Kuinka sitä osaisi valita oikeat sanat tukemaan ihmistä joka tukea tarvitsee.. kun nuori ihminen poistuu tästä maailmasta syövän runtelemana jättäen jälkeen surevan puolison ja kaksi lasta, kuinka lohduttaa jäljelle jääneitä.. Ehkei minun tarvitse sanoa mitään, ehkä riittää että olen olemassa, siinä kuuntelemassa jos tarvitaan.
Olkoon että pois pääsy on helpotus, ei tuskaa, ei morfiinia enää. Kuitenkin perheeseen jää iso aukko poistuneen paikalle. Ja juuri nyt, äitienpäivä-viikolla.. Kun olisi annettu muutama tuskaton päivä enemmän.. Nyt tietää että kukaan jäljelle jääneistä ei muista äitienpäivää hyvällä, toisaalta muistaa aina äidin..
Etiäiset riivasivat taas. Tämä oli tiedossa, odotettu. Silti vahvat etiäisajatukset hätkähdyttävät taas..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti