Ihmisiä suviyössä

Mittumaari on takana. Uskomattoman rentouttavan ihana viikonloppu. Ympärillä luonnon rauhaa (koirien haukuntaa), aurinkoa (paloin, jep), uimista (märkä koira ja mullos...), nauramista, saunomista vihdan kera. Syömistä, syömistä ja syömistä, niin ja sopivassa suhteessa juomista. Ei krapulaa.

Ihanan rentouttavaa todellakin. Aamuisin päästäessäni koiria aamupissille seitsemän pintaan kuuntelin taivaanvuohen mäkätystä ja mietin mahtaako noita lintuja olla pääkaupunkiseudulla. Voi olla että olisikin, mutta kuulisiko niiden ääniä autojen kohinalta, räjäytyksiltä ja hälinältä. Uskomatonta kuinka sitä itsekin pysähtyy ja rauhoittuu kun ympäriltä puuttuu kaikki häly. S kysyi jossain vaiheessa mikä vialla kun olin niin hiljainen. Ei ollut mitään vialla, hiljennyin vain kuuntelemaan sitä että ainoat äänet joita kuului oli pääskysten laulu, koirien äänet (niin omat kuin naapurustoista) eikä sillä hetkellä ainuttakaan moottorin ääntä, ei autoa, mopoa tai moottorivenettä, ei edes kauempaa. Eikä rauhaani häirinneet ne pari kolme päivän mittaan kuulunutta moottorivenettä, muutamat ohi ajaneet autot tahi mopot/moottoipyörät. Eivät häirinneet omalla pihalla käynnissä olleet moottorisahat tahi traktorit yhtään sen enempää kuin kauempaa kuuluneet moottrisahan käytöt. Hetkellisiä ääniä jotka kertoivat vain sen että on elämää mutta jotka eivät muodostaneet hiljalleen hermoihin käyvää hälyä..

Kävelylenkit metsässä, muistellen mennyttä aikaa, kertoen mitä on tehnyt ja missä. Tuolta laskeuduttiin jyrkänteeltä Peten kanssa. Tuolla istuin isän kanssa nuotiokahvilla puusavotan aikaan. Tuolla keräsin vattuja Hexen kanssa kun supikoira tuli tervehtimään. Tuolla olivat peikkometsät ja tuolla keijut.. Osa paikoista oli hakattu puuttomaksi mutta muistot ovat yhä olemassa. Täällä, tuolla ja tuolla.. Lapsuuteni maat.



Mukaan mahtui myös vakavia keskusteluita, tulevaisuus. Kuinka, kuka ja koska. Entäs me muut. Mennyttä ei takaisin saa vaikka haluaisi, enkä edes halua. Elän sillä mitä minulla on ja toivon osaavien tekevän sen minkä voivat että edes muistojen paikat säilyvät, eivät ehkä ennallaan mutta olemassa.