miksi?
Jaa-a.. jos joku sattuu tämän lukemaan niin... :)

ny se iski..

hä-ätshii... *niisk niiskk*
Jep, nyt se flunssa sitten sai meikäläisenkin.. onneksi on sentään viikonloppu joten saanen nukkua rauhassa..

Luontohavainto: pihalla keikuttelee tämän kevään eka västäräkki, eli kesään on enää vähän aikaa...

iltaviesti

Olihan taas päivä.. eilen tuli "paniikkihälytys" ja käsky matkata nokialle, joten aamulla pitskuun, pari tuntia rehkimistä kamoja pakuun, mimmit ohjaimiin ja kokka kohti nääsvilleä.. Tarkoitus oli siis todellakin ajaa suoraan Nokialle kulkematta Tampesterin kautta, mutta kummasti sitä taas huomas: "hei! eix tuosta pitäny kääntyä... joten sitten ajettiin sightseen oikein rantatien kautta.. Nokialta löytyi oikea talo heti ensi yrittämältä, ja onneksi paikalla oli myös yksi kappale raavaita OIKEITA miehiä, tämä herrasmies tarjoutui heti kättelyssä auttamaan kamojen kantamisessa varastoon..

Auton tyhjäyksen jälkeen suunta kohti "keskustaa" postiin, sitten heittämään murua rinnanalle ja lopuksi taas autoillen kohti stadia.. Muutoin ihan nautinnollista kurvailu tuollaisella ranskalaispakulla, mutta täytyy kyllä todeta ettei monsourien ajatusmaailma sovi muun maailman kanssa yksiin.. Yleensähän auton nopeusmittari ilmoittaa nopeuden ...40-60-80-100-.... mutta tuossa härvelissä mittari näyttikin --30-50-70-90-110... joten kaasujalkani ja salaman liikeradat tuntevien ei tarvinne miettiä mitä mahtoi mittari näyttää varsinkin paluumatkalla.. onneksi ei menny löpöt omasta pussista... *virn* mutta siis kaikkiaan oikein virkistävää vaihtelua elämään..

Mustarastaiden yö

No huh!!! Ymmärtäisin kyllä jos nyt olisi täysikuu, mutta kun ei ole.. Viime yö oli taas pitkästä aikaa todella paha: Toiset kärsivät "liskojen" yöstä dokaamisen jälkeen. Itsellä on näitä levottomia öitä ihan keskellä viikkoa ja minimalistisen alkoholimäärän jälkeen (lasi kuoharia ja pullo olutta). Uneni eivät varsinaisesti olleet painajaisia, kävelin unissani varmaan 4-5 kertaa yhden yön aikana, en onneksi kauas vaan havahtuminen tapahtui joka kerta viimeistään keittiössä (meillä käymättämille tiedoksi: makkarista on ovi vain keittiöön). Joka kerta olin matkalla estämään jonkin tekemistä, jotain ei saanut tehdä vielä, sillä en ollut ehtinyt varmistaa että se tulisi tehtyä oikein.. jokaisen heräämisen jälkeen yritin miettiä pääni puhki mistä oli kyse: tiedostojen syöttämisestä koneelle, koiran ruokinnasta..? kuitenkin jotain tehdessä piti osata yhdistää kaksi asiaa oikein jotta homma toimisi.. Ärstyttää vain kun ei tiedä mistä on kyse..

Niin mustarastas.. sillä ei varsinaisesti ole mitään tekoa noiden unien kanssa, sen lauluun oli vain mukava herätä tänäkin aamuna. äsken katselin kuinka punakylkirastaat (ja muutama mustis) perkasivat pihaa. Punakyljet eivät oikeastaan edes eroitu tuosta kellertävän-vihertävän-ruskehtavasta maasta, mutta huomio kiinnittyy niiden heitellessä lehtiä, on kuin piha itsessään olisi herännyt eloon.. Äsken ensimmäistä kappaletta kirjoittaessani huomasin sivusilmällä metsikössä liikettä. Luulin että sieltä tulisi/menisi vakiovieras rusakko joka käy naapurin pihalla joka aamu, mutta katsoessani tarkemmin havaitsin että metsässä menikin kolme peuraa.. Eli pihalla on vilkasta!

Mutsi naureskeli kun kerroin eläin bongailuista, silloin kun ensimmäinen mustarastas ilmaantui pihamaalle, että voisi luulla etten olisikaan maalta kotoisin. En minä varsinaisesti eläimiä ihmettele, tai ihmettelenpäs, lähinnä hämmästelen sitä kuinka paljon enemmän villieläimiä olen nähnyt täällä kuin mitä lapsuudessani. Toisaalta ehkä tuo johtuu siitä että tässä ei ole ympärillä aakean laakeaa peltoa joka pitäisi kaiken toiminnan kauempana, täällä ei ole eläinten perään meuhkaavia koiria, eikä kissoja jotka vaanisivat lintuja.. Aatu tykkää yhtä lailla istua rappusilla ja katsella mitä ympärillä tapahtuu, ei sillä ole tarvetta hätistellä pikkuotuksia omalta reviiriltään.. tosin odotan mielenkiinnolla sitä kertaa kun aatu ja herra fasaani osuvat pihalle yhtä aikaa.. lenkillä ollessa kun fasu oli aatun mielestä kovin kiinnostava eikä sitä silloin päässyt tutkailemaan lähemmin... *virn* tästä tulee upea kesä!!

maanantaimasennus

No, totta puhuen on väärin puhua masennuksesta, enempi kyse oli totaalisesta väsymyksestä..

Lauantai-iltana ei tullut puuhattua mitään saunomista mainittavampaa, mutta sunnuntai.. Messuilta kaupan kautta himaan ja pika siivous, skonssien paisto ja istuttamaan tulppaaneja. Kahdeksalta saapui frendejä ja sitten alkoi elämän tutkailu joka oli sitten väkisin poikkaistava kun tuhkimot oli muuttumassa kurpitsoiksi..

Maanantaina oli taas herätys ennen auringon nousua, ja voi tauti että väsytti, tuntui ettei mistään tule mitään.. koko päivä meni melkoisessa sumussa, päässä pyöri ja fiilis oli kuin pää olisi muurahaispesässä.. jollain sisäisellä henkarilla jaksoin sinnitellä neljään, jonka jälkeen ajelu himaan (ei mitään muistikuvaa ajomatkasta) hiukan murkinaa nassuun ja soffalle elpymään.. kyllähän sitä sitten jopa kasin maissa heräsin sen verran että kykenin saunapuita pilkkomaan..

Onneksi messuja on vain suunnilleen kerran kuussa... *huokaus*

Keväthulluus

Muutaman päivän on ollut todellista matalalentoa tämä elämä. Osin hoppuilu on johtunut taas ahnehtimisesta, kun ei osaa sanoa ei, niin ei osaa sanoa ei... Työpäivät ovat olleet sellaisia vaatimattomia 10-13 tuntisia rupeamia, mutta ei se haittaa, kun nauttii työstään. Toisaalta vaikka kuinka nauttisi eihän näitä päiviä ihan iänkaiken jaksaisi, mutta tällaisen "buusterina" oikein virkistävää...

Tämän viikonlopun olen taas vaihteeksi messuilla, tällä kertaa on ohjelmistossa Oma koti messut (juu ja puutarha ja mökki). Messut on kivoja, vaikka jossain määrin toki rankkojakin, mutta ilmeisesti tällä kertaa ei ole totaalista hyytymistä tapahtunut, ainakaan näiden parin ekan päivän aikana. Nimittäin eilen kun kotiuduin tuossa seiskan pintaan niin totesin että S oli pihalla vesisateessa tuhoamassa myyrien talvisia rakennustyömaita. Kipaisin pikapikaa sisään vaihtamaan vaatteet ulkoilunkestäviin ja painuin vesisateeseen. Myyrätalkoot olivat jo loppusuoralla, ja kun S kehui hiukan aiemmin peseensä vulvun niin ajattelin vihdoin ja viimein pesaista bublenkin, eli...

Mahtoivat naapurit ihmetellä kun meikäläinen viuhtoo vuorostaan vesisateessa ensin letkun ja vesisuuttimen kanssa autoa huuhdellen, sen jälkeen pari kierrosta liuotinpesua ruiskien, välillä taas huuhdellen, lopuksi vielä ämpärillinen kuumaa vettä autoshampoolla rikastettuna ja sen jälkeen vielä huuhtelukierros.. vahausta en sentään yrittäny, siihen hommaan ei varmaan tuo sää olisi ollut paras mahdollinen.. *virn* Mutta, olihan mukava tänään lähteä liikenteeseen puhtoisella autolla.. ainut huono puoli oli että puhtaassa autossa kun erottuvat niin tilkkutäkki-tyylinen maalaus kuin ruostetiplatkin... no, ehkäpä kesällä tapahtuisi ihme ja saisi pinnat tasavärisiksi...

