Mielenkiintoista

Vakioluettavissani Blogstarissa oli mielenkiintoinen pohdinta naisten "helmasynneistä". Tuli muuten mieleen minkä ihmeen takia noitakin kutsutaan helmasynneiksi, miksei lahjesynneiksi, tosin kyllähän joskus kuulee puhuttavan muillakin nimikkeillä, mutta kuitenkin... Onko tämä siis tulkittava niin ettei miehillä muka ole ollenkaan syntejä, vai ovatko heidän syntinsä sitten jo niitä perinteisiä perisyntejä (toisaalta kyllähän naisetkin niihinkin sortuvat)... Mutta siis, takaisin aiheeseen...

Voi kuinka oikeassa neiti BS oli tälläkin kertaa. Nainen voi olla toista naista kohtaan niiin paha peto että oksat pois. Itse olen työskennellyt niin naisvaltaisissa työpaikossa kuin miesvaltaisissa, ja täytyy kyllä myöntää että pääsääntöisesti viihdyin paremmin miesvaltaisissa paikoissa. Toisaalta tuo johtunee omasta luonteenpiirteistäni. Epävarmuus, sitäkin meikäläisestä löytyy, mutta ennenkaikkea myönnän kyllä tarpeen niin vaatiessa ( ja välillä vaatimattakin, pelkäksi huviksi) hyödyntävän heikkouttani. Minkä ihmeen takia pitäisi "heikon" naisen kantaa mitään painavaa jos lähistöllä on tarkoitukseen loistavasti soveltuva väline = mies. Toisaalta taas nautin suunnattomasti niistäkin tilanteista kun joku "rinssi uljas" rientää pelastamaan heiveröistä neitosta pulasta ja tuolla hetkellä käärin hihat ja tartun itse täydellä teholla tehtävään työhön, on se sitten autoon/moottoripyörään liittyvää problematiikkaa, tahi pesukoneen siirtämisestä pisteestä a pisteeseen b..

Mutta siis, vaikka nainen voi olla raaka, julma ja häijy kanssasisariaan kohtaan, voi tilanne olla myös erittäin toisenlainen, sen olen oppinut tässä parin viime vuoden aikana. Nainen voi todellakin olla myös lojaali kaltaiselleen. Toisaalta ehkäpä tuo lojaalisuus vaatii sen pienen varmuuden ettei oma asema ole uhattuna. Jos minulla on kaikki hyvin ja voin antaa toisillekin sen mahdollisuuden että heilläkin olisi kaikki hyvin, ehkä jopa paremmin kuin minulla niin miksipä ei. Mutta jos naisena tunne hetkenkin että asemani on tavalla tai toisella uhattu niin kummasti kaivautuu taas tiikerin kynnet esiin... toisaalta oikein "paijaamalla" voin taas rauhoittua kehräilemään nauttien omasta tilanteesta ja antaen toisten saavuttaa haluamansa..

Lunssaa

Ho-hoijaa.. kun olisi vihdoinkin ollut päivä aikaa ottaa rennosti ja nauttia olemassaolostaan niin paskat!! Itsellä juilii vasenta polvea kuin joku puukolla pistelisi, ja S makaa soffan pohjalla 39 asteen kuumeessa.. pahintahan tässä on se että S:n lunssa alkoi toista viikoa jatkuneella polvikivulla, joten nyt kauhulla odottelen missä muodossa tämä virus meikäläiseen loppujen lopuksi iskee..

Olen aina ihmetellyt kuinka onneton rääpäle (kuvainnollisesti) miehestä tulee sairastaessaan. Ymmärrän toki kun kuume viuhtoo noissa lukemissa niin ei jaksa/voi tehdä oikein mitään, mutta vaikka kyseessä olisi hiukan hillitympikin sairastelu, niin ajatuskin siitä että miehen pitäisi esimerkiksi kyetä valmistamaan ruokaa tai laittaa tiskikone päälle on suorastaan naurettava. No toisaaltahan sitä vartenhan on nainen.. *virn*

Mutta sitten kun sairastava osapuoli on nainen, pitää hänen luonnollisesti kyetä hoitamaan omat teenkeitot, koiran ulkoilutukset ja käydä omasta puolestaan apteekissa..

en ole katkera mutta kuitenkin.. onneksi vielä olen terveenä *koputtaa maalaamatonta puuta*

keväthuumaa

Kumma juttu mitä kevät saa ihmisen mieleen. Katsoin juuri hetki sitten "Sinulle on postia"-leffan, vanha ihanainen lälly. Jotenkin tuo kuitenkin tällä kertaa pisti miettimään: kuinka monta kertaa asiat vain tapahtuvat. Se mikä vaikuttaa pahimmalta takaiskulta osoittautuu viimekädessä parhaaksi mahdolliseksi onnenpotkuksi. Entäs sitten kun puhutaan ihmissuhteista..

Ihmissuhdekiemurat on aika vaikeita kaiken kaikkiaan, välillä joutuu ajattelemaan muita, välillä pitää ajatella itseään, mutta ennenkaikkea silloin kun on pallottelun kohteena rakkaus vs ystävyys, niin voi olla parempi valita se ystävyys, rakkaus kun voi palaa loppuun ja sen jälkeen ei aina voi olla ystäviä.. Toisaalta eivät ne ystävätkään aina ole ikuisia. valitettavasti vaikka joskus ajattelee ettei jostain ystävästä luovu koskaan niin sitä saattaa vain huomata "kasvaneen erilleen", kuka siinä sitten on muuttunut, itse vai toinen, sitä on paha mennä sanomaan.. Toisaalta taas on onneksi niitä ystäviä joita ei ehkä vuosiin näe ja silti huomaa ettei ystävyydessä ole hävinnyt mitään, fiilikset, asiat ja kaikki menee kuten ennenkin kun taas kohtaa..

Niin, kevät on muutoksen ja uuden alun aikaa. Jotenkin keväisin tuntuu että pitää putsata pöytä päästäkseen eteenpäin. Jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta tilalle. En suinkaat tarkoita että joka kevät tulisi hinku vaihtaa parisuhdetta (paraneeko se muka vaihtamalla, tuskin) tai että joka kevät pitäisi pistää huusholli remonttiin tai muuttaa. Lähinnä kevät saa ajattelemaan ajatusten ja pinttyneiden tapojen tuuletusta, jos pyrkisin tänäkin vuonna luopumaan edes yhdestä pahasta tavasta. Hoitamaan edes yhden asian paremmin kuin viime vuonna. jos..jos... jos.. jos jonain vuonna vaikka päättäisin luopua jossittelusta ja oikeasti katsoa mihin kaikkeen rahkeet riittää tällä kertaa..

ai niin, jotkut asiat jäävät kalvamaan mieleen, oletettavasti todella pitkäksi aikaa, kaikille ei voi mitään, niiden kanssa vain oppii elämään. ja sitten joku vielä kehtaa ihmetellä miksi ihmisistä tulee sellaisia kun on tullut.. jep.