maanantaina, marraskuuta 06, 2006

lunta tupaan

Nyt sitä sitten onneksi tuli, lunta. Tai no johan tuon tuleminen oli viime viikon puolella, mutta tänään siitä nautiskelin oikein urakalla. Onneksi päällä oli tarpeeksi vaatetta, sillä neljän kilometrin taaperrus välillä vaakasuorassa puhalluksessa olisi ollut muutoin aika vilpeää puuhaa. Hulluja nämä suomalaiset. Niin varmasti ajatteli niin bussikuskit kuin postiauton kuljettaja joka ehti ohittaa meikäläisen kolme kertaa kävelyn aikana. Mutta mitäs siitä, kävely oli mukavaa vaikka tuuli tuiversi ja näkyvyyttä lumipyryssä oli vaivaiset 100 metriä. Mielessä kävi ettei ylläni luonnollisestikaan ollut heijastinta (eihän moista kaupunkitakissa roiku) mutta seuraavaksi mietin jotta eipä eipä tuo varmaan olisi "kirkkaassa" päivänvalossa ja pyryssä mitään auttanutkaan. Päällä oli sentään pinkki pasmiina jonka väri ehkä herättää autoilijoiden huomion, toisaalta vajaan kymmenen minuutin jälkeen taisin muistuttaa enemmän valkoista lumiukkoa kuin pinkkiin pukeutunutta..

Huomenna voi sitten olla persaus kipeänä. En kaatunut, enkä ole harrastanut mitään perverssiä toimintaa. Tuota kävelyä voi syyttää tästäkin. 15-20 cm höttöistä pakkaslunta pirskatin liukkaan alustan päältä toimii kuin paraskin stepperi. Askel eteen ja puolikas taakse. Vielä kun vaatetuksena on sileä pohjaiset bootsit ja nilkkapituinen hame, kuin kuntosalilla ikään..

Takamus ei ole ainoa joka on hajalla. Viikonloppu meni messuilla. Mukavaa kyllä oli mutta taas kolmen päivän seisoskelu kovalla betonilattialla sai selän huutamaan hoosiannaa. Onneksi ei tarvinnut sentään sipsutella korkkareissa kuten naapuriständin Salarakkaan. Ilmeisesti alan olla vanha kun lähinnä katselee huvittuneena noita messuosastoilla käytettäviä "luonnonaseita" joilla asiakkaat pyritään pysäyttämään. Tosin ehkä noiden aseiden ylle olisi voinut pukea jotain muuta kuin sellaista joka korosti silikonipitoisuutta. S kävi patsastelemassa sunnuntaina ja totesi sitten illalla noutaessaan meikäläistä junalta että olin näyttänyt väsyneeltä, nuhjuiselta ja värittömältä kuluneissa farkuissa ja värittömissä hiuksissa. Ehkäpä niin, mutta ainakin jaksoin hymyillä messukävijöille ja ehkäpä olin "lähempänä" normaali messukävijää kuin nuo kiiltokuvat. No niin tai näin, ainakin 80% aloitetusta keskusteluista johti kauppaan, joten ei paha.. Vaikkakin eihän myynti ole pääasia, mutta samalla tutkimustyön tekeminen koulua varten aiheutti moisen prosenttitutkailun...

Kumma juttu muuten miksi aina silloin kun tuntuu että asiat alkavat järjestyä alkaa joku muu asia tökkiä. Tällä hetkellä on perheemme kumpikin tietotekninen härveli enempi tai vähempi sökönä. eli reilua rahanmenoa taas tiedossa...

Tänään oli ruotsinkoe. Läpi se varmaan meni, mutta muutoin ei sitten osaakaan sanoa sen kummempaa..

Ei kommentteja: