Viime aikoina elämä ei ole tosiaan kohdellut silkkihanskoin. Otsikosta huolimatta en ole ollut täällä viiltämässä ranteita auksi, päinvastoin.
Ympärillä tuntuu olevan taas masennusta muodossa jos toisessa. Omalla kohdalla onneksi tuo ilmenee nykyään masennusta useammin vitutuksena. Ja silloin kun vituttaa asioille myös tekee jotain. Ainakin yleensä..
Mediassa on ollut myös paljon puhetta itsemurhista, samoin kuin murha-itsemurhista. En nyt ala pohtimaan näitä massamurhaajia jotka lopuksi ovat päästäneet itsensä päiviltään. Ne ovat oma lukunsa ja kaukana siitä tilanteesta jossa itsemurhaaja kokee olevansa ahdistettu nurkkaan vailla muuta pakotietä.
Voin myöntää joskus miettineeni itsemurhaa kun taloudellinen tilanteeni on ollut täysin retuperällä. Samoin kun ihmissuhteet mättävät ja varsinkin silloin kun masennus valtasi mielen ja millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Nykyään ei taloudellinen katastrofi ole mikään syy edes harkita itsemurhaa. Raha on vain rahaa, sitä on tai sitä ei ole, aina tilanteesta kuitenkin selviää. Ihmissuhteetkaan eivät ole enää sellaisia jotka saisivat minut niin pahasti epätasapainoon että olisin valmis riistämään henkeni. Toisin kuitenkin oli aikanaan.
Miksi niin moni päätyy itsemurhaan ja miksi minä en sitten koskaan tehnyt sitä? Mietin lukemattomia eri tapoja miten sen voisin tehdä. Juna ja rekka olivat ehdottomasti pois laskuista, sillä en halunnut vastapuolen joutuvan elämään itsesyytösten kanssa. Lääkkeet olivat mielestäni helpoin vaihtoehto, hukuttautumiseen tai hirttoon en pystyisi ja aseen kanssa olisi vaara että jäisi vihannekseksi. Niin, miksi en sitten koskaan tehnyt sitä vaikka harkitsin? Yksinkertaisesti siksi että mietin liikaa muita. Millaista harmia ja murhetta tuottaisin perheelle ja läheisille. Kuka joutuisi löytämään minut? Vaikka joskus ryvin "kukaan-ei-rakasta-minua" itsesäälissä, tiesin kuitenkin aina perheeni ja sukuni välittävän, tai ainakin murehtivan sitten omasta maineestaan.. No sanotaan se nyt ihan rehellisesti, olin pelkuri. Välillä sekin on riittävän hyvä syy elää seuraavaan päivään...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti