Virhe!

Kuinka paska fiilis voi olla silloin kun tietää itse 150% tehneensä virheen ja joutuu nyt maksamaan seurauksista. Kuinka monta kolaria ihmiset ajavat tutuilla kulmilla ihan vain siksi kun "ei sieltä viimeksikään tullut ketään". Nyt kävi vähän niin. Yli neljä vuotta onnistuimme välttelemään naapureiden koiria peltolenkeillä kun pojat saivat juoksennella vapaana. Pariin otteeseen on vuosien mittaan osunut naapuri kävelyllä tai suksilla vastaan, mutta voi sanoa että 99% lenkeistä oli sellaisia jolloin saimme vaeltaa naapurin pellolla kohtaamatta ketään.

Tiedän metsästyslain kieltävän koirien irtipitämisen maaliskuun alun ja elokuun lopun välillä. Silti olen antanut poikien juosta talven hangilla vapaana. Johtuen lähinnä siitä että olemme yleensä lenkillä päivän kirkkaimpaan aikaan ja yleensä villieläimet ovat silloin pysytelleet poissa näköpiiristä. Tiedän koirieni olevan sellaisia että vieraiden koirien kanssa on turvallisinta kun pojilla on kuonokopat päässä. Mutta.. Eihän sielä koskaan ole ollut ketään..

Ei tarvittu kuin muutama sekuntti kun pojat riepottivat pikkukoiran. Päällepäin ei näkynyt kuin muutama haava, toinen pelkkä nirhauma, toinen selkeämmin vuotava. Toivoin että selvisimme säikähdyksellä. Autoin saamaan koiran kotiin, osin siksi että oli turvallisempaa että minä kannoin pikkukoiran kuin yrittäisin saada sellaisen matkan päästä koirani kotiin ilman että ne pääsisivät uudestaan hyökkäämään toisen kimppuun. Koirien ilmapiiri muuttui heti kun olin päässyt koiran ja ihmisen luo. Uteliaita ja hiukan hämmentyneitä. En suoranaisesti moittinut koiria, hätistin ne vain sanoin pysymään kauempana. Eivät ne ymmärtäneet riepottaneensa jonkun lemmikkiä, perheenjäsentä. Niille tuo pieni karvakasa oli sopiva saaliseläin. Ne toteuttivat vaistojaan. Ne eivät tehneet virhettä, minä olin se joka teki.

Minä olin pitänyt koirat irti pellolla ja metsässä (tosin jos ne olisivat olleet hihnassa olisi ollut yhtä suuri todennäköisyys että olisivat tempaiseet itsensä irti kuten silloin kun lähtivät käsistäni jäniksen perään). Minä olin pitänyt koiria vapaana ilman kuonokoppaa. Olin ajatellut silloin joskus tämän päätöksen tehdessäni että jos koirat kohtasivat metsissämme liikkuvan ilveksen, suden tai muun ison otuksen, oli oikein että koirani voivat puolustautua. Ja kun eihän sielä koskaan ollut ketään.. Ihmisille kun koirani eivät vapaana ollessa tehneet mitään (korkeintaan antoivat hyppypusuja ja silloin metallinen kuonokoppa oli pahempi ase kuin paljas kuono). Minä en ollut opettanut koiriani kunnolla, olimme muuttaneet metsän keskelle jotta koirat saisivat olla vaistojaan noudattavia koira.. se oli ollut laiskuuttani, ettei minun tarvitse äkseerata joka käänteessä..

Voin kuvitella millaisia itsesyytöksiä käy läpi esimerkiksi rattijuoppo joka sen ainokaisen kerran ajaa maistissaan ja tuottaa jollekin ruumiinvamman tai kuoleman. Olen syyttänyt itseäni moneen moneen otteeseen. Ei auttanut se että meillä on maanomistajan lupa juoksuttaa koiria pelloilla vapaana. Ei auttanut se ajatus että meillä oli tuo yksi suunta johon voimme pellolle lähteä. Pikkukoiran omistajalla olisi ollut talonsa ympärillä joka suuntaan aakeaa peltoa johon viedä koiransa. Voin vain syyttää itseäni, siitä etten ole hankkinut ajoissa koirille muovisia kennelkoppia ja siitä että en pitänyt edes metallikoppia päässään. Nyt voin vain odottaa kuinka pikkukoiran lopulta käy (leikattu ja seuraavat päivät kriittisiä) ja mitkä ovat lopulliset seuraukset tapauksesta. Kallis lasku tästä ainakin tulee pojilla kun ei ole vastuuvakuutusta, mutta raha on vain materiaa. Tällä hetkellä toivon vain koiran toipumisen etenevän. Olen yhtä huolissani kuin kyseessä olisi oma koirani. Tiedän millainen murhe ja huoli perheessä on.

Jatkossa pojat lenkkeilevät AINA koppa päässä. En koskaan enää halua kokea vastaavaa. Harmi ettei sitä päätöstä tullut tehtyä jo aiemmin. Jälkiviisaus on aina kaikkein inhottavinta.