No ei se mitään, jos tuo intoilu olisi ollut vain eilen; tänään kotiuduttuani messuilta, taas tuossa seiskan maissa, vaatteiden vaihtoon, pari voikkaria nassuun ja pihalle.. pari tuntia tuli rapsuteltua haravan kanssa pihanurmea ja sahattua vielä saunapuutkin... kun tuli pimeää niin sisälle kokkaamaan lasagnea.. nyt taitaa kyllä olla puhti loppu tälle päivälle.. mitähän sitä huomenna keksis..

Unta vain

Näin viime yönä todella oudon unen (taas). En oikeastaan muista koko unta, mutta pieni pätkä siitä nousi nyt aamusta erittäin vahvasti mieleen: olen pihalla ja ilmassa lentää parvi pikkulintuja (varpusia kenties, lajilla tuskin on merkytystä). Nostan oikean käteni ilmaan, kuin tarjoten linnuille syötävää. Kaksi linnuista lennähtää istumaan sormilleni ja nähtyään ettei kädessä olekaan mitään ne nokkivat paljasta kämmentäni nyppien ihoa. Tunnen yhä nuo nyppäisyt kämmenpohjassani. Lintujen nokkiminen ei satu, eikä oikeastaan edes tunnu epämielyttävältä, tunnen vain että itseäni harmittaa kun kädessäni ei ollutkaan mitään...

Mielenkiintoista

Vakioluettavissani Blogstarissa oli mielenkiintoinen pohdinta naisten "helmasynneistä". Tuli muuten mieleen minkä ihmeen takia noitakin kutsutaan helmasynneiksi, miksei lahjesynneiksi, tosin kyllähän joskus kuulee puhuttavan muillakin nimikkeillä, mutta kuitenkin... Onko tämä siis tulkittava niin ettei miehillä muka ole ollenkaan syntejä, vai ovatko heidän syntinsä sitten jo niitä perinteisiä perisyntejä (toisaalta kyllähän naisetkin niihinkin sortuvat)... Mutta siis, takaisin aiheeseen...

Voi kuinka oikeassa neiti BS oli tälläkin kertaa. Nainen voi olla toista naista kohtaan niiin paha peto että oksat pois. Itse olen työskennellyt niin naisvaltaisissa työpaikossa kuin miesvaltaisissa, ja täytyy kyllä myöntää että pääsääntöisesti viihdyin paremmin miesvaltaisissa paikoissa. Toisaalta tuo johtunee omasta luonteenpiirteistäni. Epävarmuus, sitäkin meikäläisestä löytyy, mutta ennenkaikkea myönnän kyllä tarpeen niin vaatiessa ( ja välillä vaatimattakin, pelkäksi huviksi) hyödyntävän heikkouttani. Minkä ihmeen takia pitäisi "heikon" naisen kantaa mitään painavaa jos lähistöllä on tarkoitukseen loistavasti soveltuva väline = mies. Toisaalta taas nautin suunnattomasti niistäkin tilanteista kun joku "rinssi uljas" rientää pelastamaan heiveröistä neitosta pulasta ja tuolla hetkellä käärin hihat ja tartun itse täydellä teholla tehtävään työhön, on se sitten autoon/moottoripyörään liittyvää problematiikkaa, tahi pesukoneen siirtämisestä pisteestä a pisteeseen b..

Mutta siis, vaikka nainen voi olla raaka, julma ja häijy kanssasisariaan kohtaan, voi tilanne olla myös erittäin toisenlainen, sen olen oppinut tässä parin viime vuoden aikana. Nainen voi todellakin olla myös lojaali kaltaiselleen. Toisaalta ehkäpä tuo lojaalisuus vaatii sen pienen varmuuden ettei oma asema ole uhattuna. Jos minulla on kaikki hyvin ja voin antaa toisillekin sen mahdollisuuden että heilläkin olisi kaikki hyvin, ehkä jopa paremmin kuin minulla niin miksipä ei. Mutta jos naisena tunne hetkenkin että asemani on tavalla tai toisella uhattu niin kummasti kaivautuu taas tiikerin kynnet esiin... toisaalta oikein "paijaamalla" voin taas rauhoittua kehräilemään nauttien omasta tilanteesta ja antaen toisten saavuttaa haluamansa..

Lunssaa

Ho-hoijaa.. kun olisi vihdoinkin ollut päivä aikaa ottaa rennosti ja nauttia olemassaolostaan niin paskat!! Itsellä juilii vasenta polvea kuin joku puukolla pistelisi, ja S makaa soffan pohjalla 39 asteen kuumeessa.. pahintahan tässä on se että S:n lunssa alkoi toista viikoa jatkuneella polvikivulla, joten nyt kauhulla odottelen missä muodossa tämä virus meikäläiseen loppujen lopuksi iskee..

Olen aina ihmetellyt kuinka onneton rääpäle (kuvainnollisesti) miehestä tulee sairastaessaan. Ymmärrän toki kun kuume viuhtoo noissa lukemissa niin ei jaksa/voi tehdä oikein mitään, mutta vaikka kyseessä olisi hiukan hillitympikin sairastelu, niin ajatuskin siitä että miehen pitäisi esimerkiksi kyetä valmistamaan ruokaa tai laittaa tiskikone päälle on suorastaan naurettava. No toisaaltahan sitä vartenhan on nainen.. *virn*

Mutta sitten kun sairastava osapuoli on nainen, pitää hänen luonnollisesti kyetä hoitamaan omat teenkeitot, koiran ulkoilutukset ja käydä omasta puolestaan apteekissa..

en ole katkera mutta kuitenkin.. onneksi vielä olen terveenä *koputtaa maalaamatonta puuta*

keväthuumaa

Kumma juttu mitä kevät saa ihmisen mieleen. Katsoin juuri hetki sitten "Sinulle on postia"-leffan, vanha ihanainen lälly. Jotenkin tuo kuitenkin tällä kertaa pisti miettimään: kuinka monta kertaa asiat vain tapahtuvat. Se mikä vaikuttaa pahimmalta takaiskulta osoittautuu viimekädessä parhaaksi mahdolliseksi onnenpotkuksi. Entäs sitten kun puhutaan ihmissuhteista..

Ihmissuhdekiemurat on aika vaikeita kaiken kaikkiaan, välillä joutuu ajattelemaan muita, välillä pitää ajatella itseään, mutta ennenkaikkea silloin kun on pallottelun kohteena rakkaus vs ystävyys, niin voi olla parempi valita se ystävyys, rakkaus kun voi palaa loppuun ja sen jälkeen ei aina voi olla ystäviä.. Toisaalta eivät ne ystävätkään aina ole ikuisia. valitettavasti vaikka joskus ajattelee ettei jostain ystävästä luovu koskaan niin sitä saattaa vain huomata "kasvaneen erilleen", kuka siinä sitten on muuttunut, itse vai toinen, sitä on paha mennä sanomaan.. Toisaalta taas on onneksi niitä ystäviä joita ei ehkä vuosiin näe ja silti huomaa ettei ystävyydessä ole hävinnyt mitään, fiilikset, asiat ja kaikki menee kuten ennenkin kun taas kohtaa..

Niin, kevät on muutoksen ja uuden alun aikaa. Jotenkin keväisin tuntuu että pitää putsata pöytä päästäkseen eteenpäin. Jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta tilalle. En suinkaat tarkoita että joka kevät tulisi hinku vaihtaa parisuhdetta (paraneeko se muka vaihtamalla, tuskin) tai että joka kevät pitäisi pistää huusholli remonttiin tai muuttaa. Lähinnä kevät saa ajattelemaan ajatusten ja pinttyneiden tapojen tuuletusta, jos pyrkisin tänäkin vuonna luopumaan edes yhdestä pahasta tavasta. Hoitamaan edes yhden asian paremmin kuin viime vuonna. jos..jos... jos.. jos jonain vuonna vaikka päättäisin luopua jossittelusta ja oikeasti katsoa mihin kaikkeen rahkeet riittää tällä kertaa..

ai niin, jotkut asiat jäävät kalvamaan mieleen, oletettavasti todella pitkäksi aikaa, kaikille ei voi mitään, niiden kanssa vain oppii elämään. ja sitten joku vielä kehtaa ihmetellä miksi ihmisistä tulee sellaisia kun on tullut.. jep.