Vuoristorataa ja henkistä kasvua

Johan on ollut joulukuu.. Joskus aikanaan on tullut mietittyä jotta: jos vaikka elämä olisi tylsää ja tasapaksua, mahtaisiko sitä osata edes elää?? Aikas usein sitä havahtuu tuijottelemasta omaa napaansa ja miettimästä mitä muu maailma on tehnyt minulle väärin. Onneksi on sitten olemasssa myös tämä hiljentymisen ja lähimmäisenrakkauden ajankohta jolloin tällainenkin läpimätä MINÄMINÄ-ihminen hetkeksi havaitsee mitä ympärillä tapahtuu..

Parisuhde on mennyt melkoista vuoristorataa viimeisen kuukauden, vanhoja solmuja availlaan jotta uusia alkuja pääsee yrittämään. Eihän se paskatunkion kaivelu kivaa ole, mutta luotan yhä sinisilmäisesti siihen että tästä noustaan uuteen kukoistukseen kuin se kuuluista kukko tunkiolta, vai oliko se sittenkin se tulisulkainen fenix-lintu...

Ei siinä mitään jos oma parisuhde takkuilee, mutta kun kuulee erotarinaa sellaisilta tahoilta joista ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan niin tuntuu jotta voiko mihinkään enää luottaa.. (tässä vaiheessa havaitsen auttamatta lainaavani sanoja QoDin kirjoituksesta) Pahimmalta tuntuu kun toinen puoliskoista tulee avautumaan ja kertoo kuinka hän ei olisi voinut kuvitellakaan puolisonsa tekevän sitä tai tätä, kuinka pahalta se tuntuukaan... niin ja siinä tilanteessa kun kunnollisella selkärangalla varustettuna ihmisenä minun pitäisi kyetä sanomaan: "tiedän toisen osapuolen aivoitukset, olen tehnyt aivan saman..." jostain kumman syystä havaitsen kuitenkin suustani tulevan vain ymmärtävää mutinaa ja epäuskoisia äännähdyksiä siitä kuinka joku voi olla niin petturimainen...

No toinen elämään ajatuksia herättävä tekijä on tässä kuukaudessa ollut kuolema, ei sillä että itse tekisin kuolemaa eikä onneksi tietojeni mukaan kukaan lähipiiristä ole heittänyt lusikkaa nurkkaan, mutta mutta.. Isoisäni joka on jo kohta 30 vuotta elänyt "laina-ajalla" herätteli osaltaan taas sukua, tai oikeastaan herätysshokin aiheutti lääkäri joka määräsi aivan väärän lääkityksen ja reilulla yliannostuksella. Jokunen hetki keikuttiin elämän langassa hyvin ohuessa säikeessä. Onneksi fafalla on elämänasenne kohdallaan ja huumori yhä matkassa, sikkä hän totesi että taitaa olla vielä jotain varattuna hälle kun normaalisti moiset hoitovirheet tutkitaan ruumishuoneella.. Nyt onneksi on valkosolujen määrä jo pikkuhiljaa normalisoitumassa ja tehohoito on voitu vähentää...

Kuolema vieraili aikas monen ajatuksissa varmaan tämän joulunpyhän tienoissa Aasian katastrofin muodossa. Itselläkin jäi muutama sydämen lyönti väliin uutisia kuunnellessa, eno perheineen kun asuu thaimaassa, mutta onneksi (taas itsekästä ajattelua) onnettomuusalue on maan toisella puolella eikä sillä puolen missä he asuvat. Kaikessa kauheudessaan täytyy kyllä todeta että tuollainen luonnonmullistus pistää miettimään kuinka pieni ihminen on ja kuinka vähäisiä meidän pienet luonnon mullistukset muutaman tuulenpuuskan ja keväisen pellolle tulvivan joen kanssa on.. täällä sentään tervellä järjellä selviää hengissä, tuolla ei ole terveestä järjestä ollut paljon hyötyä kun hillitön vesimassa vie mennessään niin ihmiset, autot kuin talotkin.. Täytyy todeta että jostain kumman syystä mieleen nousee hyvin vahvasti sodoma ja gomorra ja niiden tuho, mitä muuta voisi tuosta "riemurannikosta" todeta kuin että sinne on länsimaat vuodesta toiseen matkustaneet viettämään enemmän ja vähemmän arveluttavia huvituksiaan. Olisiko kenties korkeampi voima päättänyt harventaa hieman...

Ei joulu kuitenkaan kaikkiaan negatiivista ja murheellista ollut, aattona Lahteen ajellessamme avasin ensimmäisen joulupakettini ja sain kyyneleet silmiin kun ymmärsin kuinka samankaltaisia ystäviä minulla on, kuinka ihania ihmisiä jotka ajattelevat minusta hyvää vaikka tietävät kuinka pilaantunut osaan olla.. Halaus ja suukko kaikille teille, olitte mielessä kyllä vaikka en kenellekkään joulutoivotuksia lähettänytkään...