tiistaina, tammikuuta 04, 2005

Varkaita ***rkele

Niinhän se on, minkä taakseen jättää sen edestään löytää.. Tällä kertaa kostautui inhottavalla tavalla oma laiskuuteni. Vihdoin ja viimein soitin vimme viikon torstaina mäkelänkadun "talkkarille" joskos hän olisi kotona ja tulisi avaamaan mulle kellarin jotta pääsisin hakemaan hiukan tavaroitani. No tokihan hän tulee, tosin ei ole tietoa onko tuolla enää paljoa noudettavaa, paikassa kun oli käynyt pitkäkyntisiä..

Joka ikinen laatikko oli tyhjennetty, joka ainoa pussi kumottu pitkin laattioita. ei mitään väliä vaikka laatikoiden päällä oli lukenut "Kirjeitä ja muistoja", "kesävaatteita" jne jne.. Yllättävän paljon tavaraa oli varkaille kelvannutkin. Varsinaisesti mitään todella arvokasta kellarissa ei tietenkään ollut, mutta silti, kyllä harmittaa suuresti isovanhempieni vanhan peilin häviäminen, arabian kermakoiden lähteminen ja ennenkaikkea vanhan mustepullon katoaminen.. varmaankin mustepullolla ja kermakoilla olisi jo jonkin verran rahallistakin arvoa ollut, sen verran vanhasta tavarasta kuitenkin on kyse, mutta ennenkaikkea harmittaa se että nuo olivat tavaroita joita pikkutytöstä lähtien olin kärttänyt omakseni. Muistan kuinka tuosta mustepullosta pidin jo ala-asteella esitelmän "tavarapäivänä" jolloin jokainen toi jonkin tavaran josta halusi kertoa sen historiaa... Tavallaan vielä kadonneita tavaroita enemmän harmitti se kuinka kaikki oli pengottu, päiväkirjat ja kirjeet levitelty, yksi päiväkirjoistani oli jopa silppuna lattialla, voin vain kuvitella millaista naureskelua teinitytön kirjoitukset ovat saattaneet penkojissa aiheuttaa. Tuntuu kuin minut olisi taas raiskattu...

Onhan tuossa toisaalta hyvätkin puolensa, eipä tarvitse kantaa niin paljoa tavaroita kellarista ylös, olisivat nyt samalla kertaa vieneet sen vuodesohvan ja mikroaaltouuninkin, mutta taisi olla niin kukkakeppejä nuo varkaat ettei mitään yli kymmenkiloista jaksaneet kantaa, tv ja viedeo oli kyllä kelvannut mutta 35 kg painava mikroaaltouuni ei ollut enää kelvannut.. ihme luusereita.....

Ei kommentteja